KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
17.-19.11. Tukholmassa leffafestarilla
22.-26.12. Savossa joulunvietossa
19.2.-23.4. Kritiikkikurssi Sampolassa

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Erämökki vs edistämiskeskus


"Taiteen edistämiskeskus ei ole voinut myöntää hakemaanne taiteilija-apurahaa." 

Kiitos taas tästäkin. Mutta mitä tarkoittaa "voida" tässä tapauksessa?

Tarkoittaako se sitä, että taiteen edistämiskeskus on ESTYNYT myöntämästä apurahaa, koska hakemukseni ei ole tarpeeksi - edistyksellinen? Vai että epävoiva edistämiskeskus on menettänyt työkykynsä eli kesän vuoksi kompuroinut portaissa ja nyrjäyttänyt aivonsa? Sitä sattuu.

Jotain kamalaa on varmasti tapahtunut edistämiskeskukselle, koska se ei ole vieläkään toipunut kokemastaan ja joutuu perfektissä puhumalla ("ei ole voinut" pro "ei voi") vaikenemaan siitä, mitä se tällä hetkellä pystyisi periaatteessa tekemään apurahahakemukseni hyväksi, jos se vain VOIPUISI.

Ehkäpä jos vain istun oikein hiljaa ja kauniisti aloillani niin  edistämiskeskus toipuessaan huomaakin, että Soikkeli on tehnyt journalistihommaansa 30 vuotta ilman pitkäkestoista kiitosta ja päättääkin hyväksyä edistämishakemuksen, jotta Soikkeli viimeinkin EDISTYISI kriitikkona?

Nöyryyteni ja vaatimattomuuteni todisteeksi jätin siis hakematta taiteilija-apurahaa kirjailijana, vaan hain "taidejournalismille" myönnettävää taiteilija-apurahaa. Tämä itsessään, journalistin tukeminen antamalla hänelle rahaa taiteilijana, on niin eriskummallisen postmoderni ja dekonstruktiivinen ele instituutiolta, ettei sitä voi verrata kuin porvarin ja demarin deittailuun iltapäiväkahvien merkeissä.

Ja vasta kun tähän valtioavusteiseen verkkoelämään  palaa pakahtumaan uunokailaaksi, niin tajuaa, miten
onnellista elämä sentään olikaan ne kaksi viikkoa, jotka vietimme hirsimökillä syrjäisessä Savossa.

Heti mökille saavuttuamme sää muuttui surkeaksi, juhannusviikolla satoi lunta aivan kuten vappunakin olimme vastikään nähneet. Kirjallinen elämämme oli jälleen pienimuotoista, mutta kolmen tunnin työrupeamissa (kun toinen vahti lasta) sai valmistelluksi tekstejä jotka ovat kotona hyytyneet, pidempiä novelleja ja vanhaa Venetsia-romaania, samoin sf-elokuvan opasta. Ja sähköpostin varassa tulvahti yhtäkkiä työ- ja yhteistyötarjouksia, ja sähköpostin avulla sain hoidettua jopa romaanin taittokorjaukset. Tuntui siltä, että Savon syrjässä olisi enemmän kontaktissa maailmaan kuin Tampereella verkkojen solmupisteessä.

Ja tänne Tampereelle palattua on edessä... valheellisempi todellisuus? Vaiko edistyneempi höperörealismi?

Vaikka Tampere merkitsee paluuta puoliautenttiseen taiteilijaköyhäilyyn, paluu tuntuu myös verkon virtuaalisina lankoina: vasta täällä uskaltaa muuttua reaktiivisesta aktiiviseksi toimijaksi, vasta täällä voi tuntea itsensä toimijaksi ... sen samaisen rahan varassa, josta vaille jääminen tuntuu täällä koko olemassaolemisen tapaa koskevalta tuomiolta eikä pelkästään pykäläpohjaiselta (§ 734/1969) hesalaisten haistattelulta meitä maakuntaihmisiä kohtaan.

Vasta täällä verkottuneet ammattisuhteet tuntuvat ainoalta valuutalta, mitä työvuosien aikana on kertynyt: syksyksi voi jo sopia arvosteltavia kirjoja ja kurssiopetusta, jotka voivat elättää kuukauden eli kaksi. Vasta täällä voi nyhtää verkon lankoja sen vähäisen kirja-aktivismin varassa, millä lähteä osaltani edustamaan tamperelaista kirjallisuutta Esseniin ja ehkä vähän Frankfurtiinkin.

Jep, näin kyllä millainen oli esimerkiksi Laura Honkasalon blogivalitus siitä, miltä tuntuu jäädä vaille elannon varmistavaa apurahaa, mutta SILTI jokainen itse kukin on tämän omituisen nöyryytyksensä kanssa omalla tavallaan yksin, erillään rahaa saaneiden koomisuudesta tai saamattomien tragikoomisuudesta.

Joten terveisiä vaan. Sinne eristämiskeskukseen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti