KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
21.7. Helsingissä.
22.7. Hyvinkäällä pelaamassa
23.-29.7. Savossa mökillä
31.7.-4.8. Haapsalussa turistina
9.-13.8. WorldCon Helsingissä

maanantai 14. joulukuuta 2015

Kevään 2016 kiinnostavat kirjat

Keväälle 2016 ovat kaikki kustantamot jo julkaisseet kataloginsa, paitsi Teos, joka elää aivan omassa sfäärissään - onhan sillä varaakin siihen. Kun julkaisujen laadussa Teos erottuu edelleen omaan valikoivaan luokkaansa, sen kirjoja (kuulemma) nykyään myös myydään oikeasti tuottaisin luvuin.

Kevään kirjoissa ei ole mitään suomalaisittain isoja Tapauksia, mutta yllättävän paljon siellä on kiinnostavien kotimaisten nimiä, ulkomaisista käännöksistä (Ishiguro! Ferrante! Wallace!) puhumattakaan.

Omaa toivelistaa keväälle laatiessa valinnat osuivat huolestuttavan paljon isoille kustantajille, mutta pienet genrepitoiset kustantamot eivät ehdi mitenkään mukaan muun isojen tahtiin. Fantasian mahdollinen tähtitapaus, Whiten Muinainen ja tuleva kuningas, ei ole vieläkään varmassa aikataulussa.

Kiinnostavuuksien listalta puuttuvat myös ne Roosalupin vieraaksi tulevat kirjailijat, joiden teokset jatkavat elämäänsä kirjallisessa keskustelussa syksyltä keväälle; varmistuneita Tampereen vierailijoita ovat jo Laura Lindstedt (huhtikuu), Saara Turunen (tammikuu), Iida Rauma ja Pajtim Statovci (helmikuu).

Vain osan näistä voi saada arvosteltavaksi, ja vain osan ennättäisi kukaan lukeakaan, mutta jouluna toiveiden julkituonti on sallittua, peräti toivottavaa:

Kotimaiset
kevään toiveet
Jari Järvelä: Tyttö ja seinä TAMMI
Katri Lipson: Detroit TAMMI
Elina Loisa: Rajantakaiset TAMMI
Laura Lähteenmäki: Korkea aika WSOY
Tommi Melender: Onnellisuudesta WSOY
Kaiho Nieminen: Ihmissuden kronikka WSOY
Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet WSOY
Tiina Raevaara: Korppinaiset LIKE
Antti Tuuri: Ameriikan raitilla OTAVA
Koivisto et al: Keltaiset esseet TAMMI

Käännösteoksissa kevään toiveet
Joe Abercrombie: Vain puoliksi kuningas JALAVA
Elena Ferrante: Loistava ystäväni WSOY
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen TAMMI
Fernando Pessoa: Levottomuuden kirja BASAM BOOKS
Rein Raud: Täydellisen lauseen kuolema LIKE
Elif Shagak: Valkoinen elefantti OTAVA
John Steinbeck: Routakuun aika TAMMI
David Foster Wallace: Kummatukkainen tyttö SILTALA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti