KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
17.-19.11. Tukholmassa leffafestarilla
22.-26.12. Savossa joulunvietossa
19.2.-23.4. Kritiikkikurssi Sampolassa

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Helsinki 12 tuntia


"Loppuunmyyty", sanoo lippukassa. Siihen en ole varautunut. Oletin, että pienen näyttämön tuntemattomaan aviodraamaan (Keuhkot) olisi aina yksi paikka vapaana, vähintäänkin peruutuspaikka. Mutta juuri tänään 17. lokakuuta Helsingissä sattuu olemaan jotkut naisten hyvinvointimessut, joten  siellä tulvehtiva yleisö on buukannut kaikki aviodraamat iltaviihteekseen.

Kun astun ulos Kansallisteatterin eteen, kello on vajaa 11 aamulla ja juna takaisin Tampereelle lähtee 12 tunnin kuluttua. Mitä tehdä tällaisessa ajassa?

Yleensä se ei ole mikään ongelma. Olen viettänyt kulttuuripäivän Helsingissä sujuvasti monet kerrat SEN JÄLKEEN kun muutin täältä pois. Mutta yleensä teatteri on juuri se rauhoittava ja kruunaava kohta kulttuuriturismia, jonka vuoksi Helsinkiin vaivautuu tulemaan.

Toinen vaihtoehto on ostaa pullo viiniä ja istua juomaan sitä Tuomiokirkon pankolle. Tätä varten on kuitenkin ensin tehtävä tavanomainen kulttuurituristin kierros: Vuorikadun ja Sofiankadun divarit, Akateemisen löytölaari, Lautapelit-liikkeen vauriohylly. Vasta sitten voi asettua siihen pakanoille varattuun lokerikkoon kirkon eteläsivulla, mihin aurinko paistaa lämpimästi keväällä ja syksyllä. Sieltä näkee vain ne kauneimmat osat tätä enimmäkseen vastenmielistä kaupunkia, vain sunnuntaitapaisia ihmisiä, joille Helsinki on yhtä helppokäyttöinen lavaste kuin kirkolla parveileville laivaturisteille.

Helsinkiläiset ovat merkkihenkilöitä, jotka kohtaavat symbolisilla paikoilla


Siellä voi olla täysin sivussa hesalaisten rituaalielämästä, ja samalla kaiken keskellä, lukea kahden euron kirja-aarteita, kuten tänään Geoff Dyerin jatsiesseitä.

Illalla syön, kuten tavallista, halpaintialaisen puhvetista, ennen kuin menen katsomaan kallista viihdefilmiä teinien keskelle. Sen jälkeen kello onkin jo 21, saman verran kuin se olisi teatterista tullessa. Viimeinen kaksi tuntia Helsingissä on kuitenkin se hankalin pala. En "osaa" viihtyä edes yhden oluen vertaa muualla kuin Kaislassa tai Juttutuvalla, verrattuna siihen, että Tampereella olisi ainakin kymmenkunta baaria jossa voisi viihtyä tasan sen yhden tuopillisen verran yksinkin.

Istun sitten asemaa vastapäätä lähiökuppilaa muistuttavaan paikkaan. Samaan pöytään tunkee ryhmä juuri niitä samaisia messumuijia, joiden takia olen missannut teatteri-illan. Ne mesoavat isoon ääneen olevansa karjalaisia, isompaan kuin minkään muun maakunnan ihmiset katsoisivat asiakseen. Sitten ne kuitenkin muuttuvat asiallisiksi saadessaan selville, että raapustelen muistikirjaani ideoita lautapeliksi - se on niille tarpeeksi hämmästyttävää tällaisessa kaupungissa.

Junamatkan kotiin kärsin monitasoisesta päänsärystä (väsymys, viini, vieraantuminen). Luen Nummelinin elokuvakirjaa ja yritän olla kunntelematta edessä istuvien 25-vuotiaiden messureissaajien kiihkoilua kännykkävideoistaan. Vaikkei oma matkailuni yhtään syvällisempää ole ollut kuin viivytettyjä hetkiä vaihtoehtoisten elämänalueiden syrjässä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti