Ohjaus ja käsikirjoitus: Tiina Puumalainen
Ensi-ilta 15.4. 2026, nähty 19.9. 2026
Sen olisi pitänyt olla monologi.
Vailla kahden hengen välille kehittyvää draamaa ei katsojalle ole paljoakaan väliä, mitä yksityisistä tarinoista paljastuu. Enimmän aikaa he puhuvat toistensa ohitse, kuten muistisairautta käsittelevässä näytelmässä on lähes väistämätöntä.
Muitakin ratkaisuja aiheen käsittelyyn tietysti olisi, mutta ”Lady T” ei tosiaankaan ole näytelmä joka pelaisi vivahteilla ja vihjeillä. On vain kaksi elämästään kertovaa henkilöä, toinen kuuluisa ja toinen niin tavis kuin voi olla, pätkätöihin elämänsä tuhonnut nainen, kiitos sen kuuluisan eli pääministeri Margaret Thatcherin. He kohtaavat yhden pitkän hoitorupeaman verran 2012–2013, kun duunari huolehtii muistisairaan Thatcherin tyynyistä. Juuri muutakaan työtä ei hänen nähdä tekevän... mikä antaa hölmön sisäsiistin kuvan siitä, mitä yöhoitajan duuni oikeasti on. Eihän Kansallisen näyttämöllä voida esittää, miten duunari esimerkiksi vaihtaisi entisen pääministerin vaippoja.
Vasta näytelmän jälkipuoliskolla Thatcherin ja duunarin välillä syntyy hieman vuorovaikutuksen tapaista. Lady T:n kuvitellessa puhekumppaniaan kuningattareksi hän tulee laukoneeksi kaikkein häijyimmät periaatteensa. Kohtaus on hieman fantisoiduimpi kuin muut Thatcherin sisäisestä elämästä avatut puheet, joissa T palaa menneisyytensä suurhetkiin kommentoimaan päätöksiään. Tässä yhdessä kohtauksessa T puhuu kuvittelemalleen kuningattarelle niin kuin olisi karikatyyri itsestään, millaiseen hän ei muutoin sorru. Näytelmän muissa kohtauksissa hän toimii vain draamallisen perustilanteen, muistisairaudestaan ulos ja sisään lipsahtelevan vanhuksen johdonmukaisuudella.
Mutta jos koko näytelmä olisi toteutettu rohkeasti moisen Sisäisen Tyrannin ja katkeran yöhoitajan fantisoituna kohtaamisena, niin siinä olisi ollut aineksia ajattomaan draamaan. Etenkin jos yöhoitajan katkeruus olisi sekin ollut oikeasti motivoiva voima eli pilkistänyt esiin niissäkin kohtauksissa, joissa hänen on pakko miellyttää muistisairasta tyrannia.
Toinen kokonaisuuden särkevä kohtaus nähdään aivan näytelmän lopussa. Siinä Thatcher yhtäkkiä tajuaa kirkkaaasti kaiken ympärillään, ilman, että tälle tajun kirkastumiselle annetaan mitään selitystä. Kohtaus rikkoo sen tilannekohtaisen näyttämörealismin, jolle kaikki aiemmin esitetty on perustunut. Muutos on hätkähdyttävä ja tehokas, mutta päästää ohjaajan helpolla. Ja juuri ohjaaja Puumalaisen vuoksi tämä näytelmä on sentään tiivis ja toimiva, vaikka käsikirjoittaja Puumalainen on ollut laiska tai tavoitteeton.
Kaikki kevään näytökset ”Lady T” -näytelmästä olivat loppuunmyytyjä. Näytelmän nähtyä voi ihmetellä miksi. Paula Siimes nimiosassa on kyllä karismaattinen silloinkin, kun hahmo on avuttomin ja koomisin – mutta katsojathan saavat tavallaan vesitetyn version jostakin, mikä olisi ollut yksinään Siimeksen varassa viiltävän tarkka monologinäytelmä. Nyt mukaan on sekoitettu läpensä epäkiinnostava ja ilmeisimpiin murheisiin keskittyvä duunaritarina. Duunari-yöhoitajaa esittävällä Maria Kuusiluomalla on erittäin epäkiitollinen tehtävä roolissa, joka voisi olla yhtä hyvin muistisairaan öitä häiritsevä ääniraita. Onneksi näytelmä kestää näin vesitettynäkin vain kaksi tuntia.
Isoin ongelma ”Lady T” -näytelmässä on se, ettei siinä sovelleta aiheen peribrittiläisyyttä. Varsinkaan sellainen kulttuurikohtainen huumori ei pääse loistamaan, mitä brittien jalostama kansallinen itseironia mahdollistaisi.
Miksi siis muistisairaan julkkispoliitikon tarinaa on ollut haettava niin kaukaa?
Anonyymi, tyypitelty julkkishahmo samalla asetelmalla olisi työntänyt edes lähtöasetelman (tyrannin tuhoama duunari joutuu hoitamaan muistisairasta tyrannia joka luule hoitajaansa toimittajaksi) poliittiset ainekset Kansallisteatterin iltapukukatsojien kasvoille.
Jos kerran poliittinen draama on niin ylittämätön haaste ”kansallisena” itseään pitävälle instituutiolle. Vai onko? Ison näyttämön ”Toinen tasavalta” on vielä näkemättä.
Kohtuuden nimissä: Jos olisin tiennyt millainen ”Lady T” on sisällöiltään, en olisi mennyt katsomaan sitä edes Paula Siimeksen monologina. Ei taitavinkaan näyttelijä saa elämää markkinakapitalismin kliseisiin, jotka liian helpolla täsmäävät omaankin aikaamme.
Jotain olennaista on jäänyt puuttumaan tyrannityypin persoonasta sellaisena kuin Tiina Puumalainen on sen käsikirjoittanut omaa ohjaustaan varten. Aineksia Thatcherin elämäkerrassa mitä ilmeisimmin olisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti