KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Helsingin kirjamessuilla ilmestyi runokirjani Arpapapitar

Scifi-luentoni Hämeenlinnassa 12.11.

Tukholmassa leffafestareilla 17.-19.11.



torstai 17. marraskuuta 2022

Emily (elokuva)

 

"Emilyn" (2022) juliste lupailee, että nyt on tarjolla hieman muuta kuin tavallista pukudraamaa, jahka Emma Mackey pääsee irroittelemaan oopiumia nappailevan kirjailijan roolissa. Mackey on päätä pidempi kuin elokuvan kaikki muut naisnäyttelijät ja isoine aistikkaine kasvoineen ei muutenkaan tuo mieleen Brontë-sisarusten ujointa taiteilijaluonnetta.

Mutta niin vain ohjaaja Frances O'Connor puristaa tuon tahtoihmistä uhkuvan näyttelijän kukkaromaisiin mekkoihin keskelle muutoin tutun oloista, tutut juonenkuviot läpi käyvää pukudramaa, jossa kaikki muut näyttävät valitun genreensä aivan eri seulalla kuin Mackey. 

Mitä lie ohjaajan mielessä liikkunut? Että Mackey toisi elokuvaan museomaisuuden läpi hehkuvaa luonnonvoimaa, samalla tavoin kuin "Kuolema Niilillä" -elokuvaan? Tai jotain muuta mainetta mitä hän näyttäisi keränneen tv-sarjan puolella? 

Tosiasiassa "Emily" hädin tuskin läpäisisi edes Bechdel-testiä, vaikka O'Connor on käsikirjoittanutkin filminsä ja ollut mukana myös editoinnissa. Brontën sisarusten nähdään kyllä välillä puhuvan toisilleen myös isästään ja veljestään ja tiukan paikan tullen pari sanaa taiteestaan, mutta enimmäkseen Emily puhuu veljelleen ja rakastajalleen tai kuittaa kuulemansa tädilleen. 

Kuvattu Brontëjen kultakausi, 1840-luku, on toki hieman myöhempää kuin Austen-filmatisoinneissa, mutta vaatetuksen designia lukuun ottamatta pukudraman kliseet ovat aivan samoja. Sulhasehdokkaan tietää katsoja tunnistaa välittömästi piireihin vierailevasta jäyhäpärstäisimmästä könsikkäästä.

Ja kun epookin tekeminen on kallista kuin mikä, niin seurapiirit ovat vieläkin niukemmat kuin yleensä pukudraamassa ja vailla aatelisten tuomaa loistokkuutta. Myöskään taiteilijakuvauksena "Emily" ei tarjoa muuta kuin juomabingon "Humisevaan harjuun" viittaavia kohtauksia. Tavanomaisten kirjailijaelämäkertojen tavoin inspiraatio putkahtaa ikkunan avaamalla eikä edeltävää kirjallisuutta lukemalla. Oopiumijaksot ovat nekin niin hölmöjä antikliimakseja kuin sairauskertomusta painottaen on haluttu.

Yksi aidosti hyvä kauhukohtaus on sentään saatu mukaan, niinkin hyvä, että ihmettelee miksei ohjaaja O'Connor rohjennut tehdä tätä harmahtavan muka-autenttisissa sävyissä kuvattua esikoisfilmiänsä rohkeammin tummanpuhuvana goottilaisena tarinana kuoleman rajatilasta kiihottuneesta kirjailijasta. 

Ohjaaja O'Connor kuvassa oikealla.

Festivaaliesityksen (17.11.) jälkeen järjestetyssä lyhyessä haastattelutuokiossa Sture-teatterin yleisö sai kysyä ohjaaja O'Connorilta miltäs yleisöreaktiot ovat tuntuneet ja mistä hän piti eniten elokuvan tekovaiheissa ja miksi elokuvassa täytyy sataa niin tolkuttomasti? Jälkimmäistä ihmettelin itsekin: vartin välein otetaan lähikuvaa kun sade valuu pitkin Mackeyn monumentaalisia kasvoja! Aikamoista aistillisuuden tyhjäkäyntiä. Mutta niin on filmin seksikohtauksetkin tehty alusvaatteet ja takkatulikliseet esittelevällä montaasilla.

Yleisöreaktioista O'Connor vastasi, että maailmanensi-ilta Torontossa joo yllätti, koska kanadalaisilla on tapana nauraa kaikelle ja ne nauroivat tällekin. (No, ehkäpä nauroivatkin kliseille?) Tekovaiheista O'Connor sanoi pitäneensä eniten leikkaamisesta, ja se onkin mielestäni ainoa syy, minkä vuoksi tämä elokuva kannattaa katsoa: siinä on muutamia rohkeasti goottisuutta hyödyntäviä leikkauksia, etenkin possessiokohtauksessa sekä kohtauksessa jossa Emily ja veljensä juoksevat pimeään karkuun koiria ja näyttävät hyppäävän säkkimustaan väriin eikä muuta tietoa tarvita. 

Sateen osalta O'Connorin selitys oli yksinkertaisesti se, että "Humisevassa harjussakin" sataa jatkuvasti. 

Tjaa.

On siinä kirjassa pisteitä ja pilkkujakin jatkuvasti eikä niitäkään ole tavattu kuvittaa uskollisesti.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti