KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- tietokirjani Eroottinen elokuva on ilmestynyt
- Muoniossa 27.7.-2.8.
- Tukkateatterin "Olipa kolmannen kerran" 8.8.
- Mökillä Savossa 9.-12.8.
- Helsingissä 13.8.






keskiviikko 15. toukokuuta 2024

Sevänen: Ikitalven polku (romaani)

 

Niilo Sevänen: Ikitalven polku
398 s.
2024, Gummerus



Ei liian paksu, ei liian väkivaltainen, eikä yhtäkään loitsua tai eeppistä taistelua. Mitä tuoreempaa voi fantasiaromaanilta toivoa?

Niilo Seväsen (s. 1979) esikoisromaanin, Ikitalven polun, nimeäminen kalevalaiseksi fantasiaksi ei tee oikeutta kirjan ainutkertaisuudelle, sen enempää kuin mainoksissa käytetty profilointi kirjoittajasta metallimusiikin ”kansainvälisenä tähtenä”.

Muuta yhteistä metallimusiikkiin ei itselleni tullut kirjasta mieleen kuin sen eurooppaalaiset maisemat läpäisevä synkkä kylmyys – ja että jotain teinimäistä on kirjan henkilöhahmoissa, jotka enimmän aikaa kiroilevat ja juoksevat.

Myöskin ”kalevalainen” on liioiteltu attribuutti sellaisen kirjan mielikuvituksellisuudelle, jonka tarina sijoittuu jäähtyneen Välimeren rantamille. Kansanperinteen ainekset kalskahtavat kyllä Skandinaviasta paenneiden hahmojen tyypittelyssä ja eräs hahmoista puhuu kalevalaisen runomitan rytmillä. Mutta varsinaisia kalevalaisia myyttilainoja pitänee odotella kirjan jatko-osaan.

Romaanin ensisijainen päähenkilö on juopotteleva bardi Orfeus. Eipä hänenkään kohdallaan mitään anakronistista metallihuumoria esiinny. Juopotteleva bardi on miekkafantasiankin tyyppihahmoja ja tuo mukanaan tietyn (yli)annoksen äijämäistä huumoria. Suomalaisen mieskirjailijan seikkailufantasia syöksyy ilmeisen helposti samoille poluille kuin muukin mieskirjallisuus.

Millä lajinimellä uusi esikoinen siis siunata? Maagiseksi historiaksiko?

Oikeastaan Seväsen romaani toi ensimmäisenä mieleeni Philip Pullmanin Universumien tomu -trilogian (1995–2000). Molemmilla kirjailijoilla ihmiskunta ja historia ovat harhautuneet demonisten voimien vaikutuksesta. Seväsellä maailma on jähmettynyt aivan kirjaimellisesti, mikä sopii ilmastokatastrofin muovaamiin kuvitelmiin apokalyptiasta. Lisäksi kristinusko edustaa molemmilla kirjailijoilla sellaista kyseenalaista aristokratiaa mitä amerikkalainen fantasiaproosa ei ikipäivänä uskaltaisi kuvitella.

Seväsen vaihtoehtohistorian keskittyminen 1000-luvun Turkkiin ja Italiaan vie toki toisenlaiseen seikkailuproosaan kuin viktoriaaninen taikakausi Pullmanilla.

Ikitalven polku tuo kiroilevan bardin yhteen lapsimessiaalta vaikuttavan orpotytön, Hallan kanssa. Näiden pakomatka Konstaninopolista muuttuu etsintämatkaksi kohti Roomassa asuvaa Valkoista noitaa. Kolmas päähenkilö on pohjoisen Italian keisarinna Theofana, joka ottaa mukaansa vastentahtoisen viikinkipäällikön löytääkseen kadonneen poikansa.

Erikoisinta Seväsen kirjassa on se, että toiminnalliset päähenkilöt ovat kovin pelkistettyjä verrattuna Theofanaan ja hänen viikinkikumppaniinsa. Jälkimmäisten keskusteluissa romaani avaa näkymät Euroopan jäätymiseen ja Irlannissa tapahtuneen maagisen taistelun seurauksiin: ”Ei ole enää Ranskan tai Burgundin kuninkaita. On vain joukko isompia ja pienempiä kreivejä, herttuoita, sotaherroja ja rosvopäälliköitä, jotka kukin pitävät kaikin keinoin kiinni omasta kaupungistaan tai linnoituksestaan.”

Keisarinnan ja viikinkipäällikön tarinaan keskittymällä romaani olisi säilyttänyt sen arvokkuuden ja arvoituksellisuuden, mitä aina syntyy historiaa uusiin kehyksiin sovitettaessa. Heihin verrattuna bardin ympärille kerääntyvä retkue on silkkaa Disneytä, aikuiselle lukijalle pakkopullaa.

Maagisin osa Ikitalven polkua on unimaailma, josta Halla saa sekä ohjeita että uhkauksia. Unimaailma ja retkuetta opastava puhuva kettu ovat kuin toisenlaisesta, paljon modernimmasta fantasiagenrestä putkahtanutta materiaalia. Omasta mielestäni ne eivät alkuunkaan istu romaanin muuten ajanmukaisella historialla sisustettuun maailmaan.

Diplo/Voima -lehden (4/2024) haastattelussa kirjailija Sevänen kertoo romaanin idun syntyneen Nova-kirjoituskilpailun voittaneesta novellista 2007. Nyt kustantaja lupailee romaanisarjaa, vaikka kyse on vasta ensimmäisen käsikirjoituksen jakamisesta kahdeksi teokseksi. Ja hiemanhan se tuntuu taas lukijoiden huijaamiselta, että seikkailupitoinen kirja loppuu täysin kesken tapahtumien. Kuin saisi puolikkaan maailmaa kokonaisen sijaan.


Markku Soikkeli


Tämä arvio ilmestyy arvosteluna Portti-lehdessä 1/2024.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti