KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
21.7. Helsingissä.
22.7. Hyvinkäällä pelaamassa
23.-29.7. Savossa mökillä
31.7.-4.8. Haapsalussa turistina
9.-13.8. WorldCon Helsingissä

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Ghost in the Shell (elokuva)


Pahat epäilyt genreklassikon siirtämisestä elokuvaksi osoittautuvat usein paikkansa pitäviksi, ja niin tälläkin kertaa. "Ghost in the Shell" sisältää yhtä paljon kuvaideoiden kerroksisuudessa ja genrerekvisiitan käytössä sujuvia ratkaisuja kuin animoitu tulkinta (1995) alkuperäisestä manga-sarjakuvasta, mutta yhtä useassa asiassa se myös epäonnistuu. Tai useammassakin.

Tunnin kohdalla huomasin vilkaisevani kelloa: miten kauan tätä pitää vielä kestää? Tunnin kohdalla elokuvan visuaalisesti omaperäiset ideat on nimittäin jo nähty. Siitä eteenpäin tarina vain purkaa itseään. Lopputaistelu on scifi-elokuvaksi harvinaisen vaisu, vaikka tykit paukkuvat. B-tuotannon vetinen ruudinmaku jää suuhun eikä korvissa soi eteerinen musiikkiraita vaan efektipommit.

Kyborgi murtaa etniset ja sukupuolirajat, lupasi Donna Haraway. Miten kävi?
Scifin ja kyberpunkin edustajana "Ghost in the Shell" on käsikirjoitettu vailla mitään luottamusta katsojiinsa tai genren perinteeseen. Tähän verrattuna "Westworld"-tv-sarjan (2016) kyborgitematiikka on ajattelussaan valovuosia edellä. Vain suorasukainen seksismi on samaa kaliiberia, kun Scarlett Johansson näyttelee läpi elokuvan nakupanssarissa. Sarjakuva ja anime-versio ovat toki vieläkin roisimpia.

Ainoa kunniakas piirre "Ghost in the Shell" -elokuvassa on sen retroasenne. Kyborgit ja ihmisten kyborgiset osat ovat riippuvaisia, kirjaimellisesti, kaapeleistaan kuin varhaisen kyberpunkin kuvitelmissa ikään. Tulevaisuuden kaupunki näyttää vähän samalta kuin "Blade Runner" siivottuna ja valkaistuna. Kaikki sisätilat ovat elottoman synkkiä kuutioita kontrastina katujen etnisesti monikerroksiselle kulttuurille. Muutamissa ulkokohtauksissa nähdään Hong Kongin aitoja korttelinäkymiä, jotka kelpaavat kyllä edustamaan tulevaisuuden metropolia, mutta siirtymät CGI-kaupungin ja todellisen miljöön välillä ovat silmiinpistävän halpoja.

Ikävää on se, että niin moni asia mättää tässä elokuvassa kuvamaailman katkonaisuuden ohella. Näyttelijävalinnat vaihtelevat järjettömästä kiusalliseen. Kyborgilääkäriä esittävä Juliette Binoche on aivan pihalla mitä hänen ympärillään tapahtuu. Takeshi Kitano laahustaa läpi kohtausten, karismaattisesti totta kai, mutta ainoana tehtävänä tuoda nimellään katu-uskottavuutta tähän sisällyksettömyyttä hönkivään silmäkarkkiin.

Scarlett Johansson sen sijaan on yllättävän vakaa ja vakavasti otettava, vaan eipä hänen hahmoltaan paljoa vaaditakaan. Ja tämähän on jo kolmas kerta kun Johansson esittää uhrista pedoksi muuttuvaa femmeä. Ensimmäinen nakupedon rooli nähtiin "Under the Skin" -elokuvassa (2013) ja toinen evoluutiohyppy ravintoketjussa dramatisoitiin "Lucy'ssa" (2014). Eräänlaisena harjoituksena  etniseen evoluutiohyppyyn voi pitää jo "Lost in Translation" -elokuvaa, jossa Johanssonin esittämä naapurintyttö muuttui ensimmäistä kertaa tokiolaiseksi anime-hahmoksi.

Jos johonkin katsomiskokemuksen rinnastaisi, niin samaan miltä "Johnny Mnemonic" tai "Ghost in the shell'in" animaatioversio tuntui kun näki ne ensimmäistä kertaa: miten voi näin isosti tuottaa jotain näin köykäistä?

Joten: "Ghost in the Shell"on vilkaisemisen arvoinen myös scifin harrastajille, niin ainutlaatuisia muutamat sen kuvista ovat. Toisaalta kahteen tuntiin venytettynä tämä frankenstein-tarina alkuperäänsä ihmettelevästä kyborgista on myös vuoden isoimpia pettymyksiä.

Siis: vain dvd-katseluun, olkaa hyvät.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti