KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- tietokirjani Eroottinen elokuva on ilmestynyt
- Hgissä Sivullisessa goottipaneeli 29.10. klo 16
- Fantastika Tukholmassa 1.-3.11.
- Nuohouskeikka Savossa 19.11.
- Tampereen Kirjafestarit 30.11.-1.12.






keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Kuka kuskiksi 101-vuotiaalle?


Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampi on ottaa edes puolivakavissaan presidentinvaaleja. Siihen kykenevät vain pressaehdokkaat itse. He ovat toinen toistensa irtopäitä, jotka voisivat olla yhtä hyvin Pohjois-Korean kuin itsenäisen Suomen asialla. Voittajaa äänestää 51% siitä kansanosasta, joille oikeanpuoleinen liikenne merkitsee tilaisuuksia ohittaa 49% vähemmistö.



Tällaisen demokratiaa irvivän performanssin yhteydessä ei tunne olevansa osa yleisöä, vaan keskellä sirkusta. Kuka kahdeksasta irtopäästä kelpaisi kuskiksi 101-vuotiaalle vanhukselle? Kuka saattohoitajaksi? Itse en kykene äänestämään edes oman puolueeni ehdokasta. Viimeinen niitti oli, kun Kyllönen haastattelussa ilmoitti, että ei hän oikeastaan ole ateisti. Siinä meni sitten uskottavuus senkin liikenaisen periaatteista.



Näin jää vaihtoehdoista taas jäljelle jokerien jokeri: Paavo Väyrynen on ainoa rehti vaihtoehto, koska sen näkee vitsiksi vaikka katsoisi miten kaukaa tulevaisuudesta. Eikö siis suurimman palveluksen historialle tekisi, jos äänestäisi Väyrystä? Näin välittyisi tuhannenkin vuoden päähän viesti, miten karmealta Suomi näytti vuonna 2018.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti