KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
14.-20.10. Mökillä Savossa
28.10. Helsingin kirjamessuilla
17.-19.11. Tukholmassa leffafestarilla

torstai 29. elokuuta 2013

Kirveet taiteilijatovereille



Juna-aseman kahvilassa tapasin pitkästä aikaa tohtori Finckelmanin. Hän oli matkalla pohjoiseen lepuuttaakseen hermoja ylikuumenneista taidemarkkinoista. En malttanut olla kiusaamasta häntä hetken. Tiedustelin häneltä ääneen, miltä kotimaisen kirjallisuuden taiteellinen tilanne vaikutti Helsingin sisäpiireistä katsottuna.


- Vuosi vuodelta surkeampaa, vastasi Finckelman.
- Kai sieltä joku kruununjalokivi edelleen erottuu joukosta, minä ehdotin.
- Toivotonta, sanoi Finckelman.
- Edes Olli Jalonen?
- Hänkö? Se apurahoilla lahjattomaksi ruokittu seurapiiriprofessori?
- No, ainakin Sofi Oksanen?
- Pah. Luotaantyöntävä ketjukirjoittaja.
- Odotat kai sentään seuraavaa Hannu Väisäsen teosta?
- Odotanko? Kuin budjettiriihen julkituloa.


Olisin halunnut nuhdella kelpo tohtoria siitä, ettei edes aitosuomalainen revisionisti kelvannut hänelle. Mutta kenties hänen kirjallista makuaan hivelisikin toisella kotimaisella kirjailtu sanataide? Kjell Westö?

- Kjell Westö? parahti Finckelman. - Pakkopullaa bulevardilta, elotonta museotavaraa!
- Entäpä Jari Tervo ja Kari Hotakainen? Nuo lahjomattomat pilkkakirveet?
- Puujalkahuumoria, tyrmäsi Finckelman. - Osoitteetonta luokkasatiiria, joka on köyhempää kuin se mitä aamutelevisio suoltaa.
- Ahaa. Ehkä nuoren polven kirjoittajat ovat enemmän sinun makuusi, sellaiset kuin uutta nousua tekevä Riikka Ala-Harja?
- Hänkö! huudahti Finckelman. - Se maansa myynyt mediatyrkky?
- Tai Jari Järvelä?
- Hah! Kangistunut alisuorittaja.
- Kai sentään tunnustat Mikko Rimmisen lajikohtaisen lahjakkuuden?
- Missä lajissa? Matelijoissa?
- Tai Joel Haahtelan, tuo lukupiirien laatuskribentin?
- Tätiosastoa, tokaisi Finckelman. - Tekotaiteen puoskari jos kuka.


Minun oli mietittävä hetki yrittäessäni keksiä edes yhden suomalaisen kirjailijan, joka voisi miellyttää tohtori Finckelmanin pitkälle jalostunutta taiteellista makua.


- Ahaa, jospa vika onkin kirjailijoidemme helsinkiläisyydessä eikä heidän keskiluokkaisuudessaan, minä ehdotin. - Mitäpä sanot taideinstituution haastajista, sellaisista kuin Riku Korhonen?
- Kuka? Ai se Image-poika. Moukkamainen tirkistelijä!
- Hmm. Entä humanismin äänitorvi, Leena Krohn? Kai sinä häntä luet yhä?
- Niitä nörttimummon elähtäneitä esseitä? Ei kiitos.
- Kai sinun nostalgianälkääsi tyydyttää joku kirjoittaja? Edes Rosa Liksom, tuo mannermainen monilahjakkuus?
- Laajakaista koko nainen, murahti Finckelman. - Pakinapelle. Näpertelijä. Nilkki.


Temmoin muististani kirjailijasuuruuksia, joiden olin huomannut edelleen esiintyvän lehtien otsikoissa:

- Tottahan esimerkiksi Hannu Raittila näkyy olevan edelleen iskussa...
- Raittilako? Se toistopakkoinen urakirjoittaja, luovuutensa tuhlannut aikuisopiskelija?
- ...samoin kuin nuorikkonsa, Leena Lander...
- Väsähtänyt tähdenlento, sanoi Finckelman. - Sattumamenestyjä.
- ...tai Monika Fagerholm, tuo ainoa kansainvälisesti merk...
- Merkittävä kelmi jos kuka. Pervotrendiä! Ankkalammen arvaustaidetta!


Revin partaani ja sinivalkoisen servetin.
- No perkele, puuskahdin minä. - Ainakin Antti Hyrystä sinun TÄYTYY pitää.
- Pitää ja pitää, nurisi Finckelman. - Samalla tavoin kuin jalat pitävät hyvin pyyhitystä pirtin lattiasta.


En keksinyt enempää kirjallisuutemme korkeita mediatapauksia. Vaikenimme kuin nyrkkeilijät, jotka eivät enää muista, kummanko oli vuoro tulla tyrmätyksi. Tunsin suuni kuivaksi ja mieleni mustaksi. Äkkiä Finckelman kohotti päätään:
- Tiesitkö, hän sanoi, että noin joka neljäs suomalainen romaani sisältää yli 100 mikrogrammaa mangaania?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti