KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TULEVIA TAPAHTUMIA

19.-24.6. Savossa mökillä
25.-29.6. Haapsalussa lomalla
30.6. Pelipäivä Rixussa
1.9. Työväenkirjallisuuden päivässä
11.9.- Matkakertomusten kurssi Sampolassa
1.-5.10. Bremenissä IAC:ssa
6.11.- Tietokirjoittaminen I -kurssi tiistaisin



lauantai 6. tammikuuta 2018

Kosketuksissa (elokuva)


Finnkino mainostaa "Kosketuksissa"-elokuvan (2017) olevan unkarilainen versio Améliesta. Eipä juuri idioottimaisempaa mainosta voisi keksiä. Haluaisin nähdä, miten Finnkinon työläiset virvoittelevat niitä pyörtyneitä katsojia, jotka kuvittelevat tulleensa katsomaan Amélieta ja saavat nähdäkseen naturalistisen kuvauksen teurastamon lihahihnalta. Elokuvan ikäraja on K-16, mutta se voisi olla yhtä hyvin K-18 tai K-6, kunhan siinä olisi varoitustarra "ei kasvissyöjille".

Ildikó Enyedin "Kosketuksissa"-elokuvaa on vaikea mainostaa Finnkinon kaltaisen vakuumipakkaajan kannalta. Sen lähin sukulainen voisi olla Michael Haneken "Pianonopettaja" (2001), vaikka kerrontatyyli on täysin toisenlainen. Molemmissa keskushenkilö on autistinen nainen, joka harjoittelee parisuhteen sääntöjä päästäkseen ulos sulkeutuneesta elämästään. Molemmissa pariskunnan kummallisuus toimii vertauskuvana ohjaajansa yhteiskunnalle: Hanekella aikamme laitaoikeistolainen Itävalta, Enyedillä aikamme laitaoikeistolainen Unkari.

"Kosketuksissa"-elokuva on niitä lyhytelokuvan lakeja noudattavia, tavattoman sujuvasti arkea dokumentoivia filmejä, jotka kahden tunnin pituudestaan huolimatta voi katsoa realistisena rakkaustarinana tai sairauskertomuksena.

Molempi parempi, ihan viaton ja ongelmaton tällainen unienkin symboliikalla pelaava elokuva ei ole, kun keskushenkilön autismi romantisoidaan ja eksotisoidaan rakkaustarinaa varten. Veikkaisin, ettei länsimaissa uskallettaisi vastaavaa ratkaisua tehdä - eikä ehkä palkitakaan moista filmiä Berliinin korkeimmalla palkinnolla, jollei teurastamoon sijoitettu tarina olisi niin poliittinen allegoria nykypäivän Unkarista: pomot ja duunarit elävät täysin erillään toisistaan, kansalaisia eli lehmiä talutetaan teurastettavaksi ja luokiteltavaksi I- tai II-luokan lihaksi, keltaiset EU-lätkät korvissaan, ja viranomaiset saa paikalle vain lahjomalla.

"Kosketuksissa" on todiste siitä, että unkarilainen elokuva elää yhteiskunnallisen kriisinsä vuoksi huikeaa nousukautta. Ei voi olla sattumaa, että kaikkien aikojen raadollisin keskistysleirifilmi, "Son of Saul" (2015), ja kaikkien aikojen raadollisin rakkaustarina, tämä "Kosketuksissa", tulevat näin lähellä toisiaan samasta maasta ja huomioidaan molemmat kansainvälisillä palkinnoilla.

Jännittävähän se olisi tietää, mitä unkarilaiset itse näistä elokuvista ajatelevat. Unkarilaiset ystävämme eivät valitettavasti elokuvista perusta.

"Kosketuksissa"-elokuvassa Budapestin arki välittyy epäsuorasti, keväisen kaupungin ikkunoista kantautuvina liikenteen ääninä. Ihmisissä kytee silti / siksi kaipuu luonnonläheiseen elämään, vastakohtana arjelleen teurastamossa. Tarinan rakastavaiset näkevät yhteisiä unia isokauriista (elokuvassa virheellisesti suomennettu "saksanhirvi") ja tämä ihme tuo epätodennäköisen pariskunnan (vanha invalidinen mies ja autistinen nuori nainen) yhteen. Se on hieno tarina, jonka olisi voinut kertoa puolessa tunnissa, mutta kaksikin tuntia tulee perustelluksi, kun kevään ja luonnonkaipuun herättäminen aiheuttaa tiettyjä hankauksia teurastamoyhteiskunnan muiden kansalaisten kanssa. Romanssitutkijanakin olin erittäin vaikuttunut kerronnan omaperäisyydestä.

Vain lopetus on erittäin epätyydyttävä, pöljän kliseinen juoniselvittely, kun elokuva muuten pelaa hyvin hienokseltaan tilannekohtaisilla selityksillä ihmisilleen ja näiden raadollisuudelle.




1 kommentti:

  1. Pidin elokuvasta ja minusta oli kivaa, että naisen autismia katsottiin välillä lämpimällä huumorilla. Olen joskus nähnyt lyhytelokuvan, jossa oli näitä inhoja teurastamokuvia. Jotenkin minulla on mielikuva, että sekin olisi ollut unkarilainen, mutta en ole varma.

    VastaaPoista