KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
7.-8.10. Turun kirjamessuilla
16.-21.10. Mökillä Savossa
28.10. Helsingin kirjamessuilla

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kulttuurin imploosio tapahtuu siirtymissä ja lämpiöissä


Kuten eräskin merkittävä filosofi on todennut, kulttuuri on yhtä kuin ne asiat, joita ihmiset unohtavat, sillä mitään todella merkittävää ei sapientti otus unohtaisi. Silti kulttuuri on se, mikä kehittää ja jalostaa meitä merkityksiä tulkitsevina eläiminä, sekoittaa tietoisen ja tiedostamattoman suhdetta, saa meidät tarrautumaan muutamiin tärkeisiin ideoihin niin että niistä tulee enemmän kuin kulttuuria.

Teatteriretkellä Helsinkiin (28.3.) oli jälleen kerran parasta kukin siirtymävaihe. Menomatkan kuuntelin läpitäydessä bussissa ties kuinka monetta kertaa "Sotamies Svejkin seikkailuja" ja perillä löysin Hiltusen divarista Arnkilin "Lauantaiesseet", jonka luin sitten ahmien sekä paikallisissa liikennevälineissä että kotimatkalla yöbussissa.

Retken omituisin kokemus oli kuitenkin varsinainen teatteriesitys. Kansallisteatterin pieneltäkään näyttämöltä ei paljoa odota, joten se ei sinänsä haitannut, että "Kuningas kuolee" oli niin hampaaton ja sisäsiisti tulkinta kuin modernista klassikosta voi tehdä. Kaikki oli ihan kohdallaan, näyttelijätyöt eritoten, mutta mikään ei jäänyt pureutunut mieleen - ennen kuin näytelmän JÄLKEEN.

Sattui nimittäin niin, että kansainvälinen "Earth Hour" alkoi juuri samaan aikaan, kun näytelmä loppui. Niinpä näyttelijät hiljensivät yleisön, pimensivät teatterin, ja kynttilän valossa Minka Kuustonen luki Anna Krogeruksen runon siitä miten ihmiskunta kyllä keksii aina jotain ilmastomuutoksesta selviämiseksi. Se oli jotakuinkin falskeinta mitä olen tähän saakka nähnyt ilmastokatastrofin nimissä tehtävän - ja sattumoisin  Kuustonen näkyy olleen myös ekohuolella laskelmoineessa tv-sarjassa "Tellus" - mutta tilanteena tuo kahden minuutin KULTTUURIPIMENNYS oli hämmästyttävämpi ja intensiteetiltään dramaattisempi kuin itse näytelmä!

Jos näyttelijät olisivat ruoskat kädessä syöksyneet yleisöön ja huutaneet että HÄVETKÄÄ NYT SAATANA SITÄ PLANEETAN KULUTTAVAA ELÄMÄNTAPAANNE, niin olisin ajatellut, että tätä samaa tempputaidetta tämä hesalainen taide on vielä 30 vuotta Jumalan Jätkäteatterin jälkeenkin. Tai: jos kuninkaan roolin tehnyt Jukka Puotila olisi käyttänyt julkisuusarvoaan vedotakseen katsojien ekologiseen omatuntoon, niin olisin ajatellut, että siinä teatterimaailma pelaa omaa pussiinsa ekohuolen avulla.

Mutta tuo täydellisen naiivi runoele bimbofakkiin eläytyvältä näyttelijältä oli samanlainen kulttuurin ytimessä tapahtuva imploosio kuin koko maailma muuttuisi hetkeksi teatterilämpiöksi.

Kotimatkalla en muistanut näytelmästä juuri mitään, mutta ajattelin mitä kaikkea tuo kaksi minuuttia sisälsi HUKATTUINA mahdollisuuksina. Mitä kaikkea meistä katsojista imeytyi pois, mitä menetimme kuluttavan elämäntavan kuorikerroksesta. Ja sitten luin Arnkilin esseitä, ja iloitsin niiden kirjallisesta säihkeestä kuin sanamagia olisi seurannut minua teatterista kotiin päin...


1 kommentti:

  1. Pyörittelin tänään kirjastossa samaista Lauantaiesseet kirjaa käsissäni, mutta en kuitenkaan lainannut, kun on niin monta kirjaa kesken. Olisi siis pitänyt.

    VastaaPoista