KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
14.-20.10. Mökillä Savossa
28.10. Helsingin kirjamessuilla
17.-19.11. Tukholmassa leffafestarilla

tiistai 1. lokakuuta 2013

Juoppohullun "kolme sisarta"

Kun elokuvan tekijä ei ole varma kohtauksen tyylilajista, hän tekee kuvista kylmiä ja etäisiä.

Kun teatterin tekijä ei ole varma kohtauksen tyylilajista, hän särkee näyttämökuvan kuumaksi farssiksi ja ynnää näytelmälle neljä eritasoista lopetusta osaamatta päättää, onko tarkoitus osoittaa sulkeuma draamassa (tapetaan vielä se paroni) vai hänen suhteestaan näyttelijämateriaaliin (päästetään naisnäyttelijät lavasteselleistä).

Ohjaaja Lauri Maijala on ollut ilmeisesti siinä määrin hukassa KOM-teatterin ja "Kolmen sisaren" kanssa, että ensimmäinen puoliaika koostuu lähinnä kuumista ja koheltavista puskafarssin kohtauksista, jotka voisivat olla yhtä hyvin Maijalan esikoispitkästä elokuvasta "Juoppuhullun päiväkirja" (2012). Kuin vakuudeksi sille, että venäläisen kansankomedian elkeet ovat itsearvoinen väline eikä sisältö, on yhtenä näyttelijöistä Taisto Reimaluoto, joka on tehnyt 30 vuotta pelkkää kylähullun tutisevapäistä roolia.

Taitavien näyttelijöiden tekemänä juoppohullu puskafarssikin on tietysti ihan kiinnostavaa seurattavaa, ja monin paikoin kohelluksen katkaisee aidolla tsehovilaisella paatoksella vedetty kohtaus, jopa maanisen hieno himmennys maailmankirjallisuuden tunkkaisimmasta tuijottelutilanteesta ("Moskovaan", "Moskovaan", "Moskovaan", sanovat sisaret).

Räikeillä pellemaskeerauksilla ja naamiohuveilla liioiteltujen tilanteiden kautta hahmoja aletaan toisella puoliajalla sordinoida, kunnes miehet muuttuvat tyhjyyteen tuijottaviksi lapsiksi ja naiset yrittävät irrottautua toisistaan itsenäisiksi subjekteiksi. Ohjaaja Maijalan näkemyksessä tämäkin kehitys tosin edellyttää sitä, että jokainen naisnäyttelijöistä menettää jossain kohtaa vaatteensa. Jos se on satiiria niin kohde on mikä? Ja jos Maijalan (s. 1986) kaltaisten nuoren polven ohjaajien ainoa tavoite on tehdä indie-teattereille "kovia juttuja", niin kai joku muu teatteriproduktiosta voisi vastata myös sisällöistä?

Naisnäyttelijöistä Malmivaara ja Melasniemi pääsevät kyllä rooleistaan enimmäkseen nojailemalla lavasteisiin, mutta Eeva Soivio (Masha) tekee yhdessä Leo Honkosen (eversti) kanssa sellaisen rakastavaisten dueton, ettei siinä juuri sanoja tarvita; molemmat saavat runsaasti tilaa osoittaa sekä miiminen tarkkuutensa (Soivion viiden minuutin kävelysoolo juopuneena naisena ja Honkosen akrobaattinen tanssisoolo) että karismaattinen puhevoimansa. Sellaista energian hallintaa menisi katsomaan vaikka esittäisivät lyhtypylväitä.

Tätä näytelmää sinänsä ei voi suositella kuin sellaiselle katsojalle, jolla on kärsivällisyyttä poimia rusinat pullassa. Oulun vierailuesityksessä 30.9. (2013) kuulin katsojien mutisevan lähtiessään, etteivät "ymmärtäneet" mitään, vaikka teksti ja lukuisat tulkinnat olivat itse kullekin erinomaisen tuttuja. Harasoo, odottakaas kunhan näette Maijalan oopperaversion Tuntemattomasta sotilaasta ensi tammikuussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti