Takaisinpaluun polku (näytelmä)

 

Thich Nhat Hanh: Takaisinpaluu polku - matka jatkuu

Tukkateatteri, ensi-ilta 30.8. 2024
Ohjaus: Juho Laitinen
Lavastus: Laura Malmivaara

 

”Ja sitten he tappoivat meidät.”

Ei niinkään pasifistinen sanoma kuin spefimäinen lähtökohta sai minut katsomaan Tukkateatterin uusimman näytelmän. Vietnamilaisen Thich Nhat Hanhin näytelmä Takaisinpaluun polku (1972) kertoo viidestä vainajasta, jotka soutavat ylös Saigon-jokea tervehtimään viimeisen kerran ystäväänsä. Sekä tarina että tyylilaji ovat jotain aivan muuta kuin mitä on tottunut teatterissa näkemään, muttei kuitenkaan mitään mikä sinänsä yllättäisi. Niin universaalin pelkistetysti on esitysmuotokin toteutettu Tukan kamarinäyttämöllä, minkä mahdollistaa tarinan buddhalainen (?) asenne kuolemanjälkeiseen olemassaoloon: aaveet melovat, paistavat ruokaa, pesevät käsiään, tanssahtelevat.

Näytelmää varten tehty musiikki kuulosti alleviivaavan orientilta, mutta ei häiritsevästi.  Tahvo Hyötyläisen Tukalle tekemät sävellykset ovat aina olleet hämmentävän elokuvamaisia olematta mahtipontisia ja ylidramatisoivia: aivan kuin tuntisi melodian jostain filmistä. Koko tarina olisi pitänyt lokalisoida jos olisi halunnut käyttää muunlaista musiikkia.

Takaisinpaluun polussa ei ole perinteistä draamaa eikä juonta, mutta viiden hengen ryhmädynamiikalla se pelaa tutun oloisesti, ääripäinään johtajahahmo sisar Mai ja lapseksi taantuva Tho. Uneliaan hitaista kohtauksista näytelmä ponnahtaa yhä uudelleen eteenpäin Maita esittävän Laura Kuukkasen vahvalla läsnäololla. 

Main hahmolle, valaistumisen polulla nuorukaisia opastavalle "sisarelle", on kirjoitettu ne kommentit sodasta ja ihmisluonteesta, jotka vastaavat lähimmin kirjoittajansa Thich Nhat Hanhin buddhalaista näkemystä siitä, että ihmiset eivät tunnista varsinaista (eli sisäistä) vihollistaan ja siksi väkivalta jatkuu. Tarinassa tätä painotetaan sillä ilmeisen tosiperäisellä yksityiskohdalla, että nuoria miehiä surmattaessa heiltä on yhä uudelleen kyselty keitä he ovat.

Eniten katsojan kiinnostusta kyllä kannattelee sen toistuva vertaileminen, miten erilailla henkimaailman asioita tässä tarinassa konkretisoidaan kuin mitä läntisessä näytelmässä tehtäisiin. Henget eivät ole aavemaisia, vähääkään kammottavia, vaan kammottavaa on se, mitä heille on ihmisinä tehty ihmisten toimesta.

Varmasti kaikkien uskontojen piirissä on tehty vastaavia näytelmiä käsittelemään elämää ja kuolemaa suurempia kysymyksiä, niillä rituaalinomaisilla tavoilla, joihin teatteri kaikista taiteista on omimmillaan. Meillä länsimaisessa teatterissa niin mysteerien rituaalit kuin metafyysiset aiheet vain ovat kadonneet maallisempien aiheiden ja esitystapojen tieltä. Arkinen ja arkaainen kohtaavat erittäin harvoin, jos koskaan, meikäläisissä näytelmissä kuten Takaisinpaluun polussa. Tukkateatterin sovituksessa vain videokuvan käyttö häiritsi levoliaasti konkretiaan luottavaan näyttämöllepanoon.  

Tarinankin minimaalisen vaatimuksen näytelmä täyttää, koska sen henkilöt oppivat jotain uutta itsestään, tässä tapauksessa aika paljonkin, ihan vain keskustelemalla siitä, millainen ihmiselämä on luonnoltaan. En niitä opetuksia järin filosofisina tai syvällisinä osaa pitää… tosin ei näytelmä mihinkään verbalisoitaviin johtopäätöksiin tähtääkään, vaan sen tähdentämiseen, että kuolleet anteeksiantavat kaiken tappajilleen vielä sittenkin kun he muistavat tarkalleen kaiken surmatöiden yksityiskohdista.


Näytelmästä kiinnostuneiden kannattaa mennä teatterille hyvissä ajoin ennen esitystä, kuten projektin verkkosivuilla opastetaan. Teatteritilaan ripustetuissa postereissa kerrotaan taustat opettajana ja aktivistina kuuluisalle Thich Nhat Hanhille (1926–2022) sekä näytelmän tapahtumille. Vasta taustatiedot luettuaan tajuaa, että keskushahmo Mai on maailmankuulu henkilö (Nhất Chi Mai) hänkin, Vietnamin sodan protestina polttoitsemurhan (1967) tehnyt nunna. Ajankohtaisempi kuin haluaisimmekaan.

Lisätiedot näytelmästä ja esityspäivistä:
https://tukkateatteri.fi/ohjelmisto/takaisinpaluun-polku-matka-jatkuu/

Mikko Mäkitalon suomentaman näytelmän on julkaissut Palladium jo 2001:
https://www.palladiumkirjat.fi/thich_nhat_hanh.htm