"Rogue One" -elokuvasta voisi lausua samat kiroukset kuin mitä Star Wars -tuotteen paluusta 17 vuotta sitten: näissä tietokonetehon ehdoilla tehdyissä elokuvissa ei näy tuotantovaiheen käsityö vaan jälkituotannon tuotepakkaaminen. Käsikirjoituksen ja draaman osuus supistuvat samalla eikä SW-tuotteella ole mitään annettavaa edes scifille. Jokainen uusi SW-elokuva todistaa pikemminkin Lucasin mielikuvitusmaailman kapeudesta kuin laveudesta. Tuottaja Abramsin lanseeraama synkkyys ei tuo sävyä eikä syvyyttä.
Ainoa asia missä SW-tuotteen voi todeta kehittyneen on näyttelijöiden luontevuus sinitaustojen ja animaatio-olentojen kanssa. Syy voi olla taistelukeskeisten kohtausten asenteesta: hahmot ovat aina syöksymäisillään pois kameran keskipisteestä. Koreografisoitua toimintaa varten on erityisammattilainen, joka suorittaa käsitaistelun kuin kansantanssin.
Empatiatäkynä vierailee Forest Whitaker, jonka itkuiset kasvot ja ynähtelevä replikointi viestivät jälleen etnisen uhrin tragiikkaa. Sivuhahmoina vilahtelee runsas joukko oikeastikin persoonallisia eli amatöörin oloisia näyttelijöitä, millä haetaan katupintaa fandomista. Pääosan pimatsulla (Felicity Jones) on yksi ilme, päättäväinen.
Itselleni "Rogue One" oli vielä tylsempi kuin osasin arvata. K-droidi on kyllä nokkela vastakohta lupsakkaille palloroboteille, avaruustaistelu on toki tutun komeaa, ja kuva tähtihävittäjästä vuorikaupungin yläpuolella henkeäsalpaava. Mutta onko vaikutelma kumminkaan vahvempi kuin vastaavassa konsolipelissä olisi?
Tähän nolladialogilla tyhjyytensä paljastavaan äijäangstailuun verrattuna vuoden takainen Force Awakens on fantsuilevassa nostalgiassaan lähes elokuva, jossa näyttelijät ennättävät ihan oikeasti ajatella mitä sanovat.
http://bitteinsaari.blogspot.fi/2015/12/nolostuttavan-huono-force-awakens.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti