Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 12. tammikuuta 2025

12.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B12-24) KOOSTUVAT:



3 sivua: Pitkä luettelo HS:n lukijoiden suosikkikirjoista, sitaatteja näiden kehuista ja muutama editoitu rivi ilmeisesti HS:n vanhoista arvioista. Copypastejournalismia ja puolet kuvitusta.
Uutisarvo ** | Journalismina -

1 sivu: Kirja-arvio suomalaisen Virpi Lehtisen Irigaray-kirjasta. Kuka hitto on Virpi Lehtinen? Sitä ei arvioija Ville Hytönen kerro, mutta näköjään Hytönen on nykyjään myös ranskalaisen filosofian ja feminismin asiantuntija. Hytönen esittelee, että ”ruumiillisuudesta käytävän keskustelun tulkitsemiselle on ollut uutta tilausta 2010-luvulta saakka” ja tässä on ollut apuna intersektionaalinen feminismi.

Oikeastihan tämä feminismin 3. aalto on ollut keskuudessamme jo 1990-luvulta alkaen (ja eka Irigarayn suomennos 1996), mutta kenties Hytöselle ei tuolloin vielä uskallettu kertoa siitä. Vai miksi juuri ”2010-luvulta saakka” on ollut tilausta ja miksi juuri tuolloin olisi ruumiillisuudesta alettu tehdä ”uusia” tulkintoja? Ehkä tämä selviäisi Lehtisen kirjasta. Sitä lukematta voi olettaa että Hytönen muuten referoi kirjaa oikein hyvin, onhan Irigaray tahallisenkin vaikeatajuinen jopa ranskalaiseksi. Sivusta puolet täyttää kuva nyrkkeiijä Khelifistä, vaikka arviossa hänen osuutensa esimerkkinä on tuskin kymmenesosaa.
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/3 sivua: Kirja-arvio Colm Toibinin romaanista. Suvi A:n arviossa on yksi selittävä lause kohdeteoksen sanataiteesta: henkilöt muistuttavat Claire Keeganin pienoisromaanien hahmoja. Siinä kaikki.
”Hienointa” irlantilaista nykykirjallisuutta” tämä edustaa jos uskoo Suvi A:n auktoriteettiin. Minä en.
Uutisarvo ** | Journalismina *

1/3 sivua: Uutinen soul-laulaja Sam Mooren kuolemasta. Kerrankin toivoisi jutun ingressiin viihteellisintä referenssiä, nyt Blues Brothers -elokuvaa, jotta tietäisi kestä ja miksi puhutaan.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1 sivu: Kirja-arvio Ali Smithin romaanista. Kahdesti arvioija julistaa suomentajan ”nerokkaaksi”. Mutta ei sanaakaan teoksesta sanataiteena, vaan pelkkää juoniselitystä. Kirjan mainitaan olevan täydennys tetralogiaan, jossa ”tarinat kieppuivat orgaanisesti omiin, yllättäviin suuntiinsa”, joten tämä riittänee kirjallisen laadun takeeksi tässä täydentävässäkin osassa.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1/4 sivua: Uutinen peliyhtiö Ubisoftin ja peliteollisuuden talousvaikeuksista. Tarvitseeko tällaisen jutun olla kulttuuriosastossa?
Uutisarvo ** | Journalismina **

1/7 sivua: Uutinen että näyttelijä Baldwin haastanut syyttäjän ja seriffin. Jos jotain poliittista Hesarista edelleen haluaa löytää, niin amerikkalaisuuden ihailu ja tauoton uutisointi. Eniten tämä näkyy ulkomaanosastossa ja paljaimmin lokakuussa pääsivuille siirtyneissä Visio-toimituksen jutuissa.
Uutisarvo - | Journalismina -

3/5 sivua: Kirja-arvio Ilkka Taipaleen juttukokoelmasta. Juttu esittelee kattavasti mutta ylimalkaisesti Taipaleen uraa ja tekstien sisältöjä. Avoimeksi jää, mikä tekee juuri teksteistä kestäviä jos mikään - vai onko Taipaleen perintö pelkkiä ”nasakoita iskulauseita”, kuten arvioijan (salaivainen?) kehu muotoilee.
Uutisarvo ** | Journalismina **
 

Lisäksi 3 sivua mainoksia ja osaston kansikuvasivu.

Kokonaisuuden arvio: Periaatteessa runsas kooste kulttuuria, noin 4.5 sivua tekstisisältöä ja 8.5 sivua kuvitusta/mainosta. Normaalisti en kumminkaan lukisi jutuista kuin Irigaray-kirjan ja Taipaleen kirjan arviot. Tämä on HS:n kulttuuriosaston linja 2020-luvulla: yhä harvemmille, yhä vähemmän ja yhä pinnallisemmin toimitettua kulttuurijournalismia.
Toimittajien puolustukseksi voisi tietysti arvailla, että kulttuurialan VALTAKUNNALLISTEN uutisten rakentaminen samalla tapaa kuin taloudesta ja politiikasta ei saa lehden tuottajilta resursseja. Joten mitään pitkällistä ja oikeasti ajankohtaista ei voi odottaakaan löytävänsä HS:n B-osiosta kuin… kerran vuodessa?