KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Helsingin kirjamessuilla ilmestyi runokirjani Arpapapitar

Scifi-luentoni Hämeenlinnassa 12.11.

Tukholmassa leffafestareilla 17.-19.11.



torstai 25. helmikuuta 2021

Terveysbyrokatria gotiikan alalajina

 

Gotiikan tutkijat käyttävät nimitystä "financial gothic" siitä 1700–1800 -lukujen romanttisesta kirjallisuudesta, jossa seteliraha nähdään luokkayhteiskunnan uhkana ja, ennen kaikkea, symbolina identiteettien vaihtoarvolle ja monitulkintaisuudelle. Gotiikan tutkija Rebecca Nesvetin mukaan painettu kirjallisuus osaltaan 'naturalisoi' painettuun setelirahaan suhtautumista, kunnes vuosisatojen vaihteessa lukuisat väärennösskandaalit räjäyttivät epäluottamuksen molempiin. Upea tilanne gotiikan kannalta!

Finanssiaihelmat ovat tietysti vain pieni juonne goottisen kirjallisuuden sisällä ja eroavat siitä, miten dekadentteja hirviöitä käytettiin vertauskuvina. 1800-luvun aateliset nousukkaat, jotka eivät tienneet mitä tehdä perimällään omaisuudella, olivat varsinaisten (aatelisten) verenimijöiden JÄLKELÄISIÄ. He edustivat jäännettä siitä, mikä oli menneisyydessä pelottavaa ja tutkimatonta, mutta samalla jotain mikä oli maailmasta kulumassa loppuun...


Varsinaiset 1800-luvun hirviöt, finanssialan rahan/identiteetin väärentäjät, olivat osa kehittyvää järjestelmää. Olen nähnyt esimerkkejä siitä, miten kirjalliset keksinnöt näiden hirviöiden kustannuksella muuttuivat suullisen perinteen tarinoiksi pankkirakennuksia riivaavista kummituksista. Nämä taas muuttuivat vähitellen kuvitelmiksi täydellisesti identiteettinsä häivyttävistä, kummitusmaisesti liikkuvista rikollisista, ja lopulta dekadentin sympaattisiksi, identiteettipelit tunteviksi sarjamurhaajiksi.

Mutta yrittäessäni etsiä linkityksiä Kafkan ja gotiikan välillä mieleen juolahti, että tämä finanssimaailman omalakisuudesta noussut pelko jatkui luontevasti byrokratian omalakisuutta koskeneena pelkona. Toinen puoli "kafkamaisuutta" ovat tietysti kertomushierarkiat, joihin lukija on tarkoituskin eksyttää, mutta järjestelmän ja yksilön sadistisille merkkipeleille en oikein keksi muuta mallia kuin joko finanssijärjestelmän tai militäärisen järjestelmän kirjalliset kuvaukset.

Kritiikeissä ja joskus tutkimuksessakin "kafkamaisuutta" käytetään selittämään lähes mitä tahansa johdonmukaisen mieletöntä fiktiomaailmaa. Kukaan ei ole kuitenkaan tohtinut kysyä, millä nimellä näitä teoksia sitten kutsuttaisiin jos ei olisi koskaan ollut erästä Franz Kafkaa. Tai Kafkan kääntäjiä. Joiden onnistuneisuudesta on siitäkin ilmeisesti kielialuekohtaisia kiistoja. Yhtä vähän on tunnustuksia sille, että Kafka on goottisen kirjallisuuden tärkein edustaja 1900-luvulla. Ei tätä kukaan ryhtyisi hartaasti kieltämäänkään, mutta Kafkan asema valtavirtakirjallisuudessa on estänyt... tai ainakin häirinnyt paikantamasta häntä genreperinteeseen.

Itse en ole koskaan syttynyt Kafkan proosalle. Silti kiinnostaisi nähdä mitä kaikkea Kafka peittää taakseen kirjallisuushistoriasta, ja edestäänkin. Miksi ei ole ilmaantunut ketään Kafkan veroista sadististen järjestelmien kuvaajaa?  Miksi nykypäivänkin kauhukirjallisuus pelaa ennemmin paranormaaleilla retroaineksilla kuin kuvaisi sitä, mikä on aidosti kauheinta elämässämme? Miksi tieteiskirjallisuudessa goottiset ainekset on keskitetty vain kehokauhuun, kun sitä samaa teinimäistä goretusta on jo media tulvillaan elokuvien puolella?

Johtuuko se vain maailmansotien jättämästä järkytyksestä, ettei 1900-luvulta osata kuvitella Kafkan työnjatkajaksi kuin muutamia  ABSTRAHOIVIA mestareita, kuten Orwellin kaltaisia, dystopiaksi rajatulle vertauskuvalle omistautuneita kirjoittajia? Siksikö, että maailmansodat nollasivat käsitykset sadismista - vai siksikö, että elämme niin tasapainossa byrokaattisten järjestelmien kanssa, ettei siinä tasapainon nollapisteessä ole enää mitään kerrottavaa? Tai keinoa nähdä järjestelmät ulkoa käsin?

Vai johtuiko goottisen perinnön hiipuminen kirjallisuudessa vain siitä, että visuaalinen media pystyy käyttämään perinnettä hyväkseen niin paljon tehokkaammin kuin sanataide?

Jos korona-ajasta jotain hyvää haluaisi löytää niin voisi kuvitella sen tarkentavan käsityksemme terveysbyrokratiasta kafkamaisena järjestelmänä, joka hallitsee ihmiselämää syntymästä kuolemaan. Ehkä seuraava suuri kafkamainen tai orwellimainen (tai dickensiläinen) kertomus nouseekin globaalin ja kansallisen koronakriisin moniselitteisistä/identiteettisistä hankauspisteistä...

 

*

SAMAAN AIKAAN VIIDAKOSSA on Agricolassa ilmestynyt lisääntymispolitiikkaa käsittelekolumnini. Se antaa esimakua "Pakollisesti lapselliset" -kirjan sisällöstä.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti