KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Helsingin kirjamessuilla ilmestyi runokirjani Arpapapitar

Scifi-luentoni Hämeenlinnassa 12.11.

Tukholmassa leffafestareilla 17.-19.11.



torstai 4. maaliskuuta 2021

Yhdet vielä (elokuva)

Sisäsiisti Dogma-elokuva! Äijäpatetiaa toksisen maskuliinisuuden nostalgialla! Alkoholismikuvaus jossa juopotkin ovat kauniita ja kunnollisia! 

Tylsää kuin tanskalainen lager.

Oli ilo päästä (taas Kuopiossa!) pitkästä aikaa oikeaan elokuvateatteriin, mutta sääli nähdä kuivin suin jotain näin yhdentekevää kuin Thomas Vinterbergin "Yhdet vielä" ("Druk", 2020), jossa neljä opettajakaverusta päättää testata miten heidän persoonansa muuttuvat pysyttelemällä puolen promillen humalassa. Haasteen ja elokuvan ideana on se, että juopottelu täytyy olla osa sosiaalista elämää mutta ryyppääminen pitää lopettaa iltakahdeksalta ja viikonlopuiksi. Tavalliselta duunariltahan tällainen haaste ei onnistuisi työn ohessa, vaan onneksi alkoholismikuvausten perinteessä juopot ovat aina ylemmän keskiluokan taiteilijoita tai pikkuvirkamiehiä. Näinpä Vinterbergin elokuvakin voi näyttää lähes realistiselta. Jopa keskushahmon,  Mads Mikkelsenin esittämän historianopettajan aviokriisi saa onnellisen käänteen ihan vain viinanjuonnin ansiosta.

Draamaa ei elokuvassa ole kuin sen äijäpateettisen kaverikilvoittelun osalta, ja sen päätöksen voi hyvin arvata ennalta. Naisilla, puolestaan, on tässä elokuvassa yhtä vähäinen osuus kuin jumppaopettajan koiralla, oikeastaan pienempikin. Ei mikään yllätys Vinterbergin tuotannossa.

Muutamin synkin kuvin käsitellyt rypemiset ja häpeätilanteet pohjustavat katsojaa siihen, että nämä neljä miestä tulevat keski-iän kriisissään johonkin johtopäätökseen kovenevan ihmistestin tuolla puolen. Mitään argumenttia alkoholin merkityksestä tanskalaisille, pikkuporvareille tai mieskunnalle ei kumminkaan lopulta esitetä. Elokuvan illusorinen kesäinen Tanska on kuin tuulahdus 1980-lukua, jolloin miehet olivat vielä miehiä ja ymmärsivät miten tanskalaista nuorisoa tulee kasvattaa kaljalla, futiksella ja historian suurmiehillä. 

Hei katsokaa, me ollaan kansallisesti juovuksissa ihan ilman ironiaa!

Muuta erityistä näiden virkamiesjuoppojen alkoholismissa ei ole kuin luokkanousua osoittavat makukokeilut kalliilla vodkalla ja asiantuntevilla absinttidrinkeillä. Siinäkö koko elokuvan yhteiskunnallinen piikki?

Kouluympäristössä alkoholismi saa tietysti korostetun yhteiskunnallisen merkityksen, mutta todellisen sosiodraaman mahdollistavista tilanteista Vinterberg painelee ylitse vitsihuumorilla. Käsikirjoitus on ylipäänsä sivuseikka dogmahenkeen, tahallinen ja tahaton naiivius vuorottelevat tavalla, joka jaksoi hurmata vielä Vinterbergin kommuunikuvauksessa (2016) muttei tässä filmissä.


Loppukohtauksessa väännetään aihe vielä uusille kierroksille. Mads Mikkelsenin hurmioitunut vapautuminen katubalettiin on itsessään näkemisen arvoinen puoliminuuttinen, mutta muuten kohtaus on vain viiva ö:n päälle tässä kansankomediaa kuorolaulun joukkohengessä kierrättävässä taideturhakkeessa.

Ainoa ajatus, mitä tällainen filmi jättää jälkeensä on se, miten helposti jopa suomalaiset olisivat saaneet tehtyä aiheesta uskottavamman elokuvan. Niin lähellä sentimentaalista puskafarssia tämä ohjaajansa "henkilökohtaisin" suoritus viistää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti