7 ihmettä, 5 jumalaa, 2 pelaajaa

Tämän vuoden ylivoimaisesti addiktoivin lautapeli on ollut "7 Wonders: Duel". Se on pienimuotoisempi ja pelkistetympi kuin pari muuta suosikkiamme, "St Petersburg" ja "Spyrium", mutta valinnat "Duelin" sisällä tuntuvat juuri riittävän uusilta. Resurssien optimointi tuntuu olevan aina niin lähellä täydellistä, että kumpi tahansa voisi voittaa. Se on ylivoimaisesti tasapainoisin lautapeli mitä olen nähnyt ja kokeillut.

Kun sitten tähän täydelliseen resurssikoneeseen ilmestyi tänä vuonna lisäosa "Pantheon", sen liittäminen peruspeliin tuntui lähinnä ilmapiirin kohennukselta. Mutta yllättävän hyvin "Pantheon" vaikuttaa sekä syventävän (temaattisesti) että laventavan (mekaniikaltaan) peruspeliä. Nyt tarjolla on paitsi 7 ihmettä myös 5 jumaluutta. Vaihtoehtoja uusiin valintoihin on ketjutettu tavalla, joka sopii pelin aihepiiriin: nyt jokainen kolmesta epookista erottuu enemmän toisistaan, millaisia valintoja niissä tehdään. Heikkous on sitten tässä ketjutuksen pituudessa: poimimalla tietyn jumalan, Enkin, toisella epookilla, voi saada uuden tiede-symbolin, jonka avulla saa samantien uuden vihreän progessio-bonuksen, jolla saa rahaa, pisteitä tai helpotuksen resursseihin jne. Pistebalanssi ei sentään ole suuremmin muuttunut, mikä on peruspeliin tottuneille tärkeintä.

Voi toki käydä niinkin, että peruspeli tuntuu tämän jälkeen tylsältä, mutta lisäosan kanssa pelin pystytys liian pitkältä peliajan antiin nähden. Jos joku pystyy suunnittelemaan yhden täydellisen kaksinpelin, kykenee siihen joku muukin ja kenties jollain yhtä vetävällä teemalla. Silloin "7W: Duel" voi jäädä pölyttymään.

Jonkinlainen haastava numeromystiikka tällaisiin peleihin sisältyy, tunne niukkuudella taiteilusta ja sen avulla selviämisestä. Erityistä iloa tuo sekin, ettei tarvitse liiaksi jäädä miettimään numeroita: ikään kuin sormituntumalla tietäisi miten tietty määrä resursseja tulee muuttumaan osiaan suuremmaksi kokonaisuudeksi. Aivan kuin sattumakin piilisi pelien aiheissa. Aivan kuin kyse olisi sittenkin aina kohtalosta, joka piilee tietyn teeman ytimessä.

Aina se ei onnistu pelin tekijöiltä, ei edes siellä, missä numeroiden ja sattuman merkitys eniten kutkuttelee ihmisten kohtalontuntua.

Tilasin uutuuspeleistä "Stockpilen", josta arvostelun perusteella odotin, että se antaisi tunteen pörssimarkkinoiden sisällä pelaamisesta, mukaan lukien sisäpiirin täsmätiedot. Mutta pelimekaniikka on aivan liian pelkistetty ja liiaksi irrallaan tematiikasta. Olin odottanut sen olevan eräänlainen pörssimaailman lakeihin siirretty ModernArt-peli. Mutta sitä se ei ole lähimainkaan. "Pelkkänä" lautapelinä se tosin saattaa osoittautua hyväksikin peliksi, jahka pelaamaan pääsee 4 hengellä.

Samaan aikaan toisaalla syksyn lautapelisuunnittelukurssi on ohitse. Sen raportti löytyy Lautapeliseuran pelisuunnitteluosiosta.