KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TULEVIA TAPAHTUMIA

02/2020 Neljän miekan tanssi ilmestyy
04/2020 Suomalainen syykirja ilmestyy
05/2020 ?
06/2020 ?
07/2020 ?
Syksy/2020 Kirjoitusopas Maailmoja rakentamassa ilmestyy
10.-17.10. Muoniossa mökissä (toivottavasti)

lauantai 1. elokuuta 2020

A niin kuin Auteuil



Daniel Auteuil on syntynyt 1950 ja näytellyt kymmenissä elokuvissa vuodesta 1974 alkaen.

Mikä elokuva tulee ensimmäiseksi mieleen Daniel Auteuilista?

Ei suinkaan se viimeisin, La Belle Époque (2019), jossa hän tuntuu olevan vain osa nostalgian houkutuksilla pelaavaa rekvisiittaa, aivan kuten vaimoa esittävä Fanny Ardant; La Belle Époque kierrättää ranskalaisen elokuvan oletettua kultakautta, 1960-lukua, ja siinä ohessa näyttelijöitä, jota tarpeeksi monet katsojat voivat pitää kultakauteen kuuluvina, vaikka kyse onkin 1980-luvulla tähdiksi nousseista Auteuilista ja Ardantista.

Itselleni vaikuttavin Auteuilin elokuva on ollut taiteen ja rakkauden taitoja rinnastanut, Claude Sautet'n ohjaama Sydän talvella (1992). Tosin kun katsoin sen uudelleen devarilta romanssikirjaani varten, ei se ollutkaan enää yhtä sentimentaalisen vaikuttava. Jopa yliluonnollisen kauniilta näyttänyt Emmanuelle Béart, Auteuilin tuolloinen avovaimo, oli kokeneemmin silmin nähtynä enää kumilelun oloinen.

Eniten kasvoaikaa Auteuil lienee saanut poliittisesti kunnianhimoisessa Pieni viilto vain -filmissä (2003), jossa hän on jokaisen kohtauksen keskiössä. Katsoin senkin elokuvan uudelleen vuosi pari sitten ja sen monipuolinen ironia vasemmistolaisuuden perintöä kohtaan tuntui edelleen tuoreelta. Ja kaikki loputon keskustelu, jonka keskellä Auteuil säilyttää tarkkailevan ihmettelevän ilmeensä, tapahtuu vain siksi, että elokuvan kymmenet henkilöhahmot vaikuttavat puheensa avulla etsivän  vilpittömästi paikkaa puhekumppaneidensa elämästä. On niin kiire löytää suoja  ikääntymiseltä ja kuolemalta, ettei jouda edes valehtelemaan, tai valitsemaan kumppania. Adoptiotytär kelpaa vaimoksi ja sattumalta taloon piipahtava ihminen vakavaksi lemmenseikkailuksi. Sellainen armottoman viisas satiiri tuo elokuva on, vaikka täysin vailla juonenkulkua.

Auteuil on kuitenkin ollut tietyn aikakauden (1980-2000 -luvut) luottonäyttelijä katsojien kannalta, sympaattinen perusjannu, jonka näyttelemisessä ei ole koskaan mitään pakotetun oloista muttei myöskään sitä miesnäyttelijöille tyypillistä viileää minimalismia, jota kehnot kriitikot kehuvat "vähäeleisyydeksi". On mahdoton kuvitella Auteuilia intohimoisen ensirakastajan roolissa, kuten Delon, Depardieu ynnä monet muut ranskalaiset valentinot.

Tämä tunnettuus ranskalaisen elokuvan perusjannuna on sitten johtanut siihen, että Auteuilia on käytetty pelkkänä tyyppinä edustamaan ranskalaisuutta sinänsä, kuten Haneken Kätketyssä (2005) ja nyttemmin tuossa La Belle Époque -fiilistelyssä.

Jotain olennaista Auteuilin näyttelijätyypistä kertoo se, ettei hän tunnu millään istuvan historiallisiin elokuviin. La Reine Margot (1993) on eräs suosikeistani historiallisissa elokuvissa, mutta siinä juuri Auteuil näyttää kesäteatterin lavalta eksyneeltä. Herttuan miekkamies -elokuvassa (1997) hän on miekkasankari, mutta siitä ei ole jäänyt mieleen kerrassaan mitään eikä elokuvan katsominen uudestaankaan innosta, vaikka se löytyy devarina omasta hyllystä.

Jos haluaisin katsoa jonkin Auteuilin näyttelijätyötä valottavista elokuvista niin ennemmin katsoisin jonkin hänen yhteistöistään André Téchinén kanssa. Paljon on sellaista mitä en ole koskaan nähnytkään, eikä moni muukaan Ranskan ulkopuolella. Esimerkiksi Wikipedian englanninkielinen henkilöartikkeli Auteuilista ei filmografiassaan edes mainitse Pieni viilto vain -elokuvaa. Mitähän kaikkea muuta merkittävää sieltä sitten puuttukaan, sopii arvailla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti