KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy kesällä Oppianilta






maanantai 16. toukokuuta 2016

Syksyn 2016 kirjatoiveet


Vuosi vuodelta tulevan kauden uutuuskirjat uutetaan ja uutuutetaan entistä aiemmin. Mutta jos proosassa markkinat ovat nopeat ja ahtaat, niin runoudessa markkinat ovat, kuulemani mukaan, kuin kirjallinen kiirastuli, missä kokonaisen teoksen julkisaanti on yhtä todennäköinen tapahtuma kuin mannerlaatan avautuminen Sysmän tai Siilinjärven kohdalta.

Kumpi markkinakäytäntö sitten on raastavampaa taiteilijan kannalta, mene tiedä. Proosa ja runous tuntuvat erkanevan toisistaan aina vain jyrkemmin kirjallisen kulttuurin käytänteinä. Kuin kyse olisi kokonaisista ideologioista eikä sanataiteen painotuksista laveampaan tai tiheämpään muotoon.

Toisaalta - proosakirjallisuus tuntuu edelleen elävän jonkin aivan oman aikajatkumonsa sisällä tai aivan omien kaupallisten luonnonlakien alaisuudessa.

Miten on mahdollista, että kustantajilta tulee EDELLEEN niin paljon niinkin korkeatasoisia julkaisuja, hömppäromanssien oheiskamasta puhumattakaan, vaikka olevinaan eletään keskellä kirjamarkkinoiden syöksykierrettä? Tai jos kerran dekkarit ovat se viimeinen proosamuoto, joka varmuudella myy, niin miksi niiden nimekkeiden kasvu ei näy missään?


Alla ovat omat luku- eli arvostelutoiveeni syksylle 2016, vaikka tämän keväänkään kaikkia lukukappaleita en ole vielä ehtinyt ruotia - eivätkä ne kaikki ole vielä ilmestyneetkään. Aamulehden ja Alma Median kunniaksi voi edelleenkin todeta, että lehti painottaa kotimaisen kirjallisuuden esittelyä ja esikoistekijät saavat edelleen ison palstatilan. Siihen mediakysyntään kustantajilla ei tunnu kyllä olevan paljoakaan tarjottavaa.... ja miksihän ei...?






KOTIMAINEN KAUNOKIRJALLISUUS
Antti Arnkil: Raittilan linja (esseeteos) SILTALA
Marko Hautala: Kuiskaava tyttö TAMMI
Risto Isomäki: Haudattu uhka TAMMI
Pekka Jaatinen: Varjo 1917-1918   JOHNNY KNIGA
JP Koskinen: Luciferin oppipojat WSOY
Hannu Mäkelä: Muistan – Vapaus TAMMI
Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma OTAVA
Hannu Rajaniemi: Näkymättömät planeetat GUMMERUS
Juha Seppälä: Kuoppakaupunki WSOY 
Anja Snellman: Lähestyminen WSOY 
Pajtim Statovci: Tiranan sydän OTAVA
Antti Tuuri: Tangopojat OTAVA 
Hanna Weselius: Alma! WSOY 

KÄÄNNETTY KAUNOKIRJALLISUUS
Joe Abercrombie: Halki puolen maailman JALAVA  
Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia GUMMERUS 
Alastair Reynolds: Poseidonin lapset LIKE   
Sei Shonagon: Tyynynaluskirja TEOS    
Mihail Siskin: Kaunokirjoituksia WSOY    
Sjón: Valaan suusta LIKE   
J.R.R. Tolkien & Verlyn Flieger (toim.): Kullervon tarina WSOY










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti