KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
17.-19.11. Tukholmassa leffafestarilla
22.-26.12. Savossa joulunvietossa
19.2.-23.4. Kritiikkikurssi Sampolassa

tiistai 13. syyskuuta 2016

Lapsi on yritelmä käsitemetaforaksi


Jonain yönä, ehkäpä juuri vanhempainillasta tai pastellikameleiden kokoontumisajoista tultua, keksin mikä on 11. syy sille, että lapsia hankitaan: lapsi on metafora, jonka avulla tulevaisuus näyttäytyy muistettavana.

On helppo kuitata kaikki ne kymmenen kulttuurioloista rakentuvaa syytä, miksi lapsia tehdään piilevän itsekkäin tarkoituksin. Vaan entäs kun tulee tämä yhdestoista hetki?

Yhteisen lapsen kohdalla kyse ei ole kummankaan vanhemman "omasta" tulevaisuuden urasta, vaan tulevaisuudesta resurssina, joka lapsen synnyttyä tulee merkityksi muistille alisteiseksi. Lapsi on väistämätön osa tulevaisuutta, rakentunut tulevaisuudesta käsin. Lapsen avulla elämä muistetaan etukäteen ja sitä voi suunnitella taaksepäin, mikä varmaankin tuntuu vallankumoukselliselta niistä ihmisistä, joilla ei muutoin ole tatsia "omaksi" koettavaan elämään. Eikä tämä ole vähättelyä. Asian toinen puoli on tietysti se, että lapsen hankinassa kyse on tältäkin osin semanttisesta pelistä ja toisen asteen itsepetoksesta, ihan kuten uskovaisten touhuissa.

Yritin keksiä sopivia googlehakuja, joilla löytää valmiiksi muotoiltuna se, mitä tällä "lapsi on yritelmä käsitemetaforaksi" oikein haen. Filosofit ovat näköjään käyttäneet lasta historiattomuuden metaforana, mutta se ei pitkälle auta, sillä filosofien tapa käsitteellistää metaforia on yhtä likinäköistä puuhaa kuin härkien lypsäminen.

Oikeastaan filosofit ovat vain yrittäneet löytää erilaisia tapoja sanoa, että ainoastaan lapsen avulla voi erottaa todellisen imaginäärisestä ja toisinpäin. Että lapset ovat todellisuustsekkauksia. Tästä sitten jotkut ovat vetäneet johtopäätöksen, että lapsien on pakko olla omia, jotta todellisuuskin olisi... yksityisaluetta.


Mutta löysin sitten sentään tsekkiläisen filosofin, Erazim Kohakin, joka selittää samaa asiaa kädestä pitäen eli englanniksi:


Tämä Kohak ei tietenkään vie ajatuksiaan sen kauemmaksi kuin mitä yksittäinen aikuinen kokee olevansa erotuksena lapseen. Ei tästä kuitenkaan ole pitkä loikka siihen ajatukseen, että pariskunnan käydessä ratkaisevia keskusteluja lapsettumisesta, he puhuvat tulevaisuudesta yhteisenä menneisyytenä. Lapsen ansiosta he pystyvät kokemaan itsensä partikulaareina osina sellaista "luonnostaan" aukikiertyvää historiaa ja spiraalimaista yhteisöllisyyttä, jonka keskipisteessä he ovat itse. 

Kai sitä voisi sanoa yksityiseksi luonnonhistoriaksi termin poeettisimmassa ja illuusiorikkaimmassa merkityksessä. Siihen pariskunnat itsensä upottavat, kunnes järki tai arki pakottaa näkemään kilpailevien metaforayritelmien multituudin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti