Hyvinvointipiirit ovat huonoja pahiksia

 

Ruttoratikka paineli Sammonkadulla ohitseni lujempaa kuin henkilöautot. Jos olisin ollut hieman nokkelampi, olisin ennättänyt tasoristeyksen kohdalle, siihen kohtaan katua missä ratikalle ei ole liikennevaloja, vaan sen on pysähdyttävä odottamaan suojatiellä kulkevia.
Ainakin periaatteessa. Ehkä ruttoratikan ei tarvitse välittää jalankulkijoista, ja punaisiin valoihinkin se seisahtaa vain poimiakseen kyytiin lisää ruumiita. Ratikan päädyissä lukee isolla "OPETUSAJO", joten on uskottava ja varottava, että ne ovat nyt liikenteessä antaakseen opetuksen tamperelaisille.

Toistaiseksi ruttoratikka on ainoa hyvä vihollinen eli kelpo pahis mitä tässä ruttoepidemiassa on koettu. Vasta tänään tulin ajatelleeksi, miten onnekkaita ollaan, että meillä Suomessa on sentään "hyvinvointipiirejä", jotta epidemialla olisi edes jonkinlaiset vihollisen kasvot: ihmisiä joita on syytä välttää, koska ne eivät usko rokottamiseen tai mihinkään muuhunkaan rationaaliseen metodiin sosiaalista elämää turvatessa. Eipä silti, JP Koskisen ilmastomuutosromaania lukiessa alkoi ottaa aivoon myös kaikenlainen rationaliteetilla poseeraaminen.

 

Savossa kaikki ovat hyviksiä. Ja aurinko paistaa.

Vietimme ison osan joululomasta Savossa turvallisesti syrjässä etelän ruttolukemista. Maailma tuntui aidosti erilaiselta, vaikka kaupoissa ihmiset käyttivätkin suojamaskeja. 

Ja kun joulubussi lähti asemalta kohti maaseutua, ei kellään matkalaisista ollut maskeja – ei minullakaan, koska tuntui että viimeinkin voi hengittää vapaammin. Vasta paluumatkalla Nilsiästä Kuopion suuntaan kaikilla oli maskit, minullakin. Välttämättömältä se tuntui. 

Ruttotodellisuus on yhtä kuin SE SUUNTA JOHON ON MENOSSA. Juuri siksi minä haluaisin pysäyttää ruttoratikan niin kuin kiinalainen sankari pysäytti diktatuurin panssarivaunut siinä kuuluisassa tv-kuvassa. Kauppakassi kädessään.

Tampereelle palattua elämisen piiri on ollut edelleen illusorisen suppea. Tänään iski sitten paniikki, kun olin astumaisillani keskelle lounasajan ruuhkaa ravintola Gopalissa. Yleensä se on lempparipaikkani Tampereella, mutta joulukuussa tulin katselleeksi kymmenen eri joogakoulun mainoksia ja ajatelleeksi, että juuri täällähän ne tietyt hyvinvointipiirit kohtaavat. Ja että pitäisikö nyt boikotoida sitten Gopaliakin? Aivan kuten Artturia, jonka rehvakkaat ikkunamainokset ("Ravintola suljetaan sitten kun hallituksen idiootit käskevät") aiheuttivat vieläkin pahemman hylkimisreaktion.

Pakenin Gopalista –  vaimo ja lapsi ovat taas turvassa Savossa – syömään Bengol Curryyn. Siellä oli totisesti turvassa, koska olin isossa ravintolasalissa ainoa lounastaja. Lueksin vanhoja Kauppalehtiä, nautin pahaenteisen hiljaisuuden ansiosta jopa niiden kuivan mauttomasta kanaruoasta.  

Kauppalehden kaltaisessa julkaisussahan ruttoepidemia näyttäytyy aivan toisenlaisessa valossa kuin missään muussa mediassa. Jos itseäni luokittelisin pessimistiseksi realistiksi niin Kauppalehden oletettu lukijakunta lienee sitten nihilistisiä optimisteja. Kauppalehden näkökulmasta epidemian sankareita ovat keskisuuret perheyritykset, jotka NOTKEASTI täyttävät paikkansa kriisiaikana, ja siinä sivussa pelastavat maailman omien lääkelabrojensa innovaatioilla. Pahiksia ei siinä maailmankuvassa ole, koska markkinoiden laki riittää pyyhkimään ne olemattomiin. Sankareiden hyveellisyyskin on määrällistä, ei laadullista.

 

Ruotsalaisilla yhteiskunta on paremmin järjestetty kriisiaikanakin. Hallitukseen on osattu valita ministereitä, jotka käyttäytyvät niin ennakoidun omahyväisesti ja itsetuhoisasti ettei sellaista halpamaisinta luonteenheikkoutta näe yleensä edes tv-sarjoissa. Katsottuani tässä nyt kuusi kautta Game of Thronesia kahdessa viikossa voin tämän vahvistaa vaikka verelläni. 

Ruotsalaisten ministeripahiksia olisi mahdotonta kuvitella suomalaiseen hallitukseen. Meillä ministerit ovat pahimmillaankin vain kepulaisia tolloja tai ideologiakumppaneistaan erottumaan pyrkiviä porvareita. Jos siis hyvinvointipiirit eivät riitä kelpo pahikseksi, niin miten uuteen alkavaan ruttovuoteen pitäisi asennoitua – kun on kaltaiseni pessimistinen realisti? Odotella kesää isompien sahtipöniköiden kanssa? Vai alkaa lenkkeilemään niissä superhousuissa jotka ostin talvikuntoiluun viime kesänä?

Uskon, että tarve kelpo viholliskuvaan polttelee muissakin, aktiivimmissa kansalaisissa. Oletan, asiantilaa erityisesti toivomatta, että hyvinvointipiirien osuus yhteiskunnassa nousee kevään aikana isommaksi poliittiseksi kysymykseksi kuin tähän saakka, kiitos kuntavaalien. Esimerkiksi Espanjassa on jo nyt tehty päätös, että rokotuksesta kieltäytyvät aiotaan rekisteröidä. Demokratian seuraavassa ponnistustestissä sanoma on yhtä raaka kuin rutto itsessään: "Joko tulette järkiinne tai itkette ja tulette järkiinne." Siinäpä viimeinkin hyvimmät mahdolliset pahikset.