Joutokuun päiviä ja töitä (kynätyöläisen elämää)

Joutokuu, 1. päivä

Kun muut vajoavat passiivis-materialistiseen jouluhysteriaan ja analogisen maailman poissulkevaan digimässyttelyyn, on paras aika sissikirjoittaa kaikkia niitä keskeneräisiä teoksia, jotka kuvittelee kirsikoiksi fiktio- ja tietogenrejen tekstimassoihin. Sissikirjoittamisen kääntöpuoli on se, ettei obskuurien kirjajulkaisujen määrästä kukaan kiitä eikä mediakaan siitä piittaa, kun ei ole tarpeeksi julkkis ja/tai tarpeeksi hesalainen kirjoittaja.

Tampereen kirjamessut eli Kirjafestarit on onneksi niin paikallinen, piirisarjahenkinen tapahtuma, että siellä on helppo tuntea itsensäkin merkitykselliseksi. Kiitos menee jälleen Pirkkalaiskirjailijoille, jotta messuille pääsi jälleen esiintymään ja sai tuntea itsensä nimenomaan TOIMIJAKSI eikä vain kirjaturistiksi, kuten hesalaisten kirjamässyttelyissä lokakuussa. Kiitos menee tietysti myös Aamulehdelle, että on saanut edelleen olla mukana Tulenkantaja-palkinnon raadissa ja edes sen motivoimana seurata uusinta kotimaista kirjallisuutta, vaikkei siitä raatityöskentelyn vuoksi voikaan missään luettua referoida.

 

Tänä aamuna kävin vetämässä rakkaus-aiheisen paneelikeskustelun, minkä perään olikin sitten Tulenkantaja-palkinnon jakotilaisuus, paikalla (vasemmalta lukien) Terhi Törmälehto, Helena Immonen, Asko Jaakonaho ja Siiri Enoranta. Kuvasta ja paikalta puuttui viides ehdokas Mikko Kauppila, joka oli parhaillaan Helsingin Kaupunginteatterin lavalla roolitöissä. 

Olin kohtuullisen varma, että palkinnon päätuomari Satu Rämö valitsee voittajaksi Törmälehdon romaanin joka sattui olemaan oma suosikkinikin noista kirjoista, ylipäänsä vuoden paras lukuromaani – mutta Rämö valitsikin sen mikä oli ajankohtaisin eli Helena Immosen sotatrillerin Operaatio Tulikettu. No, jos kustantamoissa ollaan yhtään hereillä, niin jo palkintoehdokkuuden luulisi herättelevän niitä markkinoimaan muitakin ehdokaskirjoja käännöksiksi ulkomaille.

Festari-viikonlopun mukavin osuus oli eilen Telakka Kuplii -off-tapahtuma, jossa oli oikeasti kirjallisuudelle suopea intiimi tunnelma, ja saattoi katsella sekä kirjoja että kirjailijoita tuopillinen hyvää olutta kädessään. Vastaavia off-tapahtumia mahtuisi festarin läheisyyteen muitakin, yksi per pubi.