KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
14.-20.10. Mökillä Savossa
28.10. Helsingin kirjamessuilla
17.-19.11. Tukholmassa leffafestarilla

keskiviikko 21. elokuuta 2013

"Elysium" - hiekkakuoppascifin kolmas aste

"Elysiyum" on saanut niin käsittämättömän positiivisia arvosteluja, ettei sitä voi selittää kuin scifi-elokuvien runsauteen nähden yleissurkealla laadulla, josta jopa tämä pyssykeskeinen ja juoneltaan erityisen aivoton tekele voi erottua osoittamalla tyylitajua sen kuvaamisessa, miten erilaista teknologia on ihmiseSSÄ kuin ihmiseLLÄ.

Se, että Jodie Foster tekee uransa kömpelöimmän roolin puolustusministerinä jolla on yksi ajatus ja kaksi ilmettä, tai että Matt Damon etsii uutta katu-uskottavuutta hengatessaan meksikolaisten bandiittien ja venäläisen taisteluraudan keskellä, pitäisi olla jo tarpeeksi hälyttävä signaali trailerissa - mutta Blomkampin maine "District 9":n jäljiltä saa uskomaan, että myös "Elysium" veisi scifin kuvaston uudelle maaperälle.

Vaan ei se vie. "Elysium" edustaa hiekkakuoppascifin kolmatta astetta, jossa lavasteiden halpuus on lähes samaa luokkaa kuin lukuisissa postapokalyptista maisemaa mallaavissa Mad Max -klooneissa. Tieteiselokuvien historiassa halvat lavasteympäristöt ovat toki olleet välttämättömyys, jotta edes jonkinlainen maailmallinen realismi häämöttäisi taustalla, ja lajityypin toisessa asteessa tätä välttämättömyyttä opittiin jopa soveltamaan aavikkoplaneetoiksi.

"Elysiumissa" hiekkakuoppascifin halpuus vain on toteutettu juuri samoilla imperialistilla elkeillä, mitä Blomkamp mukamas kritisoi: viedään kamerat kehitysmaahan ja käytetään kuumana hohkavaa slummimaisemaa kuin sinitaustaa, jonka päälle tuotetaan isolla rahalla tuotetut CGI-efektit.

Vaikka tarinassa voi helposti nähdä Meksikon (= Maa) ja USA:n (= Elysium) valtasuhteiden vertauskuvan, on "Elysiumin" yhteiskuntakritiikki hyvin ohutta ja naiivia, ja työntyy taka-alalle, kun Blomkamp esittelee hypertehokkaita asejärjestelmiä, jotka eivät kuitenkaan riitä pysäyttämään neljällä (!) miehellä tehtyä vallankumousta. Tai kuten New Yorkerin kriitikko tiivisti: "-- think of Robespierre with a ray gun."

Voisikin pitää kohtuullisena, että ainoa tapa hyvittää ihmiskunnalle tällaiseen roskaan tuhlatut dollarit, olisi käyttää "Elysiumia" opetusfilminä siitä, ettei filmin kuvakieli taivu esittelemään yhtä aikaa übercooleja laitteita ja niiden sympaattisen realistisia duunaajia. Vertailukohtana voisi näyttää sitä, miten lajityypissään sujuvammin toimivat saman elokuvan ne kohtaukset, joissa laitteisiin asettuvat miljardöörit. Tai: verrata toisiinsa Matt Damonin panikoivaa kasvonäyttelemistä siihen, miten vähällä lukuisten sivuosien karismatähti William Fichter valloittaa ruutuaikansa.

"Elysium" on niin monella tapaa epäonnistunut elokuva, että sen nähtyään tulee hyväksi aikaa immuuniksi kaikille näille "Oblivionin" tavoin pikkasen tulevaa ihmetteleville, mutta scifistisyydessään vähäpätöisille tarinoille. Totisesti, elokuvascifi on yhtä kuollutta kuin television puolella.


Rajaseutu-scifistä kiinnostuneiden kannattaa lukea Lysa Riveran artikkeli "Future Histories and Cyborg Labor" (SFS), joka on kuin tätä elokuvaa varten tehty teoria-avain.

"The emergence of borderlands narratives are, then, the formal result of very specific political and historical conditions: the annexation of northern Mexico, the subsequent and steady industrialization of the borderlands, and within that, the creation of a vast working class, now the “long-suffering ‘disposables’ of neoliberalism” --"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti