KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
23.09. Hesassa R&A:ssa
7.-8.10. Turun kirjamessuilla
14.-21.10. Mökillä Savossa
28.10. Helsingin kirjamessuilla
17.-19.11. Tukholmassa leffafestarilla

perjantai 30. lokakuuta 2015

Kolmannen kirjan syndrooma


Ei mikään tuota niin iloa kuin sellaisen syndrooman keksiminen, jolle internet ei ole löytänyt selitystä. "Kolmannen Kirjan Syndrooma" on ainakin omasta mielestäni järkeenkäypä ilmiöksi. Siitä löytynee tekijäkohtaisia esimerkkitapauksia historiasta, ja ainakin sille löytyy selvät kirjamarkkinoihin perustuvat syynsä miksi moinen oireyhtymä nujertaa kirjoittajia. Google-haku "third book syndrome" ei kuitenkaan tuota yhtäkään täysipäistä selitystä, ainoastaan sekopäisiä bloggauksia, jotka eivät mitenkään eroa paljon kuuluisammasta "Toisen Kirjan Syndroomasta" tai trilogioiden tuotteistettavuuden paljastavasta "Keskiosan Syndroomasta".

Voin siis pitää keksimääni syndroomaa omana käsitevälineenä, jota kokeilen kaikkeen mitä kansiliepeiden alta pilkottaa.

Viikko sitten Helsingin kirjamessuilla (25.10. ) kuulostelin kirjailijoiden haastatteluja siinä toivossa, että saisin keksimästäni syndroomasta tuoreita tapauskuvauksia. Mutta turhaan. Helsingin Sanomien esikoiskirjapaneeli näytti yhtä epätoivoiselta kuin Sormuksen Seurue, johon ei ole saatu mukaan muita kuin puolituisia.

Kymmenen hobittia haltiaruhtinaiden pilkattavana

Haltiaruhtinaina esiintyvät Hesarin toimittajat herjasivat näitä esikkoja kuin kyse olisi seitsenvuotiaista sormimaalareista, joilla ei ole mitään ymmärrystä valitsemastaan taiteenlajista: "Vuokko Sajaniemi, oletko koskaan NÄHNYT sutta?", pilkkasi eräs. "Jussi Seppänen, tykkäätkö sinä tosiaan URHEILUSTA?"nauroi toinen. Ja tätä rataa.

Pienkirjailijat ovat valinneet paikkansa
Menin sitten kuuntelemaan pienkustantajien armoille ajautuneita pienkirjailijoita... tai miten meitä meikäläisiä nyt kutsuisikaan, kun kyse ei ole pelkästään genrekirjoittajista. Mutta sitten tajusin, että kaikki pienkustantajien palveluihin turvautuneet kirjailijat kehuivat tilannettaan VALINTANA eikä kohtalona. Olivatpa he päätyneet pienkustantajalle ekan tai tokan kirjansa kohdalla, sanomana oli turvapaikan löytäminen....

...mikä jotenkin sopi oletuksiini Kolmannen Kirjan Syndroomasta, missä luova kirjoittaja yrittää selittää urakohtalonsa valinnoiksi jotka ovat johtaneeet tietyn aihekentän omintakeiseen kehittämiseen. Kolmannen Kirjansa kohdalla kirjoittaja lupaa itselleen, että ensimmäisen kirjan yliviritetty taiteellinen näkemys ja toisen kirjan aliviritetty kaupallinen näkemys on nyt viimein korjattu ja tuloksena on vastakohdat yhdistävä mallikappale, so. Kolmas Kirja joka sanoo toden sekä profeetan että kauppiaan äänellä.

Otetaan esimerkiksi vaikkapa Matti Pulkkinen, joka kirjailijauransa aikana julkaisi kolme kirjaa (neljäs oli tavallaan postuumi epäkirja). Ensin ilmestyi sekä vanhan että koulukunnan yleisöjä miellyttämään pyrkinyt, tyylitaituruudessaan häikäisevä esikoinen. Sitten ilmestyi aiheensa kanssa täydellisesti kompastellut kakkosromaani. Ja lopulta sitten postmodernismin kotimainen mallikappale, jossa tyylillisten vastakohtien kohtaamattomuus aiheutti halkeaman menneeseen ja tulevaan, pyyhkäisi sekä edeltävien että tulevien romaanikokeilujen tavoitteet niin nollapisteeseen, ettei postmodernismin nimeäkään ole uskallettu lausua sen jälkeen.

Pulkkisen mahdottomasta mestariteoksesta on nyt tasan 30 vuotta eikä sen säteilyvaikutus ole vieläkään puolittunut. Mikä muu olisi pystynyt sellaiseen vaikutukseen kuin Kolmas Kirja ja siihen kohdistuneet odotukset? Ei ainakaan debyytti.

Mutta viime sunnuntaina pitkän messupäivän aikana, kun aloin yhä enemmän epäillä mahdollisuuksiani päästä enää koskaan ulos tuosta toisiansa myyvien kojujen basaarista, aloin epäillä, että Kolmannen Kirjan Syndrooma ei ole sittenkään kumemmpaa kuin panttivankimainen ahdistus anonyymien voimien välissä. Että keksimääni oireyhtymää pitäisikin kuvailla helsinkiläisen paikallispuudutuksen sijaan Tukholma-syndroomalla, missä kirjailijoiden on PAKKO rakastaa kustantajiaan ja medioitaan. Ollakseen näkemättä todellisia valtiaitaan.

Eipä silti, myös Toisen Kirjan Syndroomaa koskevat kuvaukset ovat hämmästyttävän epämääräisiä ja latteita verrattuna siihen, kuinka isosta ja yleisesti tunnetusta ilmiöstä on kysymys. Googlaus ei tuota senkään osalta mitään järkevän yleistäviä selityksiä. Tämä on yksi täysipäisistä mitä on osunut silmiini:

"
Dalley thinks authors hurry back into print to capitalise on the publicity their first book receive. "Relative neglect of the second novel is a consequence of the overpraising of first novels, and it's partly because of the cult of the author in our press," she says. "Far more attention is paid to authors than to their work. That is catching serious writers in a bad trap."

Like elder siblings of newborn babies, authors of second novels have every right to feel jealous when the weight of promotional attention is transferred to newcomers. However hard it is for those following up on a debut success, it's far harder for the majority who are not.
"

http://www.telegraph.co.uk/culture/4718323/Suffering-from-second-novel-syndrome-You-are-not-alone.html



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti