JA KUN CTHULHU JOUTUI
Sanat: M. Soikkeli ja Z. Topelius
Sävel: K. Collan
Ja kun Cthulhu joutui jo
taas Pohjolaan,
kuola roiskui jo rinnoillekin:
ken kirkuen kiskovat vankkureitaan,
kuola roiskui jo rinnoillekin:
ken kirkuen kiskovat vankkureitaan,
myös popsivat pienoisiaan.
Siks' alhaalla orressa vielä on vain
ne nahkat ja silmät, ei sielua lain.
Ei vaiennut vaikerrus oo tuonelan.
Mutt' tunteita toistaa ken vois' kuoleman?
Miss' synnit ne löyhkäävät talvellakin,
riipun oksalla uljaimman puun;
miss' piippaapi päät, viina on vaahtovin
mä oon aina kuin marraskuu.
Ja Muinaiset kaukaa mä kauheina nään,
ah, tää kaikki surmaa ja piinaapi pään,
ja luulelmat lohdusta heikosti voi.
Sen runsaammat kauhut ken kertoilla voi!
Sä myrkyistä märkivin lykkysi suo
sinne suoneeni - aukaisehen.
Ja sittenpä sammuu mun muistoni tuo,
kun kallooni laukaisehen.
Sen vertaista tuskaa en mistään mä saa,
ois' karmeinta maata ain' roudassa maan.
Me maljojas' nostamme niin kukkurat,
kun luoksemme saavut, oi Shub-Niggurath...
Siks' alhaalla orressa vielä on vain
ne nahkat ja silmät, ei sielua lain.
Ei vaiennut vaikerrus oo tuonelan.
Mutt' tunteita toistaa ken vois' kuoleman?
Miss' synnit ne löyhkäävät talvellakin,
riipun oksalla uljaimman puun;
miss' piippaapi päät, viina on vaahtovin
mä oon aina kuin marraskuu.
Ja Muinaiset kaukaa mä kauheina nään,
ah, tää kaikki surmaa ja piinaapi pään,
ja luulelmat lohdusta heikosti voi.
Sen runsaammat kauhut ken kertoilla voi!
Sä myrkyistä märkivin lykkysi suo
sinne suoneeni - aukaisehen.
Ja sittenpä sammuu mun muistoni tuo,
kun kallooni laukaisehen.
Sen vertaista tuskaa en mistään mä saa,
ois' karmeinta maata ain' roudassa maan.
Me maljojas' nostamme niin kukkurat,
kun luoksemme saavut, oi Shub-Niggurath...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti