18.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-15) KOOSTUVAT:
3 sivua: Lukijoiden ”mullistavista” kokemuksista koottu, queer-teosten skandaaliarvolla mässäilevä juttu, jossa mullistus on dramatisoitu ihmisten identiteettitarinan käännekohdaksi. Näin media voi harjoittaa tuplaeksploitaatiota: myydä vähemmistölukijoiden elämää enemmistölle. Kuvitusta enemmän kuin puolet.
Uutisarvo * | Journalismina *
3/4 sivua: Teatteriarvio Kansallisteatterin Eläinten vallankumouksesta. Kriitikko paasaa sovituksen ”totuudellisesta ankaruudesta”, jopa näyttämökuva on kuulemma ”ankara” sekin. Esityksen tyylistä ei saa käsitystä, kun kriitikko (Laura Kytölä) keskittyy siihen, miten ”herättelevä” tehtävä teatterilla pitäisi nykyään olla. Näin arvostelijan ego peittää esityksen valon.
Uutisarvo ** | Journalismina *
1/4 sivu: Uutinen Q-teatterista etsimässä mesenaatteja. Valtionpalkinnon kaksi vuotta sitten saanut teatteri kerjää siis hattu kourassa rahaa eloonjäämiseen. Jos juttu olisi taustoitetumpi ja osaston ykkösenä, sillä olisi vahva poliittinen sanoma. Mutta sitä ei HS uskalla.
Uutisarvo *** | Journalismina **
2 sivua: Essee liberalismin merkityksestä Trump-aikakaudella. K-osaston keskimääräisiä esseitä asiapitoisempi ja nostaa kärjeksi viimeisellä palstalla uuden suomennoksen John Stuart Millin klassikosta. Ei voisi enempää K-osastolta toivoa.
Uutisarvo **** | Journalismina ****
4 sivua: Koosteuutinen tulevista kuvataidenäyttelyistä, ei edes sivun vertaa sisältöä, mutta isoja kuvia näyttelytaiteilijoiden teoksista. Asiaakin mutta silti paljon enemmän palstantäytettä kuin uutista.
Uutisarvo ** | Journalismina **
1 3/5 sivua: Kirja-arvio kahdesta Neuvostoliittoon sijoittuvasta suomalaisten muistelmakirjasta. Enemmän tilaa saa filmiohjaaja Raimo O Niemen kirja, vaikka Straniuksen toimittamassa teoksessa olisi laaja kirjo kokemuksia. Painotus selittyy sillä, että Niemi nimeää alan suuruuksia. Mutta kirja-arviossahan pitäisi keskittyä kirjojen painotukseen: mitä Neuvostoliitto oli suomalaisten silmin. Ja kuka muutenkaan muistaa Raimo O:n elokuvia?
Uutisarvo ** | Journalismina **
2/5 sivua: ”Parasta juuri nyt” -kolumneissa K-toimittajat yrittävät osoittaa kansanomaista makua intoilemalla alalajien instant-klassikoista, joista on takuuna ettei niitä koskaan suomenneta suuren yleisön saataville. Arla K työntää jutussaan sarjistaiteilijoita ja pilapiirtäjiä journalismin eturintamaan, ihailee Joe Saccoa muttei osaa selittää Saccon tyyliä. Juttu kulminoituukin Hesarin kansanpilailijan eli Ville Rannan kehumiseen. Tähän omiensa taputteluun K-osasto tähtäsi myös 6. tammikuuta sarjisuutisessaan. Pieni maailma, pienet ympyrät ruudut.
Uutisarvo ** | Journalismina **
1/5 sivua: Uutisia. Vuoden nuori taiteilija saa Tampereen kaupungin stipendin vaikka asuu Hesassa. HS:lle tämän on ilmeisesti itsestäänselvyys. Ja kapellimestari H Lintu menee Singaporeen, koska raha. Mutta sitähän ei HS voi näin sanoa.
Uutisarvo * | Journalismina *
1 1/5 sivua: ”Muistokirjoitus” David Lynchistä. Ohjaajan hörhöpuoli tulee isosti esille, sen sijaan, että käsiteltäisiin elokuviensa merkitystä aikalaisille ja jälkipolville.
Uutisarvo ** | Journalismina **
2/5 sivua: Lisää Näyttelyvinkkejä eli hesalaisten näyttelyiden puffausta hesalaisille.
Uutisarvo * | Journalismina **
Lisäksi yksi sivu osaston kansikuvaa.
Kokonaisuuden arvio: HS:n kulttuuriosaston laaduttomuudelle naureskelu on ollut taiteesta välittävien seurapiirihuvi vuosikymmenien ajan. Pitkään osaston pohjanoteerauksena pidettiin kokosivun henkilöjuttua siitä, että Andy McCoy tarvitsee uudet hampaat. Epäilemättä suomalaisen kulttuurijournalismin omanlaisensa klassikko edelleen.
Nykyään ei K-osasto alentuisi tuollaisiin äijäkeskeisiin iltalehtijuttuihin. Paremmin myyvät some-yhteisöllisyyttä jäljittelevät jutut, joiden uutisarvo kulttuurin yhteydessä on yhtä mitätön kuin narkkarikitaristin hammaskalusto, mutta some-simulaatiot sopivat paremmin K-osaston muuttuneeseen asemaan lehdessä. Kun muu HS suuntautuu ulospäin maailmasta uutisoidakseen, on lehden B-osio K-osastoineen tarkoitettu journalismin shokkivaikutuksista toipumiseen. Kulttuuriviitteistä ja Hyvinvointi-vinkeistä (lauantaina sivut B16-31 eli yhtä paljon kuin K-osastoa) ja mielipideosaston maallikkosaarnoista kootaan hesalaisen sisäpiirin harso todellisuuden eteen. Kuplaksikin sitä saa sanoa.
Et taida oikein tykätä identiteettipolitiikasta kulttuurisivuilla?
VastaaPoistaMinä en kykene lukemaan niin, että tuo ensin tähdittämäsi juttu mässäilisi queer-teosten skandaaliarvolla. Kiinnostava se ei minustakaan ollut, mutta, no, ehkä sinulle mässäily on jotain muuta kuin minulle. Lukiessani mietin lähinnä sitä, että tällaiset queer-herätysmullistusjutut tuntuvat jo vanhanaikaisilta. Kovasti odotan elokuvaa ja lehtijuttua, jossa queer-henkilön keskeinen ominaisuus ei ole se, että hän on queer. HS pyrkii nostamaan vähemmistöjä esiin normalisoidakseen ne mutta tekee sen niin, että tavallaan vesittää pyrkimyksensä.
Olen tätä Hesari-haravaasi lueskellut ja ollut ymmärtävinäni, että ruoskintasi kohdistuu lehden linjaan - tai sanoisiko sitä identiteetiksi? Siinä eivät toimittajien nimet merkitse, ja usein jätätkin ne mainitsematta tai etunimität heidät naistenlehtityyliin. Se on aika tylyä. Tylyys on toki nautinnollista luettavaa, yleensä, mutta enpä tahtoisi olla kirjoittaja, joka näkyy vain Hesarin mössömakkarana.
Hyviä kommentteja. Etunimitän kirjoittajia ihan siksi, että en oleta henkilön omasta tahdostaan kirjoittavan huonosti, vaan lehden linjan mukaisesti. Näin kukin kirjoittaja on minulle olemassa vain tekstinsä puitteissa. Silloin kun juttu on hyvä, mainitsen (jos jaksan..) kirjoittajan koko nimen, koska kirjoittaja vaikuttaa toimivan lehden linjasta piittaamatta, aidosti free-kirjoittajana.
VastaaPoistaEtunimittely on tylyä ja epäkollegiaalista, juu, mutta painotan jälleen, etten haravoi Hesaria aamuisin toimittajan tai kriitikon tai kulttuurintutkijan roolissa, vaan maksavana tilaajana joka haluaa rahalleen ja lukuajalleen vastinetta. Aamuisin tämmöinen lukija ei jaksa venyttää naamalleen hymiötä.
Olen samaa mieltä siitä, että HS tekee queer-aiheille karhunpalveluksen pyrkiessään normalisoimaan ne, mutta mielestäni niitä käytetään myös iltalehtimäiseen tapaan, jos tehdään juttu asenteella "Kymmenen järisyttävintä queer-kokemusta". Aino ero iltalehteen on se, että kuvamontaasissa ei käytetty esimerkkitapausten mainoskuvia, jotka omassa ajassaan olivat "hätkäyttäviä", tyttöjen pussausta Fucking Åmalista tms.
Juuri tänään oli Hesarin pääkirjoitus-esseenä tutkijan umpikonservatiiviselta vaikuttava kirjoitus siitä, miten sukupuolten moneudesta puhuminen onkin yhteiskunnallinen haitta ja että sukupuoli ylipäänsä ei ole identiteetti. Juttu on leuat louksauttava vastakirjoitus kaikelle sille, mitä on tottunut jo pitämään 2000-luvun täysipäisenä identiteettipolitiikkana ja tuottaa varmasti megakaupalla vastakirjoituksia Hesariin. Mutta erittäin todennäköisesti tuleva debattimyrsky ei näy lainkaan K-osastossa, vaikka juuri siellä aihe "sukupuoli identiteettinä" on päivittäinen uutiskriteeri. Niin omassa kuplassaan K-osasto toimii... mutta toki toivon olevani väärässä.