KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
21.7. Helsingissä.
22.7. Hyvinkäällä pelaamassa
23.-29.7. Savossa mökillä
31.7.-4.8. Haapsalussa turistina
9.-13.8. WorldCon Helsingissä

maanantai 23. marraskuuta 2015

Dheepan (elokuva)

Miten voi ohjaaja tyriä niin täysin elokuvansa viimeiset minuutit?

Ei kai muutoin kuin tuotannollisista syistä. Ehkä Dheepan-elokuvan oli tarkoitus olla vielä merkittävästi pidempi kuin mitä tuotanto tarjosi rahaa ja aikaa. Tai ehkä Jacques Audiard teki alunperinkin kahta elokuvaa, mutta ei keksinyt miten ne punoisi yhteen alusta ja miten lopusta.

Niinpä Dheepan alkaa selittävällä prologilla Sri Lankasta saakka, hyppää sitten tarinansa ajaksi keskelle pariisilaista ongelmalähiötä, ja aivan lopuksi taas sieltä ulos aivan toisaalle.

Lopputulos on niin hölmö kuin elokuvan loppujaksot, sekä juonellinen (kliimaksi) että teemallinen (epilogi), olisi annettu kahdelle muulle ohjaajalle, jotka ovat saaneet käyttää hahmoja miten haluavat. Juonellinen lopetus näyttää Gareth Evansin Raid'ilta (2011) ja teemallinen lopetus miltä tahansa Terence Malickin hoito- ja hyväilytieteisiin perustuvalta liirumlaarumilta.

Tottahan Dheepan katsomisen arvoinen on. Muttei pidä kuvitellakaan, että sen laatu vastaisi Cannes-palkitun filmin taiteellista omapäisyyttä, ei edes Audiardin edellisten elokuvien (Kun sydän lakkaa lyömästä, Profeetta, Luihin ja ytimiin) tasoa. Cannesin Kultaisen Palmun Dheepan sai mitä ilmeisimmin poliittisesti aktuellista aiheestaan, pakolaisten aseman poikkeuksellisen realistisesta kuvauksesta. Samasta syystä elokuva on erittäin tarpeellinen ja tärkeä, ja ihan varmasti myös koskettava siinä, miten se asettelee 2000-luvun emigrantit pariisilaisen lähiön betoniarkea vasten. Mutta on se myös kiusallisen laskelmoitu.

Poliittisen aihelmansa lisäksi Audiard käsittelee tälläkin kertaa rikollisten elämää sisäpiiristä nähtynä. Harvoinpa on nähnyt elokuvaa, jonka kuvaa arkisesta elämästä OLISI halukas seuraamaan vielä kolmannenenkin tunnin - sen sijaan, että puolentoista tunnin kohdalla nimihenkilö Dheepan pakotetaan tolkuttoman äärimmäiseen toimintaan kahdelta suunnalta. Toisaalta häntä uhkailevat oman etnisen ryhmän edustajat menneisyydestä, toisaalta lähiötä hallitsevat gangsterit.

Dheepanin käsikirjoituksen kunniaksi on sanottava, ettei se yritä ottaa komiikkaa irti siitä, kuinka pakolaisbyrokratian vaatimuksiin keksitty ydinperhe selviää valheestaan. Ennemmin seurataan  nimihenkilön ja vaimoksi tekeytyvän Yalinin hidasta asettumista viranomaiste hylkäämään lähiöön. Yalin pääsee gangsteripomon siivoajaksi, mikä liittää erilaiset elämänpiirit toisiinsa. Tämä gangsterielämän kuvaus on yhtä sujuvaa, yhtä pelottavan realistista ONGELMAlähiön kuvausta kuin Audiardin Profeetassa, joka on edelleenkin hänen tärkein ja edustavin ohjauksensa.

Paikoin seurataan myös perheen lapseksi tekeytyvää tamilityttöä. Näkökulman jakaminen kolmen henkilön välillä on johtanut siihen, ettei sivuhahmoille riitä huomiota, paitsi lähiössä kotiarestia viettävään gangsteripomoon, josta käsikirjoitus nostaa esiin pehmeämmän puolen. Sivuhahmojen puuttuminen taas johtaa siihen, että perhedraama on kulutettu nopeasti loppuun, eikä muuta jännitettä kerronnan loppuun ole käytettävissä kuin se, repeääkö Dheepan sisäisesti vai ulkoisesti. Audiardin elokuvissa vastaus on aina jälkimmäinen.

Meillä Tampereen Niagarassa Dheepan esitettiin aamupäivän seniorinäytöksessä, joissa yleisö koostuu tyypillisesti seitsenkymppisistä kulttuuria harrastavista mummeleista. Kaipa hekin nyt uskovat, että pyssytaistelu pariisilaisessa lähiössä on tavattoman ranskalaista ja taiteellista verrattuna pyssytaisteluun pariisilaisessa keskustassa. Jos sydän ei lakannut lyömästä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti