KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
21.7. Helsingissä.
22.7. Hyvinkäällä pelaamassa
23.-29.7. Savossa mökillä
31.7.-4.8. Haapsalussa turistina
9.-13.8. WorldCon Helsingissä

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Hymyilevä mies (elokuva)


Pakko tunnustaa: yllätyin positiivisesti. "Hymyilevä mies" tuli saataville jo kirjaston DVD-hyllyyn, mutta jos olisin tiennyt tämän elokuvan vaivattoman kauneuden, olisin mennyt katsomaan sitä teatteriin, missä se edelleenkin näkyy pyörivän. Motiiviksi katsomiseen riittää ihan hyvin se, että pitkää suomalaista elokuvaa ei ole vuosikymmeniin tehty näin eloisan kertovaksi. Puolitoistatuntisen sijaan tuntui siltä kuin olisi katsonut lyhytfilmiä, jolta ei edes odoteta mitään kerronnallista kärkeä tai syventävää ihmiskuvaa.

Lyhäreiden tavoin "Hymyilevä mies" ei asetu mihinkään genreen eikä yritä mitään liian tuotannollisesti vaativaa ajankuvan suhteen. Se kertoo tositarinan 1960-luvun suurimmasta nyrkkeilylupauksesta, Olli Mäestä, mutta maailmanemestaruusottelu, johon tarina huipentuu, kestää NELJÄ MINUUTTIA ja alkaa siinä vaiheessa. kun filmiä on jäljellä 12 minuuttia. "An anti-Rocky tale", määritteli eräskin ulkomainen arvostelu.


Kyse ei ole myöskään henkilökuvasta, vaikka näin voisi kuvitella sekä suomalaisen että kansainvälityksen version (The Happiest Day in the Life of Olli Mäki) nimestä. Kaurismäkeläisen doktriinin mukaisesti kyse on persoonattoman henkilöhahmon asettamisesta helsinkiläisten huomion kohteeksi, ja tästä aiheutuvan hiljaisen huumorin tasoittelusta tilannekohtaisin keinoin: joskus pelkällä dialogilla, joskus kuvakompositiolla, kuten Ollin seuratessa hääjuhlaa sivuhuoneesta ja juhlan jatkuessa fokusoimatta taustalla.

Elokuva kulkee Jarkko Lahden esittämän päähenkilön varassa, mutta kaiken elämän siihen tuo Oona Airolan näyttelemä morsian. Kosintakohtaus bussipysäkillä on niin viisaan alleviivaamaton kuin mitä täydelliseltä lyhärifilmiltä toivoa, kerrontansa realismin tasaisesti kaikille ja kaikelle jakava näkökulma.

Isot pisteet tämä elokuva saa kuitenkin siitä, miten sujuvasti siinä käytetään lapsia osana tilanteita. En muista vastaavaa kuin sinkkubuumin parhaista aviokomedioista. Myös lapset osaltaan ovat tärkeä vastapaino sille, mitä Olli Mäeltä odotetaan, lyhärielämänsä kohottamista tähtitarinaksi.

"Hymyilevän miehen" saamaa Cannes-palkintoa sietää silti kummastella. Mitään oivallisen omaperäistä elokuvakerrontaa ei ole tarjolla, eikä harkitun rosoinen mustavalkokuvaus tuo autenttisuutta niinkään aiheeseen kuin historiantuntuun.

Käsikirjoituskin on, suomalaisittain tyypillisesti, niin draamaton ja ajatukseton, ettei sellaisen varassa mitään filmituotantoa normaalisti lähdettäisi tekemään. Ainoa varsinainen heikkous on Eero Milonoffin käyttäminen tallimestarin pahisrooliin. Milonoff näyttää ja kuulostaa enemmän 20-vuotiaalta lättähatulta kuin nelikymppiseltä maailmanmieheltä. Mitään valmentajan asennetta häneltä ei elokuvan tarjoamassa roolissa odotetakaan, vaikka sellaisenakin hänet esitellään. No, nyrkkeily on tässä elokuvassa muutenkin toissijaista.

Mutta antisankarin antidraaman katsottuaan tulee lopuksi miettineeksi, että mitähän sille vastustajalle sitten tapahtui, jota vastaan Olli Mäki otti tähtitapaukseksi tarkoitetun matsinsa?
Ja kun on sen tarinan lukenut, niin ihmettelee väistämättä, miksei nyrkkeilystä aiheena ole otettu edes hieman enemmän ideoita irti myös Olli Mäen elämäntarinaan?


Se vastustajan, Davey Mooren, tarina, johon sekaantuivat niin paavi kuin Bob Dylankin, löytyy onneksi suomeksikin kerrottuna boxing.fi-sivustolta.


1 kommentti:

  1. Kuosmasen ja Passin lyhäri Hevoshullu on puhdasta elokuvaa ja kuten jo sinulle kommentoin, Taulukauppiaat ihan loppua vaille täydellinen. Odotin tältä samaa otetta ja petyin. Oona Airola tidellakin oli fantastinen. Ainut joka oli läsnä eikä pelkkä hahmo. Miesten pääosat olivat jäykkiä, enemmän ylityöstettyjä tyyppejä kuin ihmisiä. Koknaisuus jäi dramaturgisesti etäiseksi. Olisin halunnut pitää tästä enemmän. 3 tähtiä.

    VastaaPoista