Lauantai (26.9. 2026)
Sitten jotain aivan poikkeuksellista: seitsemän vuoden hiljaisuuden jälkeen pelipäivä Hyvinkäällä, kiitos koronan katkaiseman perinteen ja eristämien ystävyyksien.
Matka juuri tälle etäisyydelle on eri tavoin kiireetön kuin yleensä junamatkat, miltei kuin matkustaisi mummolaan. Yleensä otan läppärin reppuun lyhyillekin junamatkoille, mutta perillä luvassa on runsaasti kävelyä, joten läppärin sijalla on Doyle-kirja. Se jaksaa huvittaa ja hämmästyttää. Ikivanhaa kriitikon kliseetä soveltaen: jos kaikki elämäkerrat olisivat tällaisia, niin en muuta lukisikaan. Eikä teosta ole edes tarkoitettu elämäkerraksi, vaikka sellaisena se väistämättä täyttää yllättävän aukon: aiemmin ei ole suomeksi julkaistu kirjaa Arthur Conan Doylen elämästä.
Perillä Hyvinkää näyttää ihan muulta kuin mummola. Autoja on aina enemmän kuin ihmisiä ja vähätkin väet ovat pakkautuneina samoihin paikkoihin. Kaupungin sijaan Hyvinkää on kuin kauppakeskuksen parkkipaikka, jonka ympärille levittäytyvät hesalaiset rivitalolähiöt niin kuin joku olisi excelöinyt ruutukaavan yli metsien ja peltojen.
Jatkan täällä samaa rutiinia kuin 2010-luvun pelireissuilla, syön paikallisessa kiinalaisessa tuhdin lounaan, sitten Alkosta viiniä isäntäväelle ja itselle kolme purkkia olutta. Voi kiireettä kävellä itään, ja jos sää suosii ja muistaa reitin, voi pysähtyä juomaan oluen viheralueella. Tällä kertaa en muista reittiä ja koko illan jatkuva sade alkaa jo ripotella, joten olen perillä etuajassa.
Eikä mikään ole oikeastaan seitsemässä vuodessa muuttunut, pelitkin samoja tai samanlaisia. Pöydätään isäntäväen Roll Galaxy, opetan Odinin, ruoan jälkeen opin itse uutuutena Cosmic Run -pelin, jonka voisi hyvin hankkia meillekin mökkipeliksi, jos sitä helposti saisi käsiinsä; samanlaisia yatzahtavia pelejä tosin maailmalla riittää.
Paluumatkalle lähden hyvissä ajoin, sataa enemmän kuin sisällä käsittikään, mutta asemallakin olen taas hyvissä ajoin. Kävellessä kuuntelin Ylen tiedeohjelmaa "silmänliiketerapiasta" (EMDR), joka kuulostaa metodeiltaan niin scifistiseltä kuin nimensäkin. Ohjelmassa puhutaan terapian käytöstä surun hoitamiseen, koska mikäpäs sen trendikkäämpää, ja sehän kyllä syö asiantuntijan uskottavuutta (vaikka vika on toimittajan). Mutta tulee tuosta ohjelmasta se idea, että jos järjestäisikin pelko-kirjalle julkkarit, joissa kirjoittaja haastattelee ammattitaustaista lukijaa eikä toisinpäin, kuten on tapana.
Junanvaihdossa Riihimäellä osun vaunuun, jossa teatterituttuni M käy niin vilkasta keskustelua jonkun pohjoiseen (tämä on Lappiin asti vievä yöjuna) menijän kanssa, että kuulen heidän puhuvan sekä ex-puolisoidensa kummittelusta että sukujuuristaan Sortavalassa. Näin uskomattomia tarinoita ei kuule kuin sattumalta matkan päällä ollessaan, mikä itsessään olisi riittävä syy pysyä alati matkalla jonnekin.
Annan päivälle arvosanaksi 4/5. Päivä oli erityisyydessään ja erikoisuuksissaan ainutlaatuisen hyvä, varmasti itseni näköinen. Täydellisestä päivän erottivat vain litimärät kengät sukkineen – Tampereellakin satoi kaatamalla – ja jo kotimatkalla orastava krapula liian vahvoista kaljoista. Ihan kuin iloisella 2010-luvulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti