KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
23.09. Hesassa R&A:ssa
7.-8.10. Turun kirjamessuilla
14.-21.10. Mökillä Savossa
28.10. Helsingin kirjamessuilla
17.-19.11. Tukholmassa leffafestarilla

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Ei voi auttaa, sori (näytelmä)


Antti Mikkolan "Kuningatarleikit" (2012) oli jotakuinkin parasta, mitä olen 2000-luvulla nähnyt teatterissa. Niinpä pudotus on melkoinen, kun Mikkolan uusin näytelmä osoittautuukin aika tavanomaiseksi komitragediaksi, jonka komiikka ja tragiikka pelaavat molemmat Selittävän Miehen tyyppihahmolla. Kaipa se olisi pitänyt arvata. Miksi muuten näytelmän nimikin on kuin pöljimmästä pikkujouluhupailusta: "Ei voi auttaa, sori?"

Vaan miten on mahdollista, että Mikkola laati niin nerokkaat naishahmot "Kuningatarleikkeihin", mutta tyytyy helppoon huumoriin ja köykäiseen tragiikkaan kuvatessaan ikäluokkansa mieshahmoja? Miten politiikan media-aiheista voi pudottautua niin alas puskafarssin puolelle, että sijoittaa päähenkilön sidekickiksi jättimäisiä takapuolia maalaavan taiteilijaveljen?

Ehkä tuo Selittävän Miehen hahmo peittää näkyvyyden mieskunnan puolelle?

Selittävä Mies ilmaantui näytelmiin 1980-luvulla, ehkäpä erityisesti Jussi Parviaisen teoksista. 2000-luvun vaihteessa Selittävä Mies muuntui traagiseksi lähiöisäksi Reko Lundánin näytelmissä. 2010-luvulla Selittävän Miehen tyyppihahmo viimein sentimentalisoitiin Paavo Westerbergin näytelmissä. Tämän perinteen varassa moniongelmainen mies kelpaa samankin näytelmän sisällä yhtä aikaa huvittavaksi, säälittäväksi, ja vieläpä syvälliseksi hahmoksi, kunhan hän tauotta SELITTÄÄ miltä hänestä tuntuu.

Selittäminen edellyttää minkä tahansa kyökkiversion psykologisesta itseanalyysistä, mukaan lukien psykosomaattiset oireet. Selittävä Mies voi olla miten luulosairas tahansa ja sitä traagisemmaksi hän käy heittäytyessään oireidensa kouristeltavaksi tai pyrkiessään kontrolloimaan sairaalloisella tarkkuudella lähimypäristöään. Tai näin ainakin oletetaan.

Tunnistaisiko tämän komediaksi vai tragediaksi?
Mikkolan kolmelle näyttelijälle kirjoittama ja ohjaama "Ei voi auttaa, sori?" hypähtelee tyylilajista toiseen ja pysyy kasassa ainoastaan näyttelijöiden ylinopeuden ansiosta. Ilmari Muje tekee päähenkilönsä niin täydellä tunteella, että nuorempi näyttelijä ei pysyisi perässä kuin fyysisellä ylimitoituksella. Vaimoa esittää Mujeen näyttelijävaimo, Heidi Kiviharju, mikä selittää saumattoman yhteispelin niin koomisissa kuin raivopäisissä kohtauksissa. Näiden ansiosta näytelmää voi lämpimästi suositella niillekin, jotka eivät yleensä (kuten minä) katsoisi aviofarsseja. Ylenpalttiseen huutamiseen ja helpohkoon komiikkaan nähden yllättävää on se, että näytelmän keskeisin paikka on teho-osaston odotushuone.

Ollakseen kokovartalokuva suomalaisesta, keski-ikäisestä perhemiehestä, on näytelmässä kuitenkin iso aukkopaikka lasten kohdalla. Ohjauksessa tästä poissaolevuudesta on laadittu metavitsejä, jotka naurattivat jopa minua, mutta harmittavan staattiseksi tämä miehuuden syväluotaus jää ilman minkäänlaista ajatusta tulevaisuudesta ja jatkumosta.

Itse näin tästä näytelmästä TTT:n version 18. helmikuuta 2017. Teatteri Telakalla pyörivä versio kuulemma loppuu eri tavoin, mutta esityksen sävy ja sanoma ovat epäilemättä samat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti