KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy kesällä Oppianilta






sunnuntai 4. elokuuta 2013

"Kuunatsien" kurssisaldo

Perjantain illanvietossa kukin kirjoituskurssi sai esitellä viikon aikana kertyneitä taitojaan. Illanvietossa kävi ilmi, että spefi-kurssimme jäseniä oli viikon aikana mairiteltu mm. liikanimellä "kuunatsit", mikä kertonee olennaisen siitä, kuinka suuri yleisö ymmärtää ja kiteyttää spekulatiivisen fiktion. Sikäli "Iron Sky" -tekijät ovat spefin kotimaiset voimat todistaessaan tulleet samalla vahvistaneeksi käsitystä, että kaikki spefi on "skihviä" ja perustuu tabujen ja lajikliseiden kömpelölle parodialle.

Mutta itse asiassa myös oma kurssini tuli sisällöiltään painottaneeksi scifiä eikä vain siksi, että kirjoittajista osa oli sf:n alalajeihin orientoituneita - eikä "varsinaisen" genrefantasian kirjoittajia ollut yhtäkään. Ja tutuistakin aiheista puhuessa ja kirjoitusharjoituksia valitessa materiaali loppui pian kesken, aivan kuten kaikilta pidemmiltä kirjoituskursseja pitäneiltä olin kuullut ja lukenut.

Lisäksi viikko oli yllättävän rankka fyysisesti, kun kurssiin liittyen oli tekemisissä samojen ihmisten kanssa aamukahdeksasta iltakuuteen - ja välillä pidempäänkin, jotta kurssilaiset saivat nähdä pari erikoisempaa spefi-elokuvaa, Sauran "Bunuel ja kuningas Salomonin pöytä" sekä Russellin "The Devils".

Ilmeisimmät puutteet kurssissa olivat:
- Enemmän olisi pitänyt olla esimerkkejä erityyppisistä spefi-novelleista, luettavaksi ja juteltavaksi.
- Kaikki viikon kotitehtävät olisi pitänyt kertoa jo ennalta, jotta opiskelijat olisivat halutessaan voineet orientoitua niiden tekemiseen edeltä käsin.
- Tehtävänannoissa olisi pitänyt painottaa, että niihin täytyy kirjoittaa tarinoita ja kohtauksia sanaTAITEEN kannalta; vitsihuumori ja porno olisi pitänyt kieltää kategorisesti, samoin parodia (paitsi jalostettu ironia jne).
- Olisi pitänyt puhua enemmän tarinan ja novellin eroavuuksista, ja tuoda mukana vaikkapaesimerkkejä sf-novellistiikan vaiheista.

Ja ennen kaikkea olisi pitänyt saada nukutuksi ja ulkoilluksi enemmän. Oriveden opiston tulevaisuus on kaiken kuullun perusteella edelleen vaakalaudalla, ja vain parhaassa skenaariossa edes kesäkurssit pysyvät edelleen opiston komeissa puutarhamaisemissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti