Oli synkkä ja myrskyinen avaruus... mutta muuten mikään ei pitänyt paikkaansa siinä mitä Twilight Imperiumista oli lukenut. Peli oli kuudella pelaajalla vieläkin pidempi, hitaampi ja aggressiivisempi. Ja valitettavasti myös tylsään eli ameritrashin tapaan liian yksityiskohtainen väärissä asioissa.
Silti kyseessä oli yksi ainutlaatuisimpia pelisessioita missä olen mukana ollut. Siitä erityinen kiitos Matille, joka piti pelisäännöistä kuria ja toimi samalla avaruustaistelujen voice-over -narratisoijana. Näin pelissä oli parhaimmillaan juuri sellainen tunnelma kuin avaruusoopperan mittaviin juonitteluihin ja hitaasti eteneviin valtakamppailuihin kuuluu.
Vuoden avausotteluna (2.1.2021) kotonamme pelatun Twilight Imperiumin massiivisuudesta kertoo olennaisen se, että pelin ensimmäinen kierros kesti kaksi ja puoli tuntia. Etukäteen oli
sovittu, että aloitamme klo 11:ltä ja lopettelemme klo 20:n maissa pitäen
lounastaukoa (n.20 min) puolivälissä. Klo 20:n tienoilla peli ei ollut kuitenkaan lähelläkään loppua. Päätettiin siis,
että pelataan vielä kierros täyteen plus yksi kierros ja voittaja on se
kuka silloin on pisimmällä pisteissä. Siten peli loppui yhdessätoista (!) tunnissa, kun
oli saatu pelattua kuusi kierrosta yhdeksästä. Pistetilanne oli 7-6-6-6-5-4.
Enemmän se pisteträkki näytti nappulasarjan cupin kuin massiivisten
avaruustaistelujen finaalilta.
 |
| Matti tekee ratkaisevan siirron... |
Jännitystä peli toki antoi koko päivän edestä. Vain yksi, Matti, oli pelannut TI:a aiemmin. Kaikki tunsimme kuitenkin toisemme varsin hyvin, joten kunkin pelityyli ekspansiopakkoisessa pelissä oli ennakoitavissa. Vasemmalla puolellani oli konfliktihakuisin pelaaja (Matti!), oikealla taas Saara pelasi ihmisrotua tekemättä kertaakaan hyökkäyksiä. Tein varovaisia sopimuksia molempien kanssa, kun en oikein tiennyt miten käyttää pelifaktioni eli avaruuskissojen vahvuutta, jatkuvaa kaupankäyntiä pitkäjänteisesti. Monikäyttöisiä "goodseja" kertyi kyllä kissoille kiitettävästi, mutta teknologian kehittely tuli lyötyä laimin. Äkkiä toinen hyökkäysintoinen pelaaja (Mikko!) putkahti omaksi katsomaani avaruussektoriin madonreiän kautta. Uhrasin lippulaivani turhaan karkotusyritykseen. Pelin tunnelma muuttui pysyvästi juuri kuten oli arvellutkin, ja silti vähän karmivasti. Ja juuri tällä tavoin karmivasti odotukset täyttäen avaruusoopperan pitääkin toimia: avaruus käymässä nopeammin ahtaaksi kuin olisi osannut kuvitella, etenkin kun ne kaksi hyökkäyshakuisinta pelaajaa (Matti & Mikko!) liittoutuivat vahvoin sopimuksin ja avunannoin halliten lähes puolta pelilaudasta.
Saaran rohkeasti pelaama ihmisrotu sai onneksi napattua hämmästyttävän isoilla aluksillaan arvokkaan keskusmaailman. Molemmat ekspansionistit arkailivat hyökätä sinne, mikä hermostutti taas itseäni, koska kissani olivat helpompi hyökkäyskohde. Mutta hyvin säästettyjen toimintakorttien ansiosta uskalsin itse tehdä yllätyshyökkäyksen toisen ekspansionistin kotimaailman viereen: madonreiät A-B yhdistävä kortti + ylimääräisen liikkeen antava kortti juuri silloin, kun tuo toinen militantti valloittaja jätti madonreiät vartiotta. Näin sain voittopisteen (hallita sektori jonkun kotimaailman vierestä) ja pelästytin Mikon pelaamat sinipäiset skinivalloittajat.
 |
| Taistelu keskusmaailmasta on alkamassa... |
Loppubriiffaus valintojen onnistumisesta oli pitkä sekin. Se, miten hyvin pelaajat muistivat tekemänsä valinnat ja niiden vaikutukset, osoittaa mekaniikkojen olevan hyvin toisiinsa linkittyviä ja strategisten päätösten (niitä suuntaavien kahdeksan kortin ansiosta) vaikutuksiltaan selkeän kauaskantoisia.
Mutta loppufiilishän se pelin arvon ratkaisee? Kivaa oli, kiitos hyvän genretietoisen kaverihengen ja kärsivällisen opastajan eli Matin ansiosta. Ja kyllähän peli järeän... eeppiseltä tuntui, mutten ehkä kuitenkaan ole kovin innokas pelaamaan sitä uudelleen.
Joidenkin mielestä ne pienimmät sääntöpoikkeukset ovat Twilight Imperiumin temaattisin osuus. Mutta kun taistelut pitkittyvät tekniikkojen bonustarkistuksista ja actionkorttien yllätystorjunnoista ja vastatorjunnoista niin on jo ihan sama, mielestäni, pelaako avaruusoopperaa vai mitä. Tämän koettuaan arvostaa nyt enemmän Eclipsen kaltaisen avaruusoopperan suoraviivaisuutta. Ja ehkä on valmiimpi pelaamaan jotain edes 5-6 tuntiin rajoittuvaa sotapeliä.
Scifi-harrastajan tuomio pelistä?
Hienoa:
+ Komento-tokeneiden jakaminen taktisiin, strategisiin ja heksakohtaista
alusmaksimia määrääviin lokeroihin; voisi patentoida lautapelien
standardiksi.
+ Strategy-korttien mahdollistamat toiminnot ovat isoja ja ratkaisevia,
mutta korttikohtainen peesausmahdollisuus (RftG:n tapaan) antaa
tilaisuuden tasoittaa tältäkin osin pelaajien mahdollisuuksia
varustautua, puolustautua ja tehdä politiikkaa.
+ Promissory-korttien monitasoinen mutta samalla selkeät rajat antava sopimusmekaniikka pelaajien välillä.
Kehnoa:
- Pelaajalaudalle eivät mahdu edes kaikki teknologiat, actionkorttien
maksimi pitäisi olla 3 ja ne samoin kuin salaiset tavoitteet pitäisi
tuntea (pääpiirteissään: _millaisia_ yllätyksiä luvassa) ennen peliin
ryhtymistä.
- Omalla vuorolla voi tehdä varsin vähän, ja cooleimmat asiat jäädä
toteuttamatta, kuten kuolontähtien saaminen edes laudalle, saati
syöksemään hävittäjiä pahisten kotimaailmaan.
- Agenda-korttien lait ja direktiivit ovat välillä epämääräisiä
sisällöltään, äänestyksen tarkoitus jää hämäräksi, ja
influence-pisteiden jakaminen puolesta/vastaan tuntuu mielivaltaiselta.
Korttien pitäisi jakautua kierroksittain, millainen vaikutus laeilla ja
direktiiveillä tulee olemaan alku/keski/loppipelissä.
- Pelin tapahtumista ei synny erityistä tarinaa, korttien ja tutoriaalin lore-mausteet ovat scifinä tylsähköä bulkkia.
- Sääntötutoriaali ei ole tarpeeksi käytännönläheinen, ei toivoakaan oppia ilman videoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti