KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TULEVIA TAPAHTUMIA

8.12. Tallinnassa Jaakon kanssa
21.-26.12. Savossa mökillä
31.12.-3.1. Tukholmassa Saaran kanssa
26.1.2019 Juhlakattaus-näytelmässä (Tukkateatteri)
2.2.-13.4. Dekkarityöpaja työväenopistossa



torstai 11. lokakuuta 2018

Cold War (elokuva)


Onhan se taidetta. Mutta onko se kiinnostava? Onko se liiaksikin taidetta taiteen vuoksi?

Vastaus on kyllä ja kyllä.
"Cold War" on kiinnostava, koska se on silmiä hivelevän täydellinen taidefilmi.
"Cold War" on myös läpensä poseeraava ja ärsyttävä.
Nimenomaan taidetta taiteen vuoksi.

Paweł Pawlikowskin tuore "Cold War" (2018) on tietysti pakollinen nähtävä sen jälkeen kun "Ida" (2013) palautti uskon siihen, että Puolassa tehdään parasta eurooppalaista elokuvaa. "Idan" pohjustamana "Cold War" veti Tampereellakin salin täyteen yleisöä, mikä on melkoinen saavutus puolalaisen elokuvan teemaviikoilla. Itsekin painelin joukossa mukana tietämättä yhtään mitään elokuvan sisällöstä. Onni niin.

Ensimmäiset kohtaukset hämäävästi nimetystä "Cold War''ista" on selvästikin tarkoitettu härnäämään yleisöä, joka odottaa Suurta Taidefilmiä. Tylyn vanhahtavalla kuvasuhteella rajatussa kuvassa näkyy kimakkaa säkkipilliä vinguttava äijänkäppänä, sitten hiomattoman kuulaalla äänellä laulavia maalaisia, talvisen sumeaa maaseutua, köyhää villapaitaväkeä torpissaan, rähjäinen pakettiauto, jossa kansanmusiikkia keräävä kolmikko tupakoi herkeämättä. Vuosi on 1949. Ketä kiinnostaa?

Mutta se mitä tästä kaikesta vyörähtää liikkeelle, kansanmusiikkiryhmän perustaminen ja luonnonlahjakkuuksien valjastaminen poliittisen performanssin välineiksi, se kaikki on käsitelty kuva kuvalta ja rytmitetty kohtaus kohtaukselta niin tarkasti, ettei niin viitseliästä ammatitaituruutta enää uskoisi näkevänsä kuin elokuva-arkistossa. Kaiken päällä soivat kirkkaasti ja kovaa kansanlaulut, kuorojen poljento, joka sattuu sopimaan vähän liiankin hyvin tähän aikakauteemme. Vaan harvoinpa on internatsionaalikaan kuulostanut ja näyttänyt niin komealta kuin tässä filmissä.

Tätä aikalaiskuvaukselle omistettua musiikkidramaa kestää noin puoli tuntia. Sen varrella vuodetkin vierähtävät, musiikkiryhmä nousee kuuluisuuteen ja pääsee Berliinin nuorisofestivaaleille. Tästä eteenpäin elokuva alkaa pahasti pirstaloitua, kun päähenkilöt Zula ja Wiktor nostetaan etualalle. Näin kieslowskimainen aikalaiskuvaus muuttuu tunnin mittaiseksi imelähköksi romanssiksi, jossa rakastavaiset ovat valmiita uhraamaan itsensä yhä uudelleen toistensa luokse päästäkseen. Tarina pohjautuu kuulemma "löyhästi" ohjaajan vanhempien tarinaan.

Elokuvan alkupuoliskolla on väistämättä tullut ajatelleeksi, että mitähän Kieslowski itse olisi saanut tällaisesta aiheesta ja musiikista irti. Samalla tavoin on seuraavan tunnin ajan väistämätöntä miettiä, miten tavanomaisiin poseeraaviin kuvakeinoihin Pawlikowski päätyy kuvatessaan ranskalaiseksi hullun rakkauden tarinaksi muuttuvaa romanssiaan.

Lopulta Pawlikowski menee tasan samaan ansaan kuin tuhannet kollegansa, jotka ovat yrittäneet kuvata elämää suurempia rakastavaisia, osaamatta päättää kumman hahmoon keskittyä antaakseen tasaveroisen kuvan intohimon voimasta. Tuloksena on kammottavan kliseisiä panokuvia puolipimeällä ullakolla ja muutaman minuutin mittaisia episodeja kaukomailla. Ehkä "Cold War" -elokuvaa olisikin romanssina verrattava siihen, miten tavattoman tirkistelevä ja laskelmoiva "My Summer of Love" (2004) oli samalta ohjaajalta. Ainakin tämä laskelmoiva puoli on syytä pitää mielessä ennen kuin rientää ylistämään "Cold War'in" mustavalkokuvauksen mestarillisuutta.

Kohtalokasta pariskuntaa esittävät näyttelijät, Joanna Kulig ja Tomasz Kot, täyttävät kyllä tehtävänsä. Ei ole heidän vikansa, miten fetissimäisesti Pawlikowski kuvaa blondia kaunotarta. Rakkautta ja näyttelijä Kuligia pariisilaisissa lavasteissa Pawlikowski näkyy käyttäneen  myös "The Woman in the Fifth" -ohjauksessaan (2011), jossa Ethan Hawke ilmeisesti rytisyttelee myös Kirstin Scott Thomasia. Ehkä "Cold War" on sitten huoliteltu kompromissi pariisilaisen turistiromanssin ja metafyysisen pastoraalin välillä?

Tottahan Kieslowskikin omistautui vanhoilla päivillään "tutkimaan" naispäähenkilöidensä ulkonäköä. Mutta ohjaajana hän sai Irene Jacobin ja Juliette Binochen kaltaisista verettömistä näyttelijöistä irti enemmän kuin kukaan muu ohjaaja. Pawlikowski taas tekee kaikesta tarkoituksellisen alavireistä, jolloin näyttelijöistä ei odotakaan enempää kuin osuuden lavastuksesta. Tärkeässä sivuroolissa nähdään sentään tiukkailmeinen Agata Kulesza, joka antoi uskottavuuden ja selkärangan "Idalle". Nähtäisiinpä vaan enemmän.

Nyt tuloksena on juonellisesti onttoa, kohtaus kohtaukselta viilenevää katsojasuhdetta. Sitä ei mitenkään kestäisi yli sen puolitoistatuntisen mitä "Ida" ja "Cold War" vaativat.

Muuta varsinaisesti varoittavaa ei "Cold War" -elokuvastakaan tarvitse sanoa kuin että sen lopetus on yksi idioottimaisin klisee mitä on aikoihin nähty tällaisissa metafyysikallaan flirttailevissa slaavifilmeissä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti