Frida (näytelmähkö, TTT)

 

Parasta mitä tamperelaiselle teatterielämälle on vuosikymmeniin tapahtunut oli Otso Kauton potkaiseminen pois Työväenteatterin johdosta viime marraskuussa. Nyt on jotain toiveita, että TTT:n isolla näyttämöllä tullaan näkemään vielä muutakin kuin musikaaleja ja postdraamallisia sekoiluja tyyliin Alien-kohtaa-Tsehovin.

Muutosta odotellessa joutuu katselemaan vielä tällaista porvarillista näyttämöviihdettä kuin Frida. Se on kuin musikaali, jossa musiikki, tanssi ja dialogi on pilkottu erillisiin kohtauksiin: kaupallinen kompromissi puheteatterin ja multiplex-elokuvaa muistuttavan spektaakkelin välillä. Jokainen kohtaus kestää elokuvan tavoin minuutin tai pari ja sitten painellaan taas massiivisesti pyörähtelevässä lavastuksessa seuraavaan kohtaukseen efektien syöksyessä ylhäältä lähes jokaiseen kohtaukseen.

Helpoksi pureskeltua viihdettä? Mummoyleisökamaa kirjaimellisesti.

 

© Kuva: Kari Sunnari

Porvarillisessa näyttämöviihteessä ei ole sinänsä mitään pahaa, mutta jos tarina kertoo kahdesta meksikolaisesta kommunistista niin kyllähän moista tuotantotapaa sietää ihmetellä... etenkin jos toteuttajana on Työväen näyttämönä valtiollista tukea nauttiva teatteritalo. Vähintäänkin voisi kysyä, eikö niitä vasemmistolaisia taiteilijoita olisi löytynyt lähempääkin viihteen aineksiksi?
Ison äijätaiteilijan ja pienen taiteilijaneidin tarinaan olisi tanssin, tangon ja onnettomuuksien ainekset löytyneet kivenheiton päästä Pispalasta.

Ainoat kaksi asiaa, joiden vuoksi Fridaa jaksoi seurata uteliaana, olivat sen värimaailma ja Elsa Saisio. En muista nähneeni aiemmin näytelmää, jonka värimaailma on niin muistiinpiirtyvän koherentti ja erityinen, tässä tapauksessa tietenkin kohdeaiheestaan eli Frida Kahlon taiteesta mallinnettu.

Ja Saision tapa esittää Fridaa on hyvällä tapaa viileän itsetietoinen, ei mikään hekkumallinen latina. Vasta kun hän kohtauksessa sieppaa mikrofonin välispiikkien tavoin tunnelmaa virittäneeltä laulajalta (Petra Karjalainen) saa yleisö kuullakseen miten vahva ja värisyttävä tunne Fridalla on sisällään.

Uteliaisuus ei tietenkään riitä näin pitkästä näytelmästä (2.5 tuntia) iloitsemiseen yhden ainoan näyttelijän varassa, ainoastaan sen sietämiseen.

Frida on esityksenä yhtä ontto kuin isokin. Siinä ole minkäänlaista draamaa, ei minkäänlaisia käsikirjoitettuja perusteluja sille, että sen päähenkilö oletetaan erityisen vahvaksi ja villiksi luonteeksi, jolla on ”piru sisällään”. Jokainen kohtaus on käytännössä kirjoitettu sellaiseksi, että kaikki muut ihmiset ovat aktiivisia ja saapuvat Fridan luokse tai sitten Frida katselee sivusta miten sisarensa bylsii puolisoaan. Päähenkilön vammautuminen perustelee tätä passiiviisuutta alkupuolella näytelmää, mutta ihmeen ketterästi hahmo kuitenkin liikkuu tarvittaessa. 

Oman elämänsä sankarittareksi Frida ei dramatisoidu kohtauksissa. Maailma kirjaimellisesti pyörii hänen ympärillään eikä esimerkiksi rakastumista 30 vuotta vanhempaan Trotskiin mitenkään selitetä, saati dramatisoida, se vain tapahtuu ja sitten kohta äijä jo kuoleekin.

 

Frida Kahlon elämäntarinan (1907–1954) dramatisoinnissa ongelma on se, että näyttämöviihteen tuotantologiikan mukaisesti villin kommunistitaiteilijan tarina toteutetaan sen perusteella, mikä oletetaan rivikatsojalle tutuksi – niin tunnettuhan Kahlon tarina on median ja Kahlosta tehdyn Hollywood-elokuvan (2002) ansiosta. 

Fridaa kohtaa onnettomuksien sarja, jossa ei ole juonellisia eikä draamallisia siirtymiä, ainoastaan tuota tuotannollista logiikkaa tukevia, näyttäVYYTEEN pyrkiviä tehosteita. Mutta esimerkiksi Karjalaisen espanjaksi esittämiä lauluja olisi tunnelmallisempaa kuunnella TTT:n kulmakapakassa. Fridan jättituotannon hienovaraisin keksintö, näyttämön etualalla hellin elein liikehtivä luurankonukke, saattaa jäädä tuhatpaikkaisen katsomon takarivissä peräti huomaamatta.

Irvokasta onkin, että Fridan tekijät häpeilevät ison näyttämön kolossaalisuutta käyttämällä runsaasti savukonetta ja useita harsoisia väliverhoja. Puolitoistametrinen Elsa Saisio on kadota sinne stadionin kokoiselle hämyiselle näyttämölle olipa hänet puettu kahlomaiseksi taco-annokseksi tai oman elämänsä mallinukeksi. 

 

© Kuva Kari Sunnari.

Disclaimer: Näin Fridan sen koeyleisölle suunnatuissa pääharjoituksissa 15.1. joten ensi-iltaan 18.1. mennessä se on saattanut kehittyä vielä yksityiskohdiltaan. Vaikka tuskinpa vaan...