KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
2.-16.6. Mökillä Savossa
13.7. S&M:n häät Helsingissä
24.-29.7. Spefi-kurssi Ahlmanin opistolla
31.7.-4.8. Haapsalussa turistina
9.-13.8. WorldCon Helsingissä

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Westeros pelilautana

Game of Thrones -kirjasarjan pohjalta tehty lautapeli on ollut pitkään strategiapelien kärjessä, mutta pelin ominaislaatu (strategiataistelu) toimii kuulemma vasta viiden pelaajan pelissä, joten pakettia ei ole kannattanut ostaa ydinperheeseen, jossa suurin osa peleistä on oltava kahdelle sopivia.

Viime perjantaina pääsin kuitenkin kokeilemaan Got:n peruslaitosta rajatun lisäosan (CoK) keralla J&M:n luona. Peli osoittautui maineensa veroiseksi ja herätti samalla ajatuksia siitä, miten tututkin pelimekaniikat muuttuvat kiinnostaviksi sopivan tematiikan (miekkafantasia) yhteydessä:

1. Bidaus arvojärjestyksistä power-merkeillä, joita puolestaan on kerättävä sopivia alueita valtaamalla tai uskaltaessa vaihtaa sotasuunnitelmat jollain kierroksella arvovallan (kruunujen) keräämiseen:
 - pelivuorojen arvojärjestys (valtaistuimeen nähden arvovalta)
 - taisteluiden arvojärjestys (vasallien arvostus)
 - käskyvalta (montako erityisen hyväää käskyä voi lähettää joukoilleen)

2. Salassa tehdyt käskyt joukoille (hyökkäys, puolustus, tuki, käskynappien tuhoaminen, kruunut)

3. Tilannetta randomisti muuttava yhteinen uhkatekijä (wildlings pohjoisessa), joka kasvaa kunnes on pakko bidata, paljonko on valmis uhraamaan puolustukseksi yhteistä vihollista vastaan.


Kuuden pelaajan pelissä hankalimmaksi muuttujaksi osoittautui kuitenkin juuri se sama piirre, joka tekee pelistä temaattisesti kiinnostavan: peli on niin uskollinen Westerosin kartalle että se on pidempi ja kapeampi kuin yleensä tällaisissa (etenkin Euroopan kartta mukailevissa) strategiapelien kartoissa, ja laivojen merkitys on kohtuuttoman iso, mistä oli toki etukäteen varoitettukin (niin pj kuin peliarvostelut).

Taisteluissa ovat apuna yksittäiset hahmokortit, hieman samaan tapaan kuin LotR Confrontation -pelissä, mikä on sekin elementaarisesti pelimaailmaan sopiva ominaisuus, mutta jonka merkitystä ja onnistuneisuutta pelille emme päässeet oikein arvioimaan. Peli nimittäin päättyi aivan yllätten, kun jo neljännellä kierroksella kokeneet pelaajat J & E olivat vallanneet riittävästi linnoja & kaupunkeja tarjoten niukan voiton J:lle. Mikäli kartta ei olisi niin pitkä ja kapea, olisi useampi pelaaja ennättänyt hidastaa molempien pelaajien etenemistä. Mutta 4-5 pelaajalla kamppailu voisi olla vieläkin nopeampaa ja tehokkaampaa.


Päivitys 13.3.
Pelasimme uudelleen miltei samalla Smial Morelin porukalla viisinpelin. Tällä kertaa peli paljasti kaikki huonot eli tyypilliset strategiapelin puolensa: pelisessio kesti yli kuusi tuntia ja pitkittyi tyypilliseen tapaan sillä että muut puukottivat oitis liiaksi menestyvää Westerosin sukua. Pelin lopussa kolmella pelaajalla oli 4 kaupunkia, kun voittoon olisi tarvittu 7, ja supply-janan ranking ratkaisi pistevoittajan. Viimeisellä kierroksella olisi itsellänikin ollut tilaisuus vallata 5. kaupunki, mutta olin niin väsynyt, etten vaivautunut laskemaan Baratheonin puolustusta kunnolla. Käytännössä tämäkin voitto olisi ollut varsin halpa, sillä Starkin talolla pelatessa ei tarvinnut muuta kuin pitää koilliskulman läänitykset turvattuina, kun pahin naapuri, rautasaarten viikinkiporukka, kävi nopeaa merisotaa kauaksi etelän suuntaan muiden kokeneiden pelaajien kanssa.

Pelilaudan läänitykset ja niiden keskinäiset rajat on niin tarkasti optimoitu, samoin kuin resurssit, että on mahdotonta keksiä miten pelistä saisi kiinnostavamman tematiikan tai mekaniikan kannalta. Vaikka GoT on maineensa veroinen lajissaan se on samalla todiste siitä, ettei strategiapelien kehittelyssä ole sataan vuoteen keksitty muuta kuin uusia tapoja maustaa lautaa uudella teemalla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti