Seitsemäs viikko tekstisalapoliisina

Jatkosota suoritettu, viimeinen iso luku (7.) aloitettu. Alkuperäisessä käsikirjoituksessa olen menossa sivulla 364, editoidussa versiossa on nyt n. 260 sivua. Tulevien sivujen sisältöä tarkastellessa käy kyllä mielessä, että legioonalaismuistelmat ym uusin sotaproosa taitaa jäädä tästä kirjasta kokonaan pois. Niiden työstäminen Axun muistiipanoista osaksi käsikirjoitusta vaatisi kuukausien työn.

Totean kertaalleen: tähänastisen tekstin laadussa ainoa isompi ongelma on kohdeteosten vähäisyys ja miten ison aseman sen vuoksi Tuntematon sotilas saa, vaikka Axu on lukenut ja analysoinut paljon isomman määrän kohdeaineistoa. Analyysin työstäminen puhtaaksi vain on jäänyt kesken, ehkä siksikin, että kirjallisen analyysin sijaan maskuliinisuutta tarkastellaan historiantutkimuksen ehdoilla. Ehkä kotimainen sotakirjallisuus on osoittautunut tasapäisemmäksi kuin tutkija on odottanut. Esimerkiksi Talven kaltainen älykkökirjoittaja sietäisi saada enemmän tilaa tällaisessa tietokirjassa. Johonkin on lisättävä mm. Heikki Siltalan huomio kirjailijoiden eroavuuksista: ” --  Talven suhdetta sotakokemuksiinsa on muokannut lisäksi sotilasarvo (Talvi reservinupseeri, Linna ja Lehväslaiho aliupseereita) ja koulusivistys.” En ymmärrä miksi Axulta tällainen puuttuu.

Monesti on tullut mieleen Farah Mendlesohnin tokaisu: Kirjallisuudentutkija lukee 3 kohdeteosta ja tekee tutkimuksensa niiden pohjalta. Historiantutkija lukee 200 kohdeteosta ja tekee tutkimuksensa niiden pohjalta.

7. luku sotien jälkikuvasta on kyllä argumentaatioltana kivan kipakkaa. Olen löytänyt Axun kokoavia ajatuksia sotakuvauksen etiikasta suhteessa maskuliinisuuden esittämiseen. Niissä ajatuksissa on tämän kirjan ydin ja niiden esille nouseminen tällä kohtaa teosta on paikallaan, vaikka tuleekin analyysin yhteydessä, koska takana on nyt runsaasti todisteaineistoa. Esimerkiksi: ” Sotaa inhimillisenä, historiallisena ja sukupuolistavana ilmiönä ei voi ymmärtää ottamatta huomioimatta sotilaiden kokemusta ihmisten laajamittaisesta tappamisesta. Sen takia maskuliinisuuden ja väkivallan artikulaation ymmärtämiseksi on paneuduttava tappamisen problematiikkaan.”

Heti sotien jälkikuvaan päästyä tulee Axun isoin argumentti. Sitä pitäisi pohjustaa johdannossa, vaikka muuten se on ok (tosin muotoilu siistittävä) kulminaatiopiste historiaa noudattelevalle rakenteelle:

”Sodat antoivat kovan kolauksen ensimmäisen tasavallan ideologialle ja sen mentaliteetille sekä kansalliselle identiteetille, mutta se ei romahtanut. Sen sijaan kriisiin ajautui suomalainen maskuliinisuus.”

Olen pyyhkäissyt pois jokaisen ”representaation” ja ”homososiaalisuuden”, koska ne törröttävät asiatekstin keskellä kuin karamellit kaurapuurossa. Siis tällaisista yhteyksistä: ”Erikoismiesten sota representoituu myös muissa sotakirjallisuuden lajityypeissä”. Vasta sivulta 302 löysin ensimmäisen kohdan, jossa ”homososiaalisuutta” käytetään osana analyysiä, antamaan käsitteen muoto ilmiölle (veljeys joka voi muuttua vihollisuudeksi ja toisinpäin) jolle ei muutoin ole oikein nimeä. Mutta tätä käsiteharvennusta pitää selittää esipuheessa.