Kolme viikkoa ensi-iltaan. Ehkä.

 

Muistelmissa varmaan keksin jalon selityksen sille, miksi lupaudun jokaiseen projektiin mihin kysytään, mutta oikeastihan motiivi on se yleisin mahdollinen: vain mukaan kysyttynä tuntee itsensä tarpeelliseksi olennoksi tässä yhteiskunnassa ja maailmassa.

 

Kun siis Terhi kysyi minua tuottajaksi teatteriprojektiin, jonka nimeäkin on mahdotonta markkinoida, saati aihetta, niin suostuin hetkeäkään empimättä. Näytelmän nimi on LIIAN RUMA RAISKATTAVAKSI, mikä herättää kenessä tahansa saman inhoreaktion ja odotuksen taiteeksi puetusta provokaatiosta kuin siinä ohikulkijassa joka kiljaisi "hyi kauheaa" kun näki minun aukovan näytelmän julistetta kirjastossa.

Mutta provokaatiostahan ei ole kyse. Tristan Selinin kirjoittama näytelmä käsittelee italialaista oikeustapausta ja etäännyttää sekä aihetta että skandaalimaista tapausta (2019) kuten pitääkin: näytelmän hahmot ovat yleistettävissä niin Italiaan kuin Suomeen, koska varsinainen teema on se, miten seksuaalisesta väkivallasta ei haluta puhua osana "yhteiskunnan sukupuolittavia rakenteita", kuten sen akateemisella kielellä muotoilisi. Näytelmän argumentti ja tyylilaji ovat aivan muuta kuin yleensä tällaisten seksuaalista väkivaltaa käsittelevien näytelmien kohdalla on totuttu odottamaan. Ei mikään sosiokriittinen ahdistusnäytelmä kuten "Miestä ei voi raiskata" muttei myöskään mikään teatterikriittinen metakappale kuten "Play Rape".

Vaatii kuitenkin katsojilta tietyn ennakko-odotuksen ylittämistä, että hän tohtii tulla katsomaan tällä tavoin nimettyä näytelmää. Silti, ja juuri teeman vuoksi, on mielekästä, että Terhi halusi ohjata näytelmän sen nimestä tinkimättä. Alaotsikoksi hän kuitenkin lisäsi "Feministinen operetti joka ei juuri laulata". 

Alaotsikko edellä näytelmää nyt pitäisi yrittää markkinoida Tukkateatterin hyväksi ja saada lipputulot täsmäämään tuotantokuluihin. Ajankohtainen tilanne & esittely löytyvät Tukan nettisivuilta.

Jos mainoksiin lisäisi, että näytelmän todennäköinen ikäraja on K-12 niin se ehkä välittäisi parhaiten tiedoksi, miten etäännytetysti aihetta käsitellään. Varsinainen draama muodostuu oikeastaan näytösten välillä, mutta sitäkin on vaikea selittää markkinoinnin tai edes teatteritaiteen kielellä. Some-markkinoinnista vastaava Kaisa ehdotti, että näytelmän ideaa avattaisiin kuvailemalla yksittäisten roolihahmojen näkökulmaa aiheeseen. Se taitaakin olla sekä paras että ainoa ratkaisu näytelmän avaamiseksi mahdollisille katsojille.

Jopa pressikuvien ottaminen näytelmästä on osoittautunut vaativaksi, koska tyylilajia on vaikea saada välittymään kuvan kautta. Samalla kun nyt harjoittelen ottamaan kuvia uudella järkkärillä, lavastimme kuvia varten täysin abstrakteja, näytelmän todelliseen ilmeeseen liittymättömiä tilanteita, joista napsin kuvia missä naiset tavoittelevat harsoon kätkeytynyttä Morsianta - jota näytelmässä oikeastikin esittää miesnäyttelijä.

Lupauduin projektin tuottajaksi joskus viime kesänä, kun korona-epidemian tulevista vaikutuksista oli heikkoja arvioita ja vahvoja varoitteita kaiken esittävän taiteen kannalta. Mutta teatterimaailman "show must go on"  -periaate on vuosisatoja kamppailut isompiakin epidemioita vastaan, ja jos jotain olen tässä talven aikana oppinut niin sen, että teatterin tekijöillä on vieläkin arvokkaampi asenne TEOKSEEN kuin kirjailijoilla: ratkaisevaa ei ole vastaanottajien määrä vaan se milloin tekijäporukka pitää teosta valmiina. Ja siltähän se näytelmän treenaaminen on tuntunut silloinkin kun on itse ollut näyttelijänä Terhin projekteissa, että ensi-illan jälkeen kaikki esitykset ovat teoksen hidasta hyvästelyä - siitäkin huolimatta että esitys voi hioutua paljonkin paremmaksi juuri elävän yleisön edessä.

'Elävän yleisön'... niin, korona-aikana kysymys ELÄVÄN yleisön kohtaamisesta on muuttunut suorastaan maailmankatsomukselliseksi voitoksi kaikesta siitä ahdistuksesta ja moraalisesta paniikista, mitä epidemia aiheuttaa yhteisöille. Kysymys konkretisoituu nyt siinä, että voimme paikallisten koronasääntöjen rajoissa ottaa samaan tilaan eli katsomon puolelle vain 10 ihmistä, joista vähintään 1 on pakostakin tekniikasta vastaava teatterin työntekijä. Media ei ole pahemmin aihetta käsitellyt eivätkä Avit ole sitä myöskään uskaltaneet ryhtyä avaamaan, mitä oikeastaan tarkoittaa "10 ihmistä samassa tilassa" -rajoitus. Mutta Tukkateatterin pj oli joulukuussa asiaa Pirkanmaan Avilta tarkistanut ja ohje on tällainen teattereille:

Yleisötilaisuuksissa pitää pystyä pitämään yleisöpuolella olevat henkilöt turvavälin päässä esiintyjistä. Mikäli illan aikana esiintyjien ja yleisön polut kohtaavat (wc, tai lämpiötilat tai keittiö) niin silloin 10 henkilön rajaan on laskettava esiintyjät mukaan. 

Näillä näkymin siis voimme pitää kiinni ensi-illasta 6. helmikuuta ja esittää näytelmää erittäin valikoidulle yleisölle. Periaatteessa tämänhetkiset korona-rajoitukset loppuvat 8.2., mutta uutisten perusteella ne eivät suinkaan sen jälkeen höllenny, vaan todennäköisemmin kiristyvät mutanttiviruksen aiheuttamassa uhkatilanteessa. On siis mahdollista, että näytelmä ei saa isolle yleisölle suunnattua perinteistä esitystä ennen kuin elokuussa osana Teatterikesää...