The Apprentice (elokuva)

”The Apprentice” (2024) on kyllä kunnioitettavasti aiheelleen eikä henkilölleen omistautunut aikalaisdraama juppikauden grynderistä, joka nyt sattuu olemaan Yhdysvaltojen myöhempi presidentti Donald Trump. Mutta aiheensa suhteen se tyytyy kertomaan vain lähtökohtansa ja oppi-isänsä unohtavasta nousukkaasta, jonka lopullinen tragedia jää arvailujen varaan. Käsittely jää keskeneräiseksi.

Elokuvan ohuehkona juonena on grynderin kehitys- eli kovettumisprosessi ääliömäisestä nousukkaasta idioottimaiseksi kapitalistiksi. Päähenkilön sijaan tarinaan tuo energiaa sen keskushahmo, ”sadistikonservatiiviksi” itseään tituleeraava oppi-isä, tosielämän seurapiiriasianajaja Roy Cohn. Hänestä on onnistuttu tekemään ainutkertaisen pelottava hahmo. Näyttelijä Jeremy Strongin tapa esittää tätä kovapintaisuudessaan mafiapomotkin päihittävää hahmoa on itsessään riittävä syy nähdä elokuva.

Monet helpot hymyt ja muutamat naurut tarjoaa myös elokuvan versio Donald Trumpista. Näyttelijä Sebastian Stan tekee tunnistettavan hahmon minimaalisella imitaatiolla, mikä on kerrassaan hienoa; muuten tällainen elokuva näyttäisi kaksituntiselta Saturday Night Live -sketsiltä. Elokuvan alkupuoliskolla Trumpin hahmo on suorastaan sympaattinen. Saavutus sekin.

Koska ”The Apprentice” pitää kiinni aihevalinnastaan, ei grynderi Donald Trumpin elämästä valikoitu tarina sisällä sitä kaikkea, mistä tosielämässä syntyi presidentti Trump. Näkökulma jumittaa aiheen ja materiaalin välissä. Katsojaa on kyllä väistämättömän helppo viihdyttää kahden tunnin ajan sillä draamallisella ironialla, että hän tietää tulevasta presidentistä enemmän kuin kukaan Trumpiin alentuvasti suhtautuvista 1970–1980-lukujen aikalaisista. Mutta kun elokuvan loppua kohden ironia alkaa väljähtymään, niin sitä toivoisi, että jokin uusi henkilöhahmo toisi juurikin aiheen sisältä jotain uutta tarinaan. 

Sitäkin enemmän alkavat ärsyttää halvat efektit eli graafisesti kuvatut kauneuskirurgiat ja seksikohtaukset. Mitä ihmeen sensaationtarvetta ne palvelevat?

”The Apprentice” on tyyliltään aivan muuta kuin ohjaaja Ali Abbasin muut hirviöfilmit, kuten eeppisen söötti ”Raja” (2018). Ei ole ohjaajan vika, että hirviön esikuva on tällä kertaa maailmanhistoriallista mittakaavaa eikä mikään käsittelytapa oikein riitä täyttämään katsojan odotuksia. Sama kuin yrittäisi pienimuotoista kauhudraamaa siitä toisesta New Yorkia hävittäneestä, blondeja kourivasta karvakamusta, King Kongista.

Eilisessä iltapäivänäytöksessä iranilaista "Tatamia" oli katsomassa vain viisi henkeä, vaikka kyseessä on yksi persoonallisimmista elokuvista vuosiin. Tänään "The Apprenticen" aamunäytöksessä oli kymmenkunta katsojaa, koska Trumpin skandaalimaisuus on niin helppo lupaus viihteestä. Liian helppo, liian ilmeinen, sanon minä.