Vieras (näytelmä)

Juha Siltanen: Vieras (eli julmurin suviyö)
Tampereen Teatterin ensi-ilta 7.2. 2024
Ohjaus: Juha Siltanen
Lavastus: Jyrki Pylväs

Suomen sotahistoria on nyt kuuminta hottia. Teatteriin sitä on vaikea sovittaa, mutta yrittäjiä löytyy, kuten Juha Siltasen kirjoittama ja ohjaama uutuus Vieras. Näytelmä on tarinaltaan niin takuuvarma yhdistelmä elämää suurempia vastakkainasetelmia, että sen pitäisi olla varma menestys – mutta lopputulos onkin tyylilajiaan etsiskelevä farssin puolikas. Ja natsiaiheen yhteydessä kaikenlainen puolitiehen jääminen merkitsee väistämättä läpensä falskia. Ajatellaan vaikkapa Benignin keskitysleirikomediaa Kaunis elämä (1998) tai Juicen satiiriksi tarkoittamaa iskelmää "Osapäivänatsi" (1976).

Siltasen tarina perustuu tositapaukseen, SS-komentaja Heinrich Himmlerin vierailuun Suomessa ja lomailuun hämäläisellä huvilalla. Helposti googlaamalla löytyvät valokuvat Himmleristä esimerkiksi sieniretkellä ovat niin uskomattomia, ettei aiheensa absurdiudelle omistettuun näytelmään muuta tarvitsisi kuin retken esittäminen pantomiimina.

Mutta Siltasen Vieras on tungettu täyteen dialogia, aiheita, hahmoja ja sivujuonia.
Historian toiseksi kuuluisimman pahiksen ympärille rakennetut kohtaukset edellyttäisivät kuningasnäytelmän tapaista isoihin teemoihin keskittymistä tai sitten keskushahmon perusteellista analyysiä. Kumpaakaan Siltanen ei ole edes yrittänyt. Vieraan Himmler (Konsta Laakso) on ylivireinen natsin arkkityyppi, neuroottinen fabuloija, jonka mieli ja luonne niksahtavat kuin taiteilijalla ikään hänen nähdessään ihanan suomalaisen palvelijattaren, Ainon (Annuska Hannula). 

Silti tämäkään ei ole riittänyt Siltaselle. Näytelmän ytimessä on pitkä kohtaus, jossa suomalainen homoluutnantti Nenno saunottaa saksalaista homokersantti Conradia ja saa tämän voittamaan pelkonsa "sukeltamiseen".  Kummastakaan romanssin mahdollisuudesta ei tietenkään kehity mitään, etenkin kun Siltanen jättää täysin auki, mikä on Ainon motiivi palvella vakoojantapaisena ja miksi Nennon & Conradin sukellusharjoituksista ei kehity mitään... ja pian Conrad onkin jo flirttailemassa huvilan aputytölle.

 

Näytelmällä on jopa oma kertojahahmonsa, Felix Kersten -niminen Himmlerin hieroja. Myös hänen hahmonsa perustuu todellisuuteen ja olisi itsessään upeaa materiaalia historiallisille romaaneille. Sanoisinkin, että Kerstenin metahahmo, näytelmää kuin ohjaajan sijainen tai kabareen tirehtööri pyörittävä ylin suvereniteetti, on ainoa syy nähdä tämä draama, jos se vielä joskus pyörii jossain muussa teatterissa. Tampereella Kersteniä esittänyt Jarkko Tiainen teki hahmon tietoisena karismaattisuudestaan ja sitähän on tietenkin ilo seurata kun jollain teatteriammattilaisella on voima ja valta sellaiseen. 

Himmleriä esittäneen Konsta Laakson oli tyydyttävä tekemään samanlaista hullun natsineron sterotyyppiä jollaista näkee aivan liikaa elokuvissa. Vika on siis jo kirjailija Siltasen tekstissä eikä siinä miten ohjaaja Siltanen on häntä kannustanut. 

Natsikortin pelaaminen ei kyllä onnistu ohjaajaltakaan, vaikka hänen pitäisi ymmärtää kirjoittamansa näytelmän sävyt perinpohjaisesti. Ohjaaja Siltanen kokeilee kolmea tuntia hipovassa näytelmässään erilaisia komiikan keinoja, vedättää yhden karaoke-välikappaleenkin, eikä silti pääse lähellekään sitä ilmeistä (?) tragikoomista kerrontaa, mihin näytelmän tolkuton alaotsikko "eli julmurin suviyö" viitannee.

Natsityypittelyäkin vähemmän liikumatilaa on naisnäyttelijöillä. Sikäli Vieras on kuin teksti vuosikymmenten takaa. Kaikkia näytelmän naishahmoja liikutellaan kuin Suomi-Filmin statisteja, mukaan lukien naispäähahmoksi tarkoitettua Ainoa.

Luovuudessaan parasta Vieraassa oli sen lavastus: ensimmäinen puoliaika aloitettiin verhon edestä aivan näyttämön etureunalta, sitten lavastus aukeni sivuille ja ylös kerros kerrokselta näyttäen mistä kaikesta huvilan sosiaaliset piirit koostuvat. Toiselle puoliajalle tultaessa lavastus takana ja sivuilla pysyi staattisena,  vain muutamia penkkejä tarvitsi siirrellä, jotta sisä- ja ulkotilojen erot selkenivät.

Mutta jotain Vieraan muotopuolisuudesta, kabareemaisesta rakenteesta ilman kabareeta ja farssimaisesta asenteesta ilman farssia, on ilmeisesti välittynyt tiedoksi tamperelaisille, koska lauantain iltanäytöksessä (18.5.) oli puolet paikoista myymättä.  Esityskauden jatkaminen näinkin kauas toukokuulle on sinänsä hienoa, mutta ei siitä iloa ole, jos uutuusdraaman laadusta ei ole muuta taetta kuin juhasiltasen muinainen maine.