KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
17.-19.11. Tukholmassa leffafestarilla
22.-26.12. Savossa joulunvietossa
19.2.-23.4. Kritiikkikurssi Sampolassa

perjantai 27. toukokuuta 2016

Captain America: Civil War


Supersankarifilmit ovat enemmän kuin genrefilmejä. Genrepitoiset elokuvat pyrkivät tarjoamaan jotain koukuttavaa erityyppisille katsojaryhmille, kun taas supersankarifilmit pyrkivät ruokkimaan KAIKKIA mahdollisia katsojaryhmiä.

Tuloksena on ällistyttäviä sekasotkuja - tai sitten tällaisia kolme filmiä yhdessä paketissa -tuotteita kuten uusin Captain America: Civil War -elokuva (2016).

Väkivaltaviihteenä supersankarifilmit ovat muuttuneet valtavasti muutamassa vuodessa. Nolanin ohjaaman Batman-trilogian myötä väkivallasta tuli graafisempaa ja synkempää, mutta nyt uuden mittakaavan SUPERväkivallan näyttävyyttä haetaan uusilla keinoilla. Supersankareiden taisteluissa eivät kiinnosta enää/pelkästään taloja ja autoja murskaavat näkymät. Supersankariviihteen oletettu etäännytetty maailma antaa tekosyyn näyttää 12-vuotiaille sellaisten agentti- ja toimintafilmien kuvastoa, jota muutama vuosi sitten nähtiin vain K-16-katsomoissa. Tietokonepelit ovat tietty osaltaan pohjustaneet ilmastoa sille, että väkivalta itsessään ymmärretään "vain" osaksi muuta toimintaa, action-hahmojen ainoaksi ruutuaikaperusteeksi.
Hahmoselitykset ((c) Adrenalyn)

Jo edellinen Captain America -elokuva (2014) muuttui tunnelmaltaan äkkiä puolivälissä. Sen väkivalta näytti enemmän kaupunkisodalta kuin miltään supersankaritarinalta.

Sama pätee uuteen Captain America -filmiin: sen ensimmäinen tunti on kuin skitsoversio Jason Bourne -filmeistä, ohjaajien osaamatta päättää kuka on sankari ja kuka pahis. Tappelut näytetään lisäksi rosoisella ylinopeudella, mikä helpottaa tasoittamaan erilaisten näyttelijöiden eritasoisia liiketeniikoita, ja antaa edes vaikutelman siitä, että supersankaruus on nyt MÄÄRÄLLISESTI eikä laadullisesti parempien henkilöhahmojen ominaisuus.

Tarinamaailman sisällä tästä ominaisuudesta käytetään ilmaisua "enhanced". Yhtä hyvin voisi toki puhua "mutanteista", koska sen syvemmin ei uskalleta pohtia, mitä tämä "superihmisten" ilmaantuminen merkitsee ihmiskunnan evoluutiossa - joka on yhtä kuin Yhdysvaltain historia. Marvel-maailmassa superhenkilöt voivat olla jo pikkuisen EDUSTETTUINA sekä naisten että afroamerikkalaistenkin osalta, mutta aasialaiset ja latinohenkilöt eivät kuulu tähän donaltrumpin arvoilla pelaavaan maailmankäsitykseen: valkoihoiset äijät hoitavat edelleen KAIKEN varsinaisen actionin.

Rosoisen ylinopeutetun kuvan käyttäminen tappelukohtauksissa perustuu sekä jälkituotannon tekniikkaan että taktiikkaan: vaihtoehtona olisi Bourne-filmeistä opittu, James Bond -filmeihin välittömästi kopioitu "realismi", jossa sekunnin mittaisilla leikkauksilla annetaan vaikutelma huipputehokkaasta tappelusta. Tällainen jälkituotanto edellyttää kuitenkin yhteispeliä ohjaajan kanssa, eikä sovi ilmeisestikään kovin monelle wannabe-auteurille.

Mutta genrensä ymmärtäviä visionäärejähän nämä tv-tuotannoissa rutinoituneet Russon veljekset ohjaajina ovat. Syystä saaneet mainetta Captain America -filmeillään.

Ensimmäinen tunti uutta Captain America -filmiä tuntuu siltä, että tässäpä ovat veljekset tehneet kaikkien aikojen parhaan supersankarifilmin, jossa toiminta on totisesti hahmojen määräävin ominaisuus - ja mitäpa muuta supersankarilta VALKOKANKAALLA odottaakaan?

Ohjaajien taituruus ei ole kuitenkaan enää riittävää takuu siinä miljardibisneksessä, mitä Marvel-tuotteet nykyään edustavat. Niinpä tunnin jälkeen seuraa puolen tunnin mittainen TÄYSIN IRRALLINEN jakso, jossa supersankareiden rivistöt ottavat mittaa toisistaan Berliinin lentokentällä.
Supersankarit tappelevat Berliinin lentokentällä

Siis: Berliinin lentokentällä.
Mitä helvettiä?
Nähdäänkö Avengers seuraavaksi Porvoon torilla?

Kohtauksessa, jonka pääpaino on joukkoposeerauksessa ja tutun ironisissa onelinereissa? Siis: fanipalvelussa 8-vuotiaiden yleisölle...

Tämän keskijakson jälkeen pitäisi vielä palailla itse elokuvaankin... mutta tämäkään ei riitä Marvel-tuotteeseen, jonka tärkein ominaisuus on TULEVIEN TUOTTEIDEN pohjustaminen.

Niinpä kahden ja puolen tunnin elokuvasta se viimeinen tunti sitten keskustellaan ja matkustellaan ympäriinsä ja selvitellään vähän supersankareiden välejä. Tämä osuus elokuvaa on niin matalaoktaaninen, että se näyttää enemmän Russojen kotikentältä eli tv-sarjan jaksolta. Edes Robert Downey Jr ei riitä pelastamaan tätä osuutta, vaikka saakin paljon kasvoaikaa.

 Mitä jää mieleen? Captain America: Civil War näyttää suuntaa elokuvatuotteille, joilla pyritään viihdyttämään entistäkin erilaistuneempia yleisöjä. Samalla yksittäisten esteettisten ratkaisujen miljoonamenestys antaa esikuvan alagenreille, joissa tullaan näkemään K-18-väkivaltaa ja himpun aikuisempaa itseironiaa  a la Dead Pool.

Nimeään myöten vuoden 2016 Captain America: Civil War on yhdistelmä kepeää ja vakavaa, universaalia sankaruutta ja kollektiivista rähinää: "civil war" on itsessään oksettavin eufemismi mitä ihmiskieliin on pesiytynyt ja sen kierrättäminen kepeästi viihdefilmin tarpeisiin viestii kaiken olennaisen siitä, miten väkivaltamyönteisessä ilmastossa oikein elämme.


Hyvä tiivistelmä Marvel-supersankareiden "superiudesta" löytyy mm täältä:

"Exclusively in the MCU they are referred to as 'Enhanced' if their powers if their powers are technologically engineered such as Captain America, Quicksilver or the Scarlet Witch were. If you got your powers due to Terregenesis (which at the moment appears to be most of the metas that SHIELD deals with) you are an Inhuman and are thus termed 'Gifted.' In canon comics there is no one catch-all word normal people use."







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti