Koti-isä kasvaa pimeän sisään |
Tällä viikolla jään näkymättömäksi, jään irtolehdeksi itsekin, ilmoittaa yliopisto. Olen hakenut proffan sijaisuutta, mutta paikka annetaan ennemmin kolmekymppiselle hesalaiselle muijalle, jolla ei ole työkokemusta kyseisestä paikkaamisesta. Annetaan kun on ansioita, kokemusta ei tarvita.
Näin yliopisto nihiloi ihmisen kahteen kertaan: se tekee tiettäväksi, että millään aiemmin tehdyllä ei ole merkitystä, ei myöskään millään mitä pyrkii tekemään seuraavaksi.
Näin kääpä jäätyy kannon päällä.
Kiitos vaan velvetisti. Kymmenen kertaa olen sanonut Tampereen yliopistolle hyvästit. Tämä on se yhdestoista eli viholliskuvan viimeistelevä.
Näin sen saan nähdäkseni. Miten yli-ikäisen miehen identiteetti muodostuu kerros kerrokselta, puolutuskerrokselta, selityskerrokselta, kalsarikerrokselta.
Eikä miehen identiteettiä kukaan muukaan huomaakaan kuin milloin se on uutisissa isäisyyden lisää, lisäarvon sijaan perheen lisukkeita.
Näin kaikki isät ovat täkäläisessä järjestelmässä aina vain viikonloppuisiä, terminaattoreita, jatkojohtopaikoillaan harhaanjohdettuja patriarkaatin aivolohkolämmittäjiä.
Tänäänhän se isälisäkkeiden päivänä nähdään. Hesarissa Luonto-Liiton toiminnanjohtaja kehuu kahden lapsen isyyttään. Siinä ei ilmastomuutos tai liikakansoitus päätä paina. Lisukkeita on ekoisukinkin saatava hintaan mihin hyvänsä. Muuten ei pärjää hesalaisessa kiipijäkisassa.
Sunnuntaiaamuna saan lapselta neljä lahjaa. Kiitän niistä.
Käymme yhdessä heittämässä koripalloa sateessa. Sade jää voitolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti