Tällä kertaa valitsin hotellin ja näkökulman Tukholmaan sieltä, missä oletin kaupungin sydämen piilevän, söder-osaan Södermalmia. Edes Tukholmassa asuessa en jostain syystä vaivautunut tutustumaan Söderiin, vaan maailmani rajoittui pohjoisiin ja itäisiin osiin kaupunkia. Eipä silti, Söderin mainekin on tässä 27 vuoden aikana muuttunut ja kaupunginosan kanavakortteleita kohennettu samalla tehokkuudella kuin Helsingissä vastaavia mereen rajautuvia osia.
Tähän aikaan vuodesta ei asukkaidensa oloisesta kaupunginosasta saa tietenkään täyttä käsistystä. Korttelien sisäkaduilla ei näy paljoakaan paikallisia liikkeellä, vaikka Söderin isommilla väylillä pyörii niin monenkirjavaa väkeä, että tuntee olevansa oikeassa metropolissa.
Meri antaa eriarvoiset rajat tälle kokonaisuudelle, jota voisi sanoa somistelluksi totuudeksi Tukholmasta. Etelän puoleinen kanavanranta on juppikaupunginosaa pahimmasta päästä, mutta siinä on myös oma kylmä skandinaavinen hohteensa.
Idässä Södermalm kaartuu pitkällisesti laivareittejä vasten, pohjoisessa kohottautuu tornimaisten rakennusten jyrkänteeksi. Slussen ei ole enää jykevää Söderiä, vaan alati muhiva mätäs, jota tarvitaan kiinnittämään Söder kuninkaalliseen Tukholmaan.
Kun saari on nelisen kilometriä leveä (ja pari kilometriä eteläpohjoissuuntaan), saa kävelijä yllättyä, miten lännen puolella Södermalm levittäytyy
loputtomiksi kortteleiksi. Talot erottuvat silti toisistaan
yhden tai kahden vuosikymmenen mittaisilla pienillä arkkitehtonisilla sävyillä.Katsoin kartalta, että läntisin kolkka saarta on pelkkää metsää, mutta tietysti se osoittautui ruotsalaisittain täydellisesti hoidetuksi puistoalueeksi. Alue on iso, mutta mitään ei ole liiemmälti. Siirtolapuutarha oli enintään samaa kokoa kuin meillä Tampereen Kalevassa ja mainostettu Hornstullin rantakirppari osoittautui vaatimattomaksi riviksi spinnereitä ja hilloja kauppaavia kojuja.
Tätä suurkaupunki tietysti on väistämättä: syvempi mutta myös tylsempi ja oudompi kuin sen pääkaduilta osaisi päätellä. Paluumatkalla löydän Systembolagetin, jonka asiakkaat ovat kovasti eri oloisia kuin keskustan Systeemissä näkemäni.
Lauantai-iltana kaikki Söderin kapakat terasseineen täyttyvät kaikista kaupunkiin kesäksi jääneistä jupeista. On turha etsiä vapaata illallispaikkaa, eikä tekisi mielikään. Tällaisessa paikassa tähän aikaan vuodesta tällainen ympäristö puristaa turistista pelkän ihmisen, yksinäisyyteensä eksyneen. Äkkiä tuntee olevansa pelkkä finne igen kuin metron tuomaa roskaa.
Onneksi lauttasatama on sekin lähellä, kun sunnuntaiaamuna lähtö koittaa.
Pakkaan ostamani pelit ja palaan Suomeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti