KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
26.-28.5. Swecon Uppsalassa
2.-16.6. Mökillä Savossa
13.7. S&M:n häät Helsingissä
24.-29.7. Spefi-kurssi Ahlmanin opistolla
31.7.-4.8. Haapsalussa turistina
9.-13.8. WorldCon Helsingissä

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Finncon 2014: STk ja Hannu Rajaniemi


Muiden tapahtumien ohella Jyväskylän Finnconissa 2014 juhlittiin myös Suomen Tieteiskirjoittajien 30 vuoden taivalta. Yhdistys on ollut huonossa hapessa jo toista sukupolvea, mutta samalla sen viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet ainutlaatuisen aktiivista aikaa, kiitos muutamien järjestöaktiivien.

Nytkin juhlaa vietettiin puoliksi työn merkeissä: STk ry eli nykyiseltään nimeltään Suomen Tieteis- ja Fantasiakirjailijat julkaisi jo toisen kirjoittajaoppaan KUMMALLISEN KIRJOITTAJAT, ja järjesti lisäksi tuttuun tapaan kirjoittaja-aiheista ohjelmaa osaksi Finnconin perjantaita.

Kirjoittajaohjelman tähtinä nähtiin Finnconin kunniavieraat Hannu Rajaniemi ja Elizabeth Bear sekä vieraskaartiin niin ikään saadut kirjailija Scott Lynch ja kirjoittaja-toimittaja Cheryl Morgan. Niillä, jotka olivat conissa paikalla jo perjantaina, olikin tilaisuus seurata lähempää ja pidempää kunniavieraita kuin conin muissa ohjelmissa, ja yhdessä valloilleen päästettyinä avopari Bear & Lynch olivatkin juuri niin älykkään hauskuttavia kuin vain amerikkalaiset huippuartistit voivat olla. Ei heidän jutuissaan mitään järisyttävän uutta ollut, mutta jokapäiväisen kirjoittamisen armoton välttämättömyys tuli jälleen kerran taottua suomalaistenkin skribenttien orastaviin tai väsähtäneisiin pääkoppiin.

Hannu Rajaniemi jäi milteipä varjoon B&L-kaksikon viedessä shown, mutta lauantain ja sunnuntain puolella Rajaniemi oli sitten puolestaan conin tähti, karismaattinen esiintyjä, jolla riitti tiivistä asiaa niin uusista avaruushankkeista kuin avaruusscifin kehitysvaiheista. Rajaniemen GoH-esitelmä sunnuntaina oli erittäin tietoinen myös siitä ainutlaatuisesta paikasta, mikä hänellä on suomalainen scifin kirkkaimpana tähtenä, jota fandom on osaltaan ollut vetämässä puoleensa ja kannustamassa matkallaan. Kolmen vartin esitelmässä Rajaniemi ennätti analysoida avaruuspukujen historian, havainnollistaa sen merkityksen lukemalla novellinsa aiheesta, ja vastailla vielä yleisökysymyksiin.

Tällaisia esityksiä voisi olla conissa monin verroin enemmän, ilman, että edes vieraat itse väsähtäisivät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti