Täällä olen taas Gamla Stanin espressohousessa johon voisi jo laittaa sinivalkoisen plakaatin varhaisaamujemme vakiopaikkana. Ulkona on hyisen kylmä vaikkei aivan pakkasta. Yölaiva oli huomattavan tyhjä ja meri aivan tyyni, uni silti repaleinen, joten americano uppoaa kuin kofeiinipiikki alkulämmittelyksi juodun latten jälkeen.
Tällaista leffafestarin alkuhuumaa. Eka leffa, ranskalainen The Gravity alkaa vasta 12:45 ja laiva oli satamassa jo 6:30. On rytmitettävä lämpimät pysähtymispaikat ennen teatteriin pääsemistä kuin Slussenin pummi ikään. Hotellin check-in on ekan leffan jälkeen, ehdin levähtää ennen Emilya, joka esitetään sekin sopivan lähellä, Sergelstorilla Klara-teatterissa.
Enempää elokuvia en tälle päivälle buukannut. Tärkeämpää ovat festarit sinänsä. Ei se MITÄ näkee vaan MITEN näkee. Emilykin tulee jo viikon päästä ensi-iltaan Suomessakin, mutta viikon ennen muita sen näkeminen tekee siitä omemman. Myös The Gravity taisi pistäytyä Suomessakin teattereissa, ainakin jollain festareilla, mutten sitä silloin nähnyt.
On olemassa oma genrensä indie-tuotantoja jotka näkee vain festareilla, mutta sellaisia katson vasta huomenna. Tietysti, jos festarigenre olisi itseisarvo, niin yhtä "järkevää" olisi ollut mennä Helsinkiin eilen alkaneelle Night Visions -festarille, jossa taatusti näkisi myös indie-osastoa. Mutta minulle tärkeintä on yhdistää elokuvien toismaailmallisuus Tukholmassa olemisen toismaailmallisuuteen. Muuten voisi yhtä hyvin loikoa kotisohvalla ja katsella Ylen juuri tähän ajankohtaan osuttamaa "elokuvafestivaalia", jonka senkin huomasin vasta eilen illalla laivassa hytin telkkarin avatessa. Sen festarin avajaisena olisi ollut Oscar-palkittu tanskalainen ryyppyputki, Ylen yritys osoittaa katu-uskottavuutta annaerikssonaalisen taidelöpinän keskellä.
Ennemmin katsoin Subbarilta Aquamania ja korkkasin taxfree-ipaa.
Voi tämä jäinen retki silti olla askel tulevaisuuteen. Miten trendikkään antitrendikästä tällainen etälähimatkailu tuleekaan olemaan jahka suomalaiset kuvittelevat, että turismista ei tarvitse tuntea ilmastoahdistusta kosteankylmän lähimetropolin kaduilla tallustaessaan? Viimeinen vaihtoehto kuvitella olevansa kaukana poissa kuin oman eloelokuvansa antisankari.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti