KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
21.7. Helsingissä.
22.7. Hyvinkäällä pelaamassa
23.-29.7. Savossa mökillä
31.7.-4.8. Haapsalussa turistina
9.-13.8. WorldCon Helsingissä

tiistai 4. helmikuuta 2014

Jeesustelu taiteen antikliimaksina

Jeesustelu on niin mainio suomen sana, koska se osoittaa miten perkeleellisen perustavanlaatuisesti
terve pakanuus on suomessa sisäänrakennettuna, aivan kuin kieli itsessään jo osoittaisi millaista pelleilyä uskonnot ja kristinusko eritoten edustavat. "Jeesustelua" on mahdotonta kääntää muille kielille ilman puolen sivun mittaista alaviitettä.

Myös taiteen alueilla korkein tekemisen aste on pinttynyt jeesustelu, jossa tekijä itse on kadottanut jo kaiken itsekriittisyyden oman tekemisensä kliseisyyteen.

Jeesustelun asemaan kohonneet kirjailijat, kuvataiteilijat, säveltäjät ja näyttelijät ovat niin puhtaiksi kliseiksi jalostunutta ilmaisua, ettei niistä ole kellään omaa mielipidettä, ja sen vuoksi jeesustelijat voivat kohota oman taiteenalansa konsensuaalisesti kehutuimmiksi tähdiksi - jotka näyttäytyvät keisarillisen alastomina ainoastaan naapuritaiteen kentälle.

Jeesustelun saisi läpinäkyväksi vain kytkemällä nuo elämää suuremmat kliseet sarjaksi niin kuin jouluvalot kytketään sarjaksi, jossa yksittäisten namuvalojen ainoa tehtävä (etenkin vilkkuessaan) on toistaa toistensa tyhjyyttä, luoda ketjuilluusio määrästä joka korvaa laadun.

Niinpä omatkin kuvitelmat siitä, että suomalainen taide on jo saavuttanut joidenkin artistien kohdalla vilkkuvalomaisen antikliimaksin, olisi kumottavissa sillä todisteella, että sentään nuo mukavat älyttömyydet voisi kytkeä vielä vilkkumaan sarjaksi, joka on kansallisia taiteita edustavan mediansa näköinen.

Suomalaisittain täydellinen antiklimaattinen taideteos olisi esimerkiksi tällainen: Tero Saarinen laatii koreografian Pekka Himasen kulttuuriohjelman pohjalta ja Rax Rinnekankaan elokuvaesseeksi tehdyssä taltiossa Hannu-Pekka Björkman tanssii kyseisen koreografian mukaan ilmaistaakseen kristillistä myötähäpeää Juha Hurmeen miehisestä yksinäisyydestä, minkä jälkeen HS:n kriitikot saapuvat kehumaan kuorossa Kiasman aulassa esitetyn tallenteen. Muu maailma ei tietäisi teoksesta mitään, jollei lukisi Tuomas Enbusken neljääkymmentäkolmea twiittausta tapahtuneesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti