KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
21.7. Helsingissä.
22.7. Hyvinkäällä pelaamassa
23.-29.7. Savossa mökillä
31.7.-4.8. Haapsalussa turistina
9.-13.8. WorldCon Helsingissä

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Sicario (elokuva)


Sicario (2015) on pitkän matkaa oikein vakuuttava tunnelmaltaan, vähän kuin Zero Dark Thirty olisi toteutettu fiktion ehdoilla. Emily Bluntin hahmon, FBI:n kenttäagentin nostaminen elokuvan keskushenkilöksi on loistava idea: hänen kiusatun huolestunut olemuksensa pitää pitkään yllä sitä mahdollisuutta, että hän voi nousta yhtä hyvin tarinan sankariksi kuin uhriksi, vähän kuin Jessica Chastain ZDT:ssä  tai Jodie Foster Uhrilampaissa.

Mutta viimeinen kolmannes tai neljännes Sicariota on jätetty käsikirjoittamatta samanlaisilla paranoiaa tehostavilla ideoilla kuin kaikki edellä nähty, ja näkökulmakin siirtyy aivan yllättäen sivuhenkilön varaan. Ratkaisu näyttää tehdyn tuotantomoraalin ehdoilla ja johtaneen niin rajuun muutokseen, ettei sitä edes yritetä pehmittää. Meksiko on mitä ilmeisimmin ISOIN moraalinen ongelma mtkä USA ja Hollywood yrittävät olla vilkuilematta takapihallaan. Turha kai mainitakaan miten hukkaan Bluntin kaltainen näyttelijä menee tällaisessa machokulttuurin kotikentälle laskelmoidussa filmissä, jonka realistisuus osoittautuu liian isoksi haasteeksi Hollywoodin kautta reissanneille tekijöille.

Sicario siis toden totta näyttää siltä kuin sen tekijätiimi olisi itsekin (saati katsojat) säikähtänyt aiheensa syvyyttä ja laajuutta. Vaikka katujen ja raja-asemien kuvasto on erittäin voimakasta ja ladattua väkivallan ilmapiirin käsittelyssä, Sicario on kiusallisen pintasiisti pyssyttelytarina verrattuna meksikolaisten itse tekemään, niin ikään huumekartellien hallitsemaa maata käsittelevään Heli-elokuvaan (2013).

Paikallisvärin kaltaista uskottavuutta on yritetty Sicarioon hakea (puertoricolaisen) Benicio del Toron näyttelemällä desperadohahmolla, mutta hänkin on oudon etäinen tai liian vanha saamaansa rooliin. Ikään kuin de Toro olisi kiusaantunut siitä, että hänen pitäisi kierrättää Traffic-elokuvassa (2000) tekemänsä hahmon karisma perinteiseen pyssyfilmiin.

Jep, tällaisiin rajavyöhyketarinoihin kasaantuu kaikenlaista. Kai siitä oman alagenrensäkin saisi, jos aloittaisi Pahan kosketuksesta (1958).

Lopuksi on mainittava Sicarion paras puoli. Ohjaaja Denis Villeneuven uratodisteena Sicarion alkupuolisko on sittenkin ihan pätevä näyttö siitä, että herralta voi odottaa jännitysgenren puristamista psykologisesti oivaltavaksi kerronnaksi, aivan kuten Prisoners-filmi lupaili. Kunhan kanadalainen Hollywoodin isoon liigaan tultuaan jättäisi harhautumatta BladeRunner2-tyyppisiin kopiotöihin, kuten uraennusteessa väitetään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti