KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy kesällä Oppianilta






maanantai 2. marraskuuta 2020

Siirtäkää Jämsä jo pois

 

Kun risu rapsahtaa VR:n piuhoihin ja katkaisee kaiken poikkiliikenteen, se tapahtuu Jämsässä.

Kun kesähelle vääntää VR:n peltikiskoja sentin sivummalle, se tapahtuu Jämsässä.

Kun bitti vääntyy nurin VR:n turvalaitteissa, sekin tapahtuu Jämsässä.

Kun vuonna 1998 Jyväskylässä tapahtui VR:n historian pahin, kymmenen kuolonuhria vaatinut onnettomuus, se juna oli juuri tulossa JÄMSÄSTÄ!


Olen 36 vuotta kulkenut Tampereen ja Kuopion väliä enkä tiedä kirotumpaa kaupunkia kuin Jämsä. VR:n tilastoista luulisi jo sitäkin aiemmin tehdyn tulkinnan Jämsän epäonnistumisesta, mutta kun VR käyttää tilastoja valehdellakseen tilastoistaan niin sen ei tarvitse yhtiönä ottaa vastuuta sen paremmin rakenteellisista kuin tiedotuksellisista ongelmistaan.

Tänäänkin matkustajat siirrettiin Jämsän ohitse VR:n tilaamilla busseilla. Kaikki paikat tulivat täpötäyteen, mutta onneksi lähes jokaisella matkustajalla oli maski kasvoillaan. Luohan se samaa TODENNÄKÖISEN TURVALLISUUDEN tunnetta kuin VR:n tilastot.

Mitä yhteiskunnan tulisi tehdä korjatakseen Jämsän? Ainoa kokemukseni Jämsän sisäpuolelta ei suosittele mitään rakentavaa ratkaisua. Joskus 1990-luvun lopuilla olimme mr Mäyrän kanssa luennoimassa Jämsän järjestämässä kauhutapahtumassa Halloweenin alkaessa rantautua jopa Jämsän kaltaisille korpiseuduille. Yleisöä oli sen verran, että tunnelma oli autenttinen eli niin kuin hautausmaalla. Ajankohdan vuoksi jouduimme vielä yöpymään paikallisessa hotellissa. Tunnelma sen ravintolassa oli jotakuinkin samanlainen kuin eräässäkin Kubrickin elokuvassa. Muistan, että nappasin ravintolan kirjahyllylavasteesta Remarquen romaanin jotta olisi jotain tekemistä. Se EI ollut "Jämsänrintamalta ei mitään uutta". Mutta olisi voinut olla.

Siirtäkää Jämsä jo pois, pyydän. Päästäkää se taksiluokan takaamista kärsimyksistään.



Jämsäläinen sääpäivä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti