KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
21.7. Helsingissä.
22.7. Hyvinkäällä pelaamassa
23.-29.7. Savossa mökillä
31.7.-4.8. Haapsalussa turistina
9.-13.8. WorldCon Helsingissä

tiistai 20. syyskuuta 2016

Bridget Jones’s Baby (ysärinostalgiaa)


Tätä elokuvaa katsoessa tulee mieleen vanha vitsi:
Q: Milloin blondilla on kaksi aivosolua?
A: Silloin kun se on raskaana...

Vitsikästä ei kuitenkaan ole se, että Bridget Jones’s Baby -elokuvan myötä yksi aikakausi käy hautaansa. Sinkkukulttuurin kivijalaksi tunnustettu Bridget Jones -hahmo kirjoineen ja elokuvineen saa arvoisensa antiklimaattisen päätöksen hahmon muuttuessa äidiksi. Populaarikulttuurin sisällä muutos on yhtä järisyttävä kuin jos Batman ryhtyisi koti-isäksi.

Vaikka sinkkuus on amerikkalaisia sukujuuriaan noudattaen yhtä paljon sidoksissa naiskeskeiseen kuluttajaprofiiliin kuin naiskeskeiseen deittailuprofiiliin, on äitiys täydellinen vastakohta sinkkuudelle, jota mikään perhekeskeinen suhde ei sido paikalleen. Pikemminkin perhesuhteet ovat toimineet kimmokepintana ja ironiavaluuttana entistä hurjemmille seikkailuille. Näin tähän saakka.

Sinkkuuden konseptia tosin on venytetty aiemminkin. Sinkkuäitien elämäntavasta sinänsä on muodostunut ensimmäisen BJ-kirjan (1996) ja -elokuvan (2001) jälkeen jo aivan oma alalajinsa, josta Bridget Jones’s Baby -elokuva voisi surutta lainailla ideoita ja viitteitä.


Voisi – mikäli se olisi tehty kaksikymppisille sinkuille ja näiden elämää mallintaville teineille.

Mutta Bridget Jones’s Baby on tehty isommalle katsojakunnalle, kolme- ja nelikymppisille naisille, jotka katsovat sinkkuutta sekä (omana) menetettynä nuoruutena että (yleisesti) taakse jääneenä aikakautena. Se, mitä Bridget Jones’s Baby tarjoaa, on ysärinostalgia. Siksi 2000-luvun ilmiöitä, hipstereitä ja mediafeminismiä, voidaan pilkata miten kömpelösti tahansa. Todellinen vapauden aikakausi on joka tapauksessa jo menetetty.

Bridget Jones’s Baby ei enää yritä vääntää komiikkaa sinkkuudesta sinänsä. Edellä siteeratun vitsin tavoin komiikka rakentuu nimihahmon toilailuille, joissa raskaaksi tuleminen antaa äkillistä katu-uskottavuutta jopa blondityypittelylle. Yhä räikeämmin paistaa se tuotannollinen tausta, että BJ on amerikkalaisen näyttelijän, Renée Zellwegerin viitseliäästi tekemä versio Nolojen Tilanteiden Naisesta brittiläisen luokkayhteiskunnan välikerroksessa. BJ:n sijoittaminen uutistuottajaksi antaa kyllä aihetta rakennella vähän pidempijännitteisiä tilannekomiikalla pelaavia kohtauksia pelkkien "BJ mokaa kännissä" -gagien sijaan, mutta sinkkuuden merkityksen mediailmiönä ne jättävät käyttämättä. Niin hankala on tämän elokuvan suhde 2000-luvun mediailmastoon.

Näyttelijäkomiikan muikeus on sekin jähmeämpää verrattuna aiempiin BJ-elokuviin, mikä on sentään armeliasta näyttelijää kohtaan. Zellweger näyttää jopa ikäistään vanhemmalta, joten tyttömäiset kasvonvääntelyt eivät näytä enää lystikkäiltä vaan kouristuksenomaisilta. Eipä ihme, että BJ:n kustannuksella vitsaillaan "geriatrisena äitinä".
Ylipainoinen nainen on BJ-elokuvissa tematisoidusti hauska. Tai sitten ei.

Toisaalta Zellwegerissä on hiljaisen romanttisissa kohtauksissa samanlaista karismaa kuin studiokauden näyttelijöissä. Samaa voi sanoa Colin Firthistä, jonka metodinen jäykkyys pääsee oikeuksiinsa kasvojen kuivettuessa kuusikymppiseksi muumioksi. Siinäpä sinkun ihannemies? Kyllä vaan, haetun katsojakunnan kannalta. Olin katsomassa elokuvaa kunnallisen kinon seniorinäytöksessä ja siellä elokuva irrotti ihan varmasti yhtä paljon nauruja kuin mitä ensimmäinen BJ-filmi silloisessa katsojakunnassa. Täytyy tunnustaa, että hölmöin kohtaus oli myös sympaattisesti hauskin: se missä raskaana olevaa BJ:ta yritetään kantaa ensin romanttisesti, sitten vähemmän, ja vähemmän...

Lopputulema? Bridget Jones’s Baby on lähes loppuun saakka juuri sellaista leppoisaa elokuvaa kuin mitä siltä osaa odottaa, vähän väsähtänyttä mutta asiantuntevasti käsikirjoitettujen sivuhahmojen huvittavuudella osaavaa romcomia. Vain loppukohtaus on varsinainen rimanalitus, yritys häivyttää toistuvan arvuuttelun (voisiko BJ:lla mennä vieläkin huonommin?) aiheuttama kerronnallinen huojunta paksulla kerroksella saturomanssia. Yäk.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti