KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Helsingin kirjamessuilla ilmestyi runokirjani Arpapapitar

Scifi-luentoni Hämeenlinnassa 12.11.

Tukholmassa leffafestareilla 17.-19.11.



perjantai 14. elokuuta 2020

N niin kuin Nicholson

 

Jack "Jack" Nicholson on syntynyt 1937 ja palkittu kolmella Oscarilla. Ehdokuuksia Oscariin hän on saanut enemmän kuin yksikään muu miesnäyttelijä.

Mikä elokuva tulee ensimmäiseksi mieleen Nicholsonista?

Minunkin ikäni aikana on ehtinyt seurata Nicholsonin uraa valkokankaalla yli neljä vuosikymmentä. Leffafriikkinä onkin mukavampi miettiä, mikä on se rooli joka tulee viimeiseksi mieleen hänestä vaikka olisi syytä muistaa hänet myös siitä. Esimerkiksi Jack Nicholson Napoleonina?
 

Videoiden kautta on tutustunut niihin varhaisempiin filmeihin eli 1950-60 -lukujen roolitöihin ja aina ne ovat tuntuneet kiinnostavammilta kuin Nicholsonin eläkevuosien huonotukkapäiväsuoritukset. Mutta vertailu näyttelemisen "paremmuudesta" eri aikakausien välillä on mahdotonta. Nicholson on ilmiö keskellä Hollywoodin tarkkaan säädeltyä tähtihistoriaa, ilmiömäisempi kuin ainutlaatuisesti herkkyyttään ilmaisevat Brando tai Streep. Luonnehdinta "sardonisesta kuljeksijasta" kertookin ehkä enemmän hänen paikastaan Hollywoodissa kuin hänen toistuvista tyyppicastauksistaan.


Itse pidän enemmän Nicholsonin rauhallisista kuin maanisista rooleista. Muistan olleeni paljon vaikuttuneempi Yksi lensi yli käenpesän -filmin (1976) veltosta vastaanhangoittelijasta kuin hilpeästä hullusta psykopaatiksi yltyvästä Jackista Hohdossa (1980). Yksi lensi yli käenpesän oli pitkään suosikkini filmidraamoista, kunnes näin varsin hyvän näyttämösovituksen (1980) kirjasta Kuopion kaupunginteatterissa. Ei se Nicholsonin kapinallinen hahmo enää niin ihmeelliseltä tuntunutkaan. Mutta muutenhan tuo leffa kannattaisi katsoa ja kuunnella joskus tarkemmin, jos kerran Markku Pölösen mielestä siinä on paras mahdollinen käsikirjoitus.

Napoleonin roolissa mr Jackia ei sitten koskaan nähty, mutta leffafriikki voisi huvitella ajatuksella, millainen hänen urastaan olisikaan tullut, jos Kubrick olisi saanut ohjata häntä tuossa kaatuneessa epookkiprojektissa eikö Hohdossa


Mielenkiintoista mr Jackin maineeseen nähden on se, että Oscar-ehdokkuuksia hän on kahminut kaikesta muusta kuin maanisesta ylinäyttelemisestä. Kunnian miehissä (1993) hänellä on yllättävän pieni rooli ehdokkuuteen nähden, mutta ilmeisesti se yksi ärjyvä kohtaus riitti muistuttamaan, että 56-vuotias Nicholson pitäisi noteerata ennen "parasta viimeistä näyttöpäivää". Vuosina 1998 ja 2003 myönnetyt pääosapalkinnot (Elämää on ihanaa ja About Schmidt) vaikuttavat samanlaisilta, enemmänkin elämäntyöstä kuin roolityöstä annetuilta tunnustuksilta.  

 

Romanssileffakirjaa varten katsoin muutama vuosi sitten Nicholsonin Miehuusvuodet (1971). Yleensä Nicholson on kiinnostava romansseissa vain siltä osin kuin hän esittää liiallisen itsevarmaa elostelijaa, mutta Miehuusvuosissa hän on parhaimmillaan osana draamaa (ja juonta) kehittyvänä naistenmiehenä: hänen on ensin vieteltävä Candice Bergen juttelemalla hänen kanssaan tasaveroisemmin kuin kukaan muu aikakauden mies vaivautuisi tekemään, ja lisäksi osoitettava ylemmyytensä pienin mahdollisin vihjein Art Garfunkelille. Ja kuten olen toisaalla kirjoittanut, kolmiodraaman tihentävä keskustelukohtaus tanssiaisissa on sellaista näyttelijäohjaamisen neroutta, ettei se olisi mahdollista ilman Nicholsonin kaltaista vivahteet ymmärtävää näyttelijää. Siinä metodinäyttelijä on parhaimmillaan – ei suinkaan missään Batmanin tai Wolfin irvinaamassa.

 

Toinen esimerkki Nicholsonin kyvystä toimia draamaa tukevassa pääsivuosassa on hänen luotto-ohjaajansa Bob Rafelsonin Vain unelmilla on siivet (1972). Se esitettiin Ylen Nicholson-sarjassa 2017 ja elokuva oli juuri sopivalla tavalla hämmentävän outo. Etenkin kun siinä Nicholson ei esitä maanista huijaria vaan Bruce Dern, joten mr Jackin voisi ajatella joutuvan reagoimaan eräänlaiseen peilikuvaansa...

 

Jos yhden Nicholsonin töistä saisi vielä nähdäkseen arkistoesityksessä niin se olisi vuoden 1987 elokuva Noidat. Kävin katsomassa sen teatterissa erityisen tarkasti enkä erityisemmin pitänyt siitä, ehkä tehtävänannonkin vuoksi: Noidista piti kirjoittaa analyysi elokuvakurssille jota Jaana Semeri & Kati Sinisalo pitivät kirjallisuustieteille. Sittemmin en ole elokuvaa nähnyt uudelleen, vaikka siinä mr Jackin maanisuus ja murjottava vonkaaminen saattavat olla hyvässä tasapainossa.

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti